tag:blogger.com,1999:blog-85074566852290601542024-03-14T08:17:36.622+02:00kolmas sivullinenHhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.comBlogger161125tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-10330456003857811122024-03-11T19:17:00.001+02:002024-03-11T19:17:57.789+02:00Hillohyllyturisti<p><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Harmaita päiviä, tihkusadetta, hontelot liilat krookukset nuupahtavat nurmikkoon. Tekisi mieli lähteä, tässä vaiheessa vuotta aina tekee. Joulusta on kauan, kesään vielä valovuosia. Jossain olisi ehkä kevät.</span></span></p><p><span style="font-size: medium;"><span style="background-color: white; font-family: georgia;">Silfverberg muisteli männäviikon Long Playn </span><a href=" https://mailchi.mp/longplay/long-playn-kirje-matkailua-pidettiin-sivistyksena-ei-se-ollutkaan?e=ded609e7cd" style="font-family: georgia;">perjantaikirjeessä</a><span style="background-color: white; font-family: georgia;">, miten 90-luvun lopulla matkustamista ihannoitiin jonkinlaisena hyveenä. Muistan ajan hengen hyvin: minäkin uskoin uusien paikkojen näkemisen olevan jonkinlainen itseisarvo. Matkustelu kuului itsensä sivistämiseen, jota kuka tahansa valveutunut nuori pyrki tekemään. </span></span></p><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä enemmän oli matkustanut, sitä valistuneempi oli. Matkailu avartaa! Kilroy Travels myi kaikenlaisia maailmanvalloituspasseja, joita muistan kuolanneeni yhtiön verkkosivuilta. Olen juuri sellainen ihminen, joka on käynyt kuusi kertaa Berliinissä ja kuvittelee jotenkin tuntevansa paikan paremmin kuin ne <i>toiset</i> turistit. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span><span style="font-family: georgia;">Lapsuudenperheessäni ei matkustettu, mutta minä osasin silti jostain syystä hinkua ulkomaille teini-ikäisenä. </span><span style="font-family: georgia;">Miksi ihmeessä? Sivistystä tuskin tavoittelin, sellaiseen olen aivan liian kärsimätön (en jaksa edes lukea museoiden infotekstejä). Halusin kai paeta Suomea, mutta ehkä vielä enemmän halusin paeta itseäni. Niitä rooleja, joihin minut oli toisten toimesta nimitetty: lapsi, kummallinen tonttu, nuorin serkku, nössö. </span></span><span style="font-family: georgia;">Arvelin, että toisten maiden konteksteissa saisin ehkä olla vapaa näistä rooleista edes hetken. Sainkin. Se oli suorastaan naurettavan helppoa. </span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">On tuskin mitään egoistisempaa kuin lähteä matkalle sen sijaan, että menisi vaikka terapiaan. Mutta onko matkustamiseen ylipäätään muita kuin itsekkäitä syitä? </span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Silfverberg viittaa Agner Callardin <a href="https://www.newyorker.com/culture/the-weekend-essay/the-case-against-travel">esseeseen</a>, jossa Callard esittää että ihmiset matkustavat, koska kuvittelevat että matkailu jotenkin muuttaa heitä, mutta todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan </span><span style="font-family: georgia;">matkaillessa </span><span style="font-family: georgia;">muutu yhtään mihinkään suuntaan. </span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Matkailu ei ole mikään elämänmullistus, jossa suuntaamme kohti tuntematonta. Matkailija tietää Callardin mukaan jo lähtiessään, että hän palaa takaisin samana ihmisenä, samoin uskomuksin, samoin kiinnostuksin. Ei turisti oikeasti halua oppia. Callard käy vierailulla Abu Dhabin haukkasairaalassa, koska se on sellainen asia, joita Abu Dhabissa tehdään. Mutta ei hän siitä mitään opi; hän tietää jo sairaalaan mennessään, etteivät haukkojen asiat tule olemaan hänen elämänsä keskiössä kotiin palattua. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="background-color: white; font-family: georgia; font-size: medium;">En ole koskaan ajatellut että matka muuttaisi minua. Tiedän kyllä että palaan samanlaisena, ja sehän palaamisessa onkin kamalaa. </span></div><div><span style="background-color: white;"><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Mutta jokin matkalla kuitenkin muuttuu. </span><span style="font-family: georgia;">Arkielämässä minuun on tarttunut kaikenlaisia takiaisia. Ääriviivani muuttuvat selkeämmiksi vasta kun lähden tämän kontekstin ulkopuolelle. Matkalla ei tarvitse taistella byrokratian kanssa, maksaa vuokraa jostain läävästä, käydä hammaslääkärissä, etsiä töitä (ja näissä kategorioissa epäonnistuttuaan tuntea itsensä kelvottomaksi). </span></span></span></div><div><span style="background-color: white; font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="background-color: white; font-family: georgia;">En kuvittele, että muuttuisin, mutta matkalla pystyn hetkellisesti muistamaan kuka olen ilman sitä taakkaa, jota jossain pysytteleminen kasaa päälleni. </span><span style="font-family: georgia;">Maija Laura Kauhanen kirjoittaa erinomaisessa Ihmeköynnöksessä: "<i>ulkomailla olen vapaalla suomalaisuudesta, melkein aina valmis kohtaamaan uutta ja sopeutumaan. Suomessa koko elämän paino on niskassani. En useinkaan jaksa sitä."