perjantai 31. toukokuuta 2013

Kirjakaupassa kuultua

(Lapsi selailee taidekalenteria.)

- Mum, why are all these people naked?
- Because... bodies are beautiful.
- 'Bodies are beautiful.' Mum, that doesn't sound right!


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

It's always five o'clock somewhere

Vahinkokänni [ebrietates accidentalis]:

humalatila, joka syntyy suunnittelematta ja puolivahingossa: usein sukujuhlissa, jossa henkilö nauttii ruokapöydän ääressä istuessaan huomaamattaan niin paljon viiniä, että vasta ensimmäistä kertaa seisomaan noustessaan tajuaa olevansa niin voimakkaassa päihtymystilassa, ettei mitenkään selviä wc-tiloihin ottamatta tukea kokolattiamatosta.

Voi ilmetä myös taideteosten ensi-illoissa, mikäli teoksen valomies kaataa henkilön lasiin  unkarilaista kuohuviiniä, jota vahingossa nauttii kolme lasillista. 


Ilmenee usein maanantaina tai muuna viikonpäivänä, jolloin juhlinta ei normaalisti ole tapana.

Oireet:
huvittuneisuus, hihittely, sekavuus; tarve ostaa Ässä-arpa, kykenemättömyys muistaa kännykän PIN-koodia.

Itsehoito:
huonojen runojen kirjoittaminen korkeaotsaisella paatoksella,
David Tennant-videoiden selaaminen YouTubesta,

hellalle unohtuneen ylikeitetyn pastan syöminen margariinin kanssa, koska jääkaapissa ei ole muuta.

torstai 23. toukokuuta 2013

Päivän biisi

Syntymäpäivänäni pyrin aina olosuhteista riippumatta aloittamaan aamuni yhdellä biisillä.

Teen sen kunnioituksesta Jenni Tromskia kohtaan. Jenni Tromski oli rääväsuinen chicagolaistyttö, joka 'preferred blowjobs to kissing', mutta vannoi ryhtyvänsä papiksi heti kun paavi sallisi katoliset naispapit. Jennillä oli korni tatuointi  - ehkä jostain piirroshahmosta, en enää muista - ja lävistyksiä ja hulvaton nauru, jota hän viljeli lähes joka tilanteessa, olivat ne sopivia tai eivät (tavatessa keskitysleiriltä selviytyneen naisen - ei sopivaa?). 


Tapasin Jennin vapaaehtoistyöleirillä Saksassa, ensimmäistä kertaa kun olin ulkomailla yksin, huumaantuneena maailmasta ja kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksista: aamiaiseksi oli suklaamysliä! Tuoreita sämpylöitä Nutellan kanssa! Joka hetki oli tilaisuus luoda identiteettinsä uudestaan, poissa pakkopaitamaisesta Suomi-kontekstista! Kävelimme Saksan metsissä Jennin kanssa ja nauroimme kaikelle, koska olimme nuoria, ja puhuimme paskaa siitä ylimielisestä sveitsiläistytöstä, koska olimme nuoria. Hän ei hävennyt mitään, ja tuntui pitävän minua hyvänä tyyppinä, mikä oli uutta ja hämmästyttävää.  

Jennin syntymäpäivä sattui leiriajalle. Oli aamu ja ajoimme rämällä DDR-pakettiautolla hiekkatietä, ja Tromski laittoi autoradioon kasetin, jossa oli Grandmaster Flashin Birthday Party. Oli lämmin. Auton ikkunat olivat auki ja Tromski sanoi Crank it up! ja kaikki meistä lauloivat mukana (paitsi ehkä se ylimielinen sveitsiläistyttö).  

Ja se oli niitä ensimmäisiä hetkiä, kun koin kuuluvani johonkin.

Siksi, tänäkin aamuna: Grandmaster Flash.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Peke Yake

Joskus käy niin, että tuntee olevansa yksin maailmassa.

Se on joko

- epätoivoista, karkeaa ja loputonta; kuin hiekkamyrskyssä tarpominen pelkkään t-paitaan verhoutuneena

tai
 
- vaitonaista ja pehmeää, avaruudessaan lohduttavaa; kuin kiipeäisi kukkulalle öiseen aikaan pelkkä kynttilä seuranaan ja tarkkailisi edessään avautuvaa tuulen huojuttamaa ruohoaroa.

Tai sitten jotain näiden kahden väliltä.