torstai 12. marraskuuta 2015

Tulevaisuus

Missä sä näet itses kymmenen vuoden päästä?

Olen tottunut sepittämään vastaukseksi jonkin sujuvan valheen, sellaisen jonka haastattelija haluaa kuulla.

Totuus on se, että en minä ole koskaan kuvitellut itseäni kymmenen vuoden päähän. Olen aina ajatellut, että kuolen enintään viiden päästä. Tällä keholla ja näillä sairauksilla se ei olisi mikään ihme. Ja jos on varttunut tarpeeksi katastrofirikkaassa ympäristössä, alkaa katastrofeja odottaa jonkinlaisena luonnonlakina. 

Miten eläisit toisin, jos tietäisit kuolevasi viiden vuoden päästä? 
No en mitenkään toisin, koska olen tiennyt sen tähänkin asti.
Ongelma siitä muodostuu vasta kun niin ei käykään.  

Aina sanovat, että pitäisi elää jokainen päivä kuin viimeisensä.

Kukaan ei kerro, miten raskasta se on.
Kukaan ei kerro, miten raskasta on koko ajan miettiä miten tänään voisi parhaiten toteuttaa itseään, ettei tarvitsisi sitten katua. 
Kukaan ei kerro, miten raskasta on taas aloittaa alusta, kun on tuhlannut koko vuoden rahavaransa, koska ei tiedä onko ensi vuotta olemassa, ja sitten käykin ilmi että on.
Kukaan ei kerro, miten raskasta on aina aloittaa uusi projekti, koska se saattaa jäädä viimeiseksi ja sen pitäisi tästä syystä olla helvetin hyvä, määrittävä, lopullinen. 

So you're not afraid of death then; you're afraid of life, sanoi eräs mennyt rakastettu, se hentosorminen, ja oli oikeassa.  

Mutta mitä jos tietäisit eläväsi kahdeksankymppiseksi?

En minä jaksa elää kahdeksankymppiseksi. Väsyttää jo nyt.

En minä jaksa enää viittäkymmentä samanlaista vuotta, joista kaikki ovat potentiaalisesti viimeisiä.







torstai 5. marraskuuta 2015

Dinosauriin luu

Marraskuu.
Väsymyskuu.
Synkkien ajatusten kuu. 
Suklaakuu.
NaNoWriMo-kuu; 1667 sanaa päivässä ovat armollinen pakopaikka kaikilta onnettomilta mietteiltä. 

Vastapäisen talon punainen kissa on oppinut työntämään ikkunan auki ja katselee kadulle hajamielisesti, hermostuttavasti. Sainsburyn parkkipaikalla kirkuvat lokit, nokivarikset varastelevat KFC:n roskiksesta jätteitä. Viirivehkan lehdet käpertyvät viileän alta pakoon.

Olen oppinut, miten todellisuutta vääristellään työhakemuksissa. 

Ikä jätetään täällä ansioluettelosta pois, koska ikäsyrjintä on kielletty. Minäkin jätän. 
Tanssijan koulutuksen jätän kokonaan pois luettelosta, samoin kuin kaikki viisi vuotta vanhemmat työkokemukset - yhtäkkiä vaikutan nuoremmalta.

Haastattelussa yritän olla energinen, kuin olisin vielä kahdenkympin puolella, toivoa täynnä, tulevaisuus edessä. Todellisuudessa olen joka viikko väsynyt ja koen raahautuvani kohti hautaa, 
varsinkin marraskuussa,
väsymyskuussa,
synkkien ajatusten kuussa. 

Toinen rivi suklaata. 

Fifth of November - ulkona paukkuvat ilotulitteet, jossain Calton Hillillä varmaan palaa nuotio, ujeltavat poliisin pillit, ujeltaa raketti. Englannissa juhlitaan, että Guy Fawkes ei onnistunut räjäyttämään parlamenttia. 
Skotlannissa juhlitaan, että hän edes yritti.