</i> </span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Niin, niin. En minäkään jaksanut.</span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">En halua kuvitella olevani jotenkin erilainen matkustaja kuin ne </span><i style="font-family: georgia;">muut</i><span style="font-family: georgia;">, koska mikä olisikaan enemmän basic. Mutta joskus minua hämmentää toisten turistien huolettomuus. He seisoskelevat keskellä jalkakäytävää ottamassa valokuvia, puhuvat suureen ääneen metrossa, tungeksivat museoihin. </span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Jostain häpeää käsittelevästä kirjasta luin, että matkustaminen on ihmisten mielestä rentouttavaa, koska toisten maiden häpeän kuvasto ei ole meille tuttua. Kun ei tiedä, millaisia asioita Espanjassa pitäisi hävetä, voi vaan rennosti matkustella menemään! </span></span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tähän minä en samaistu ollenkaan. Alan heti uuteen paikkaan saapuessani skannata, mistä siellä pitäisi nolostua. Yritän muuttua näkymättömäksi. Tarkkailen pakkomielteisesti paikallisia ja kopioin heidän maneerejaan. Opettelen metrokartat ulkoa, ettei minun tarvitsisi hölmön näköisenä skannata niitä asemilla. En suurin surminkaan pysähdy keskelle katua ottamaan valokuvaa: otan sen nopeasti ja vaivihkaa, mistä yleensä seuraa paska valokuva, mutta ainakaan en leimaudu <i>sellaiseksi</i> turistiksi. Abu Dhabissa en todellakaan mennyt haukkasairaalaan, koska minua hävetti olla koko Abu Dhabissa. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ainoa paikka, jossa en jaksanut hävetä, oli Intia. Siellä ulkopuolisuuteni oli niin itsestäänselvää, että olisin ihan turhaan uinut vastavirtaan. Intiassa olin ihan surutta juuri sitä, mitä olin: valkoinen kaksikymppinen reppureissaaja. Junat olivat kaltaisiani täynnä. Minä olin yksi heistä, ihan yhtä vastuuton ja haihatteleva. Intiassa tällainen oli erityisen mahdollista tietysti siksi, että se oli halpaa. Olisin kai voinut reppureissata Euroopassakin, mutta rahat olisivat loppuneet viikossa ja olisin hävennyt nuhruista olemustani keskiluokkaisten ja sivistyneiden eurooppalaisten keskellä (Pariisissa juopotkin juovat valkoviininsä metroasemilla lasista eivätkä pullonsuusta). Euroopassa olin köyhä ja nolo, Intiassa minulle hännysteltiin koska minulla oli varaa maksaa majatalosta kaksi euroa yössä. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Se oli jotenkin helpottavaa. Kerrankin tiesin paikkani. En ole koskaan oikein kokenut kuuluvani minnekään, kenenkään seuraan. Arkielämässä tämä on vankila. Matkustaessa se on vapauttavaa. Minun ei tarvitse kuulumattomuudestani <wbr></wbr>stressata, koska on itsestäänselvää, etten minä kuulu kalustoon.</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tässä maailmanvaiheessa valkoisesta syyllisyydestä ei juuri puhuttu; elimme vielä sitä vaihetta, jossa travellerius oli sankarimaista. Olin juuri se kakskyt ja risat -valkoinen henkilö, joka lähtee Intiaan "etsimään itseään" ja sitten kotimaahan palattuaan ahdistuu kun meno onkin niin länsimaista, hektistä. Ei minusta sentään tullut sentään sellaista ihmistä, jonka on pakko palata Intiaan joka talvi, kun Rishikeshistä löytynyt mielenrauha valuu Riihimäellä sormien välistä ojaan. Kai minä sen verran osasin jo hävetä. </span></div></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tällainen turisti olen: en mene Louvreen, koska vihaan museoita ja niiden ihmispaljoutta. Minä menen Carrefourin hillohyllylle ja tutkailen hillopurkkeja neljäkymmentäviisi minuuttia: ahaa, tällainenkin karhunvatukkamarmeladi. Käyn apteekissa ja tutkin paikallisia yrttilääkkeitä: jaaha, jonkinlainen tinktuura. Menen pieneen naapurustokirkkoon, jossa on vain joku yksinäinen mummo. Hengittelen siellä, ajattelen: nyt olen turvassa, poissa, näkymättömissä. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">En tee tätä kuvitellen, että olisin parempi ihminen kuin toiset turistit. </span><span style="font-family: georgia;">Minua vain ahdistaa ajatus siitä, että jokin museo tai kirkko tai katu olisi rakennettu vain minua varten. Enhän minä sinne kuulu. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi mennä Louvreen näkemään Mona Lisan. Kaikkihan tietävät jo, miltä se näyttää? </span></span></div></div></div><div><span style="font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">"Matkustajat olettavat muuttuvansa itse, mutta todellisuudessa turismi toimii toisin päin: matkailijat muuttavat aina kohdettaan enemmän kuin se heitä", kirjoittaa Silfverberg. Tietenkin juuri tähän matkustamisen suurin ristiriita liittyy, ja sen kanssa on vaikea tehdä rauhaa. Olisi cringeä ajatella, että jos kaikki turistit olisivat kuin <i>minä, </i>mitään ongelmaa ei olisi. Vaikka minä kuinka kuvittelisin olevani vähemmän paha kuin muut turistit, olen paikallisten silmissä tietysti ihan yhtä ärsyttävä kuin muut, koska olen vain numero. Jos kaupungissa käy miljoona turistia vuodessa, olen minä yksi niistä miljoonasta, vaikka kuinka olisin hillohyllyllä Louvren sijaan. Ei venetsialaisia kiinnosta, olenko tullut Venetsiaan eettisesti maata pitkin, koska minä olen joka tapauksessa heidän tiellään. Berliini ei ole enää se Berliini jossa kaksikymmentä vuotta sitten kävin, koska turistit ovat muokanneet sen toisenlaiseksi, ihan paskaksi siis. Minäkin. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Callardin viittaa Sokrateen kaltaisiin henkilöihin todistellakseen, että paikalleen jääminen olisi jotenkin jalompaa. Callardin lainaamat Pessoa ja Chesterton romantisoivat, että paikallaan pysyvät ihmiset, jotka pelkästään lukevat paikoista jotenkin tuntevat ne paremmin.<span style="background-color: white;"> He osaavat rakastaa kansoja ja paikkoja aidommin, kun eivät ole antaneet todellisuuden pilata käsitystään. </span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minusta sellaisen kuvitteleminen on vähän noloa. Törmään kirjafestivaaleilla joka vuosi ihmisiin, jotka kuvittelevat tuntevansa Botswanan, koska ovat lukeneet McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjoja. Vaikka minä lukisin sata Japani-kirjaa, en tietäisi millaista Japanissa on. Olisi tietysti röyhkeää olettaa, että minulla olisi jonkinlainen syntymäoikeus mennä ottamaan selvää. Tätä kai kolonialismi teettää. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Onko ihmisen pakko matkustaa? Ei tietenkään ole, se on jonkinlainen riippuvuus. Jos on joku vuosi lähtenyt matkalle maaliskuun viidestoista, alkaa jokainen maaliskuun viidestoista polttaa rintaa kun tuntuu että pitäisi lähteä taas. Ehkä vielä opettelen olemaan lähtemättä. Ehkä meidän kaikkien on pakko. En haluaisi perustella matkailua itselleni millään egoistisilla tekosyillä ja mennä surutta käryttelemään kerosiiniä taivaalle. Suurin osa maailman ihmisistä ei kuitenkaan lähde mihinkään. </span></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span><span style="font-family: georgia;"><span style="background-color: white;">Mutta ei se tee heistä mitenkään moraalisesti parempia tee. Paikalleen jääminen on ehkä numeerisesti parempi vaihtoehto, mutta ei siitä</span></span></span><span style="background-color: white; font-family: georgia;"> pyhimykseksi muutu. </span></span></div><div><span style="font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="font-family: Times;"><span style="font-family: georgia;">Suomi on täynnä sankarilähimatkailijoita, jotka tarpovat lumikengissä jäisellä suolla ja lämmittävät blå bandia trangialla, ja kehottavat samalla että KAIKKIEN PITÄISI TEHDÄ NÄIN. He ovat keksineet ratkaisun matkustusongelmaan: voi jäädä paikoilleen jäämättä paikoilleen. </span></div><div style="font-family: Times;"><span style="font-family: georgia;"><br /></span></div><div style="font-family: Times;"><span style="font-family: georgia;">Minä katselen nivelrikkoineni ja astmoineni heidän touhuaan ja haaveilen salaa niistä ajoista, kun lääkäri saattoi kirjoittaa etelänlomaa lääkkeeksi hengenahdistukseen tai psoriasikseen. Ei sankarillinen pakkasmatkailu ole kaikkien ulottuvilla, ei pelkkä liike paikasta toiseen tuo nautintoa (jos siellä paikassa on kylmä). </span></div></span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Äitini on paikallaan pysyttelevää sorttia. Hän on käynyt Suomen ulkopuolella vain Leningradissa ja Teneriffan Playa de las Americasissa. Muistan kun äiti palasi Teneriffalta. Matka oli sellainen Tjäreborgin viikon mittainen turistireissu, jolle minä en olisi niinä aikoina lähtenyt suurin surminkaan; minähän etsin jotain <i>aitoa</i>. Mutta äiti oli intoa täynnä. Hän oli käynyt katsomassa näytöstä Gomera-saaren <wbr></wbr>vihellyskielestä ja kertoi, miten kiehtovaa se hänestä oli. Hän oli salakuljettanut mukaansa tertun pieniä banaaneja, koska ne olivat hänestä niin paljon parempia kuin Suomen banaanit. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tämä on ainoa kerta kun olen nähnyt äitini innoissaan mistään. Totta kai vihellyskieli oli vain hänen ja muiden turistien hyväksi järjestetty näytös, sellainen joita minä en kestä ollenkaan. Mutta hänelle se oli ihmeellistä. Muuten äiti on pysytellyt koko ikänsä Pohjois-Savossa. Pohjois-Savoon hän varmaan kokee kuuluvansa, ja Pohjois-Savosta hän aina valittaa: mikään siellä ei muutu, paitsi huonompaan suuntaan. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta kun äitini piteli kädessään terttua pieniä keltaisia banaaneja ja kertoi minulle miten paljon hän niistä piti, en olisi halunnut riistää tätä kokemusta häneltä mistään hinnasta. Muuttiko matka häntä? Muuttaako mikään ihmistä pysyvästi? Ei kai elämä ole muuta kuin selkeyden hetkiä kaikenlaisen kärsimyksen välissä, ja siinä hetkessä banaanit olivat hänelle ihme. </span></div></div><div><br /></div><div><br /></div><div></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-25249882733160975502023-12-31T19:01:00.001+02:002023-12-31T19:01:27.506+02:00Vuosikysely 2023<p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="white-space-collapse: preserve;">En ole tehnyt blogin perinteistä vuosikyselyä sitten vuoden 2016, mutta tämä vuosi on ollut niin repaleinen ja hämmentävä, että nyt! On aika tehdä se taas, jo pelkästään oman mielenrauhani vuoksi. Vaviskaa!</span></span></p><span id="docs-internal-guid-828a1e86-7fff-cc61-ea3a-6a62d8b49b9a"><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä teit vuonna 2014 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kävin minigolfaamassa ja neuvottelin suuremman palkan.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Piditkö uudenvuodenlupauksesi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En tehnyt. Kai meistä kaikki ovat vuoden 2020 jälkeen oppineet, ettei vuodelle kannata manata mitään?</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Missä maissa kävit?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-size: medium;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia;">Suomessa. Oli aikomus mennä Saksaan, mutta aikomukseksi se jäi. Suomessakin oli kyllä ihanaa; tammikuussa kävelimme puhtoisella järven jäällä talviauringossa ja söimme laskiaispullia, kesäkuussa olimme ystäväni mökillä, jonka viereiseen järveen ystäväni oli istuttanut toinen toistaan kauniimpia lumpeenkukkia. </span></span><span style="font-family: georgia; white-space-collapse: preserve;">Ehkä Skotlannin ylämaat lasketaan erilliseksi maaksi? Sinnehän ei edes kulje posti samaan tapaan kuin muualle Britteihin. Istuimme esitysten välisellä tauolla Fort Williamissa opettajanhuoneessa, jonka suurista ikkunoista avautui käsittämätön näkymä vuorille, olisikohan ollut Ben Nevis tai sinnepäin. Keski-ikäinen camp miesopettaja haukkui ex-poikaystäväänsä ja sanoi, että ylämailla asuminen oli “a little bit of a lifestyle choice”. Kylällä oli muutama vuosi sitten ollut tasan yksi vaatekauppa, josta kaikki kävivät ostamassa vaatteensa, ja näyttivät toistensa klooneilta. Nyt ei ollut enää sitäkään. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Piipahdin myös pikaisesti Ruotsissa tapaamassa sukututkimuksen kautta löytämääni pikkuserkkua. Lusikoimme kalakeittoa painostavassa hiljaisuudessa heidän virheettömässä valkoisessa saaristohuvilassaan. Meillä ei ollut mitään yhteistä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä haluaisit vuodelta 2024 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2023?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vähemmän intensiivisiä (mutta kuitenkin palkitsevia) töitä, jotka eivät joka jumalan kerta johtaisi loppuunpalamiseen. Olisi kiva myös löytää edes pari paikallista taiteilijaa, joiden kanssa voisi luuhata kahviloissa ja valittaa taiteen tekemisestä kuin kunnon boheemi ikään. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vuoden suurin saavutuksesi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Selvisin esityskiertueesta tyytyväisenä ja ehjin nahoin. Esiinnyimme yli 4000 lapselle, ja sain heistä suurimman osan nauramaan. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">...ja suurin epäonnistuminen?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En saanut oikein mitään valmiiksi. Ei ollut ylimääräistä aikaa, ja sitten kun oli, en muistanut mitä olisi pitänyt saada valmiiksi. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kärsitkö vammoista?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Näin keski-ikäisenä ei mene viikkoakaan, ettei jokin uusi nivel muljahtaisi pois paikaltaan.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä oli paras asia, jonka ostit?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Loopin korvatulpat, joita kolme ihmistä tuli minulle erikseen suosittelemaan selvästi havaittuaan, että olen aina jonkinasteinen hermoraunio. Emaloitu valurautapata, jossa olen valehtelematta tehnyt jonkinlaisen muhennoksen vähintään joka toinen päivä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Esityskiertueparini Elliellä ja minulla oli sanaton yhteisymmärrys siitä, että ylämaiden läpi ajaessamme oli oikein ja suotavaa pysähtyä tien varteen levikkeelle vaikka viiden minuutin välein ottamaan valokuvia maisemista. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vuokranantajan, joka on päättänyt myydä asuntomme. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kaikenlaiseen random tavaraan, jonka kuvittelin tuovan mielenrauhaa. Ostin mm. Etsystä yhdeksänkymmentälukulaisen pelikortin, jossa on Michael Stipen kuva.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mistä innostuit eniten?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Muhennosten tekemisestä. Näin tehdään hyvä muhennos: suikaloidaan (ei kuutioida) sipuli ja kuullotetaan öljyssä emaloidussa valurautapadassa. Mukaan paistumaan ripotellaan rosmariinia ja timjamia sekä yksi veitsen lappeella rikki mojautettu valkosipulinkynsi tai kaksi. Sekaan kaadetaan ruokalusikallinen balsamiviinietikkaa ja pari ruokalusikallista tomaattipyrettä, kiehautetaan. Sitten lisätään vettä, liemikuutio ja halutut juurekset ynnä proteiinit. Annetaan kiehua kypsäksi. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2023?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vastaus on tosi basic, mutta varmaan Käärijän Cha Cha Cha. (Kävimme katsomassa Käärijää livenä Glasgowssa. Joku yleisöstä antoi hänelle kympin setelin.)</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Surullisempi. Vuosi on ollut raskas, ja syksy kurja. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">...rikkaampi vai köyhempi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En halua katsoa tilin saldoa. Veikkaan, että plus miinus nolla. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Harrastavani jotain kivaa. En ole harrastanut mitään vuosikausiin. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">...entä vähemmän?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Viisikymmentuntisia työviikkoja. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Miten aiot viettää/vietit joulun?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Leivoin mince pieseja, jotka räjähtivät, ja joulutorttuja, jotka eivät. Ajoimme perinteiselle stressantuneelle joululounaalle Ruskeasilmäisen vanhempien kotiin. Sitten ajoimme takaisin, söimme goudajuustoa ja katsoimme Muppet Christmas Carolin.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">The Bear, Poker Face, Fisk, Deadloch, Munkkivuori. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä oli paras lukemasi kirja?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Pitäisi varmaan tehdä joku Goodreads-tili, että muistaisin yhtään mitä olen lukenut. Luin Ida Rauman Hävityksen, Antti Nylénin Häviön, Liv Strömquistin Peilisalissa ja Antti Järven Minne katosi Antti Järvi? Niistä pidin. En lue kirjoja loppuun ellen pidä niistä. Luen nykyään vain suomeksi, kun koko muu elämä on ihan tarpeeksi englantia täynnä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">...entä musiikillinen löytö?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kuuntelin Stinakon valtavan hyvää Ghostina-albumia repeatilla koko tammikuun. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä halusit ja sait?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tilaisuuksia esiintyä lapsille. Töitä muutenkin, mutta AT WHAT COST</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä halusit, muttet saanut?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Taiteilijaresidenssin. Lomaa; sellaista lomaa, jossa makoillaan jossain porealtaassa eikä ajatella mitään. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kaurismäen Kuolleet lehdet oli mainio. Jouluna katsoin Ernst Lubitschin Shop Around the Cornerin, joka oli kaikista elokuvahistorian opinnoista huolimatta mennyt aiemmin kokonaan ohi. Siinä oli niin hyvää dialogia, että välillä vähän hihkuin sohvalla.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä teit syntymäpäivänäsi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Heräsin puoli seitsemältä, koska meillä oli kolme esitystä putkeen aberdeenilaisessa koulussa. Sitten pakkasimme lavasteet pakettiautoon, ja menimme prameaan ranskalaiseen kahvilaan, jossa söin kolme macaron-leivosta. Ajoimme rannikkoa alas Stonehaveniin, majoituimme keskinkertaiseen kiertuehotelliin ja söin jonkun mukiinmenevän kala-annoksen merenrantapubissa. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Nämä ovat keski-ikäisiä ja kapitalistisia vastauksia, mutta: että olisi omistusasunto (eikä tarvitsisi stressata siitä, että tulee heitetyksi ulos kodistaan) ja enemmän rahaa (että voisi välillä ihan rehellisesti pitää lomaa). </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2023?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Gender-confused kauluspaita-core.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tämä kysymys olettaa, että pysyin järjissäni. No se auttoi, että aina välillä pyydettiin mukaan pubivisaan. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Hmm. Ehkä joku Joe Lycett?</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Nykyäänhän on ikään kuin MISTÄ VALITA. Toryt toki tekevät joka viikko jotain helvetin dystooppista, mutta nyt Suomen uusi hallituskin liittyi tähän joukkoon. Käynnissä on lisäksi niin monta kansanmurhaa, etten pysy enää kärryillä. No niin nyt pitää taas mennä vähäksi aikaa makaamaan lattialle</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ketä kaipasit?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Suomen ystäviä, aina.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kuka oli paras uusi tuttavuus?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En tiedä tutustuinko moneenkaan uuteen ihmiseen, mutta tutustuin läheisemmin muutamaan vanhaan. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; font-weight: 700; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mitä opit vuonna 2023?</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kiristämään kuormaliinan. Senkin kyllä jo unohdin. </span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></span></p><div><span style="font-family: Arial, sans-serif; font-size: 11pt; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; font-variant-position: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><br /></span></div></span>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-25624213018988505352023-12-22T17:12:00.000+02:002023-12-22T17:12:02.305+02:00Joulumaa<div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Talven aurinko roikkuu matalalla, mutta roikkuu kuitenkin, kuin alaoksan kultainen joulupallo. Leith on aamusta hiljainen. Liikkeellä ovat lisäkseni vain harmaantuneet terrierit ulkoiluttajineen ja puista viimeisiä pihlajanmarjoja napsivat mustarastaat. Joen vesi on korkealla. On ollut tarkoitus laittaa oveen joulukranssi, mutta en ole saanut aikaan, ja nyt on jo liian myöhäistä, kaiketi. </span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Joulumielen joudun repimään tonttuna esiintymisestä. Häpeilisin tonttuna esiintymistä, jos siitä ei maksettaisi paremmin kuin monesta muusta työstäni. Olen myös havainnut, että tätähän muutkin esiintyjät näköjään tekevät tähän aikaan vuodesta: meidän tontuistamme moni tonttuilee kolmessa muussakin paikassa, ja joulupukit ovat varattuja seitsemän päivää viikosta. Siispä olen lakannut häpeilemästä, ja sen sijaan pukeudun punaiseen kerrastoon ja vihreään tonttulakkiin ja hymyilen raivokkaasti joka ikiselle lapselle, joka saapuu joulumaahan. </span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Ruskeasilmäinen ajaa minut viikonloppuaamuisin ulos kaupungista. Ajamme ohi peltojen, joilla kellertävät lampaat mutustelevat huurteista ruohoa, ja lopulta peltojen keskellä olevalle maatilalle, jonne joulumaa on rakennettu. Britit eivät oikein tunnu pääsevän selvyyteen siitä, asuuko joulupukki pohjoisnavalla vai Lapissa, joten maatilan pihamaalle sirotellut piparkakkutalot ja lumiukot eivät viittaa mihinkään tiettyyn. </div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia;">Minä olen tonttuapulaisena joulupukin majassa, missä lapset lopulta saavat tavata pukin kasvotusten. </span>Joulupukin majassa on feikkitakkatuli, joulupalloja pullisteleva kuusi ja kullanhohtoisia joulupaketteja, joiden sisällä on tyhjää. Lapset tulevat hermostuneina alahuuli väpättäen ja he tulevat innokkaina tasajalkaa hyppien. He ovat tietenkin olleet kilttejä koko vuoden. Lahjalistat heillä on valmiina. Tämän vuoden hittituote tuntuu olevan jonkinlainen hajustettu vesipullo, johon laitetaan esimerkiksi mansikantuoksuisia kiekkoja, joita haistelemalla nautittu vesi sitten maistuu mansikalta (ilman lisättyjä kaloreita!). </div></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Voisin tietysti päivitellä tätä keski-ikäisen äänenpainoilla, mutta turhaan minä jeesustelen: muistan varsin hyvin, miten pitkiä ja yksityiskohtaisia omat lahjalistani olivat. En todellakaan ollut se lapsi joka toivoo vain, että saisi “viettää aikaa läheisten kanssa” (ja eikö tämä muutenkin kuulosta vanhempien propagandalta?). Minä janosin tavaraa pakkomielteisesti. Selasin lelukuvastot hiirenkorville ja listasin niistä muovisammakot, barbiet ja meikkipäät. </span></div><div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;">Tonttuna täytyy olla hienotunteinen. Jos lapsi toivoo vaatimattomasti hyppynarua, voin sanoa askarrelleeni niitä työpajassani koko viikon. Jos lapsi toivoo Nintendo Switchiä, on sanottava diplomaattisesti <i>we’ll see what we can do</i>. Olin itse juuri se lapsi, joka optimistisesti toivoi asioita, joihin meillä ei todellakaan ollut varaa. Uskoni joulun ihmeeseen oli niin kova. Joulupukki on köyhien perheiden lapsille ensimmäinen ovi pettymykseen, jota sitten myöhemmin elämässä tulee lisää laarikaupalla. </div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia;">Ehkä juuri vähävaraisuuden tiedostaminen teki lelukuvastojen ylenpalttisesta runsaudesta vielä houkuttelevampaa. Mikä olisi viettelevämpää kuin se, mitä ei voi saada? </span>Idea itseni ympäröimisestä tavaralla tuntui myös jotenkin turvalliselta. Rikkaiden kodeissa näin paljon tavaraa, ja he vaikuttivat olevan turvassa, sillä tavalla kuin me emme koskaan olleet. Meidän maailmaltamme oli jatkuvasti vaarassa tipahtaa pohja. Päättelin tästä, että jos saisin lahjalistaltani sekä hyppäävän sammakon että meikkipään että ektoplasma-kummituksen, korjaisi se kaiken muunkin. </div></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sain sammakon, mutta ei se tietenkään mitään muuttanut, korkeintaan hetkellisesti. Hajustettu vesipullokaan tuskin muuttaa keskiluokkaisen lapsen elämää mihinkään suuntaan. Keskiluokkaisille tekisi mieli kiukutella, että minulla sentään oli lapsena <i>oikeus</i> haluta, koska meillä ei ollut paljon mitään! Mitä joku tavarassa muutenkin kieriskelevä lapsi tekee jollain vr-laseilla? Mutta eihän haluaminen loogista ole. Se on kyltymätön riivaaja, ja sitä ilman kukaan ei koskaan saisi tehtyä yhtään mitään. </span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Selailen erilaisia Joulupuu-tyyppisiä keräyksiä, joissa köyhien perheiden lapsille voi lahjoittaa rahaa tai tavaraa, ettei heidän joulunsa olisi niin onneton ja kurja (j</span><span style="font-family: georgia;">oulu on poikkeustila, jossa kurjuus korostuu: joka ikinen Prisman mainos muistuttaa meitä siitä, että nyt olisi oltava notkuva sillipöytä ja lahjakääreessä airfryer).</span></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Klikkailen hyväntekeväisyyskohteesta toiseen, mistä tulee pakahduttava ja riittämätön olo: maailmassa on niin paljon puutetta ja epäoikeudenmukaisuutta, että vaikka minä lahjoittaisin kaksikymppiä joka ikiseen kohteeseen, ei se sillä lopu. Tarvitseeko minun kaksikymppistäni enemmän palestiinalainen sairaalan käytävällä potiloita intuboiva lääkäri, vai pedersöderiläinen viisivuotias, jonka perheellä ei ole varaa uusiin talvikenkiin? Mikä minä sen olen päättämään? </span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Täytyy mennä taas hetkeksi makaamaan sängylle ja tuijottamaan kattoa. Joulukuusessa kiiltelee alakerran lahjakaupasta ostamani kultaisen ja sinisen kirjava silmä, kaiken näkevä. Totisesti, totisesti! Voisiko kaiken näkevä silmä kertoa minulle, miten kärsimystä tulisi mitata. </span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><br /></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-82261803412505197282023-09-30T22:50:00.000+03:002023-09-30T22:50:35.679+03:00Ohi syyskuun<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Rämmin syyskuun alun läpi hämmennyksessä ja epätoivossa. Olen ollut koko elokuun festivaalitöissä kuten tavallista, ja olen niiden jälkeisessä tyhjyydessä sekä loputtoman uupunut että sietämättömän levoton. Menen selaamaan blogia löytääkseni lohtua edellisistä syyskuun merkinnöistä, mutta huomaan etten ole päivittänyt blogia syyskuussa sitten vuoden 2016. <span style="background-color: white;">Ovatko syyskuut vain olleet niin väsyneitä ja hämmentyneitä, etten ole saanut mistään langanpäästä kiinni kirjoittaakseni? Ehkä? Olen liian uupunut muistaakseni.</span></span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Festivaalityö vetää puoleensa meitä neurokirjavia, koska se on jännittävää, intensiivistä ja adrenaliinintäyteistä: menemme joka päivä yhdessä taisteluun, ja joka päivä selviämme taistelusta, ja seuraavana päivänä sama toistuu. Tällaisen mankelin läpi olisi mahdotonta rutistua kuukautta pidempään, mutta mikä toveruuden täyttämä kuukausi se onkaan!</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Kun kaikki sitten loppuu kuin seinään, on kontrasti liian suuri. En enää tiedä mitä tehdä itselläni. Kukaan ei naura hölmöille vitseilleni, kukaan ei huutele perääni radiopuhelimella minua tarvitessaan. Melkein kaipaan hankalien asiakkaiden kanssa väittelyäkin, se on samalla tavalla adrenaliinintäyteistä. Missä on se nainen, joka työnsi minut syrjään runnoessaan sisään jo alkaneeseen tapahtumaan? Voisiko hän tulla takaisin tähän köyhään elämääni, voisimme vaikka lavastaa tapahtuman uudelleen?</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tyhjyyttä korostaa kalvava tunne siitä, että syyskuussa jonkin uuden pitäisi alkaa. V<span style="background-color: white;">uosikausien kouluputki on tarttunut itsepintaisesti aivoradoille: tähän aikaan vuotta olisi aika valita ensimmäisen koulupäivän vaatteet ja mennä sisälle uuteen rakenteeseen. </span></span></div><div><span style="background-color: white;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="background-color: white;">Mutta ei ole uutta penaalia. E</span>i ole edes työväenopiston keramiikkakurssia tai kuorolaulua. Käyn tuopilla kahden festivaalityökaverin kanssa. He ovat minua kaksikymmentä vuotta nuorempia, ja ottaneet nyt vastaan säännölliset työpaikat (näiden kuukauden mittaisten päättömien taistelujen sijaan) ja avanneet eläkesäästötilit. Sellaisen edessä on hankala tuntea tyyneyttä. Minä leijun syyskuun limbossa heidän ohitseen kuin nenäliina. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ei auta tuoksukynttilöiden polttelu eikä journalointi, koska journaliinkin kirjoitan vain <i>väsyttää</i> ja <i>en tiedä mitä tässä pitäis</i> ja <i>mitä vittua</i> ja <i>väsyttää</i>. Ei auta voimajooga, ei auta sorkkarauta.<br /><br />Lontoo auttaa vähän. Pakenen syyskuuta Lontooseen, ja Lontoo syytää virikkeitä silmille niin nopeasti, ettei synkille ajatuksille (tai oikein minkäänlaisille ajatuksille) jää tilaa. Kaupungissa on trooppista: on yli kaksikymmentä astetta ja sataa, ja kaupungin yllä leijuva saastepilvi lukitsee kosteuden sisäänsä ja jättää meidät muhimaan siihen, tai jotain sinne päin, en minä mikään meteorologi ole.</span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Majailen Julien muhkuraisella nahkasohvalla kovin lontoolaisessa asunnossa: kylpyhuone on omituisen monitahokkaan muotoinen ja sen seinää täplittää home. Lattian laminaatti joustaa jalan alla niin, että sen alla vaikuttaa olevan trampoliini. Koko asunnon seinät on peitetty juuri sellaisella woodchip -tapetilla, josta Jarvis Cocker laulaa Disco 2000:ssa, ja jonka poistaminen on ilmeisesti ihan perkeleellinen urakka. Keittiössä on yhteensä kolme haarukkaa, ja niistäkin yksi on kakkuhaarukka. Tammisen lipaston päällä tunnelmallisesti repsottava antiikkilamppu on kaunis, mutta varmaankin syttyy spontaanisti tuleen jos tähdet ovat väärässä asennossa. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Mutta tällaista Lontoossa pitääkin olla, minä nyökyttelen. Kaikki muut kuin miljonäärit asuvat juuri tällaisissa epämääräisissä kopperoissa. Heidän kotinsa murenevat käsiin ja pysyvät kasassa vain teipillä ja woodchip-tapetilla. Koko kaupunki on vain kokoelma pieniä pölyisiä kyliä jotka pysyvät kasassa teipillä ja woodchip-tapetilla ja tahdonvoimalla.</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Lontoon metrotunnelit risteilevät asemien sisällä ja asemalta toiseen kuin kattilallinen spagettia. Se rauhoittaa minua jotenkin. Ehkä siksi, että aivoni tuntuvat samanlaisilta. Loputtomilta risteileviltä tunneleilta, joissa kaikissa on joka hetki juna menossa jonnekin, paitsi kun se lopulta hajoaa. Severe delays on the Metropolitan line, severe delays on myös aivoissani harva se hetki.</span></div><div><span style="background-color: #fcff01; font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="background-color: white;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Metron ihmisiä rakastan. He istuvat vastapäätäni tarkkailtavana kuin tarjottimella. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa omaa asemaansa, ja odottaessaan he tekevät hajamielisesti täyteliikkeitä: hymyilevät kuulokkeissaan pyörivälle podcastille, torkkuvat, hierovat mietteliäästi leukaansa. He istuvat kunnioittavassa hiljaisuudessa. Tubessa kukaan ei kuuntele Tiktok-videoita puhelimestaan äänet päällä, kuten joka ikisessä pienemmässä kaupungissa nykyään. He ymmärtävät, että tämä on jaettu tila, jossa jokainen vain yrittää päästä jonnekin.</span></span></div><div><span style="background-color: #fcff01;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minä yritän päästä Elephant&Castleen. Metro on varmaan täynnä erilaisia syyskuita, ajattelen. Joillekin syyskuu ei merkitse mitään. Ehkä suurimmalle osalle näistä ihmisistä syyskuu ei merkitse yhtään mitään, mutta ehkä jollain toisellakin näistä kahdesta miljoonasta päivittäisestä matkustajasta on vaikea syyskuu. Ehkä hän on tässä samassa nuhruisessa Bakerloon vaunussa. Ehkä tämä tila tilojen välillä on hänen päivänsä ainoa armollinen hetki. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Ainakin syyskuu on tällä kertaa merkitty muistiin. Tulevaisuuden H: tässä vaiheessa on hankalaa. Keksi jotain millä täyttää aikasi, oli se miten mielivaltaista tahansa. Istu kahvilan puutarhassa viikunapuun alla ja tuijota tiiliseinää. Ehkei se ratkaise mitään, mutta ehkä se on kaikki mitä syyskuussa voi tehdä.</span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-39340184779958676322023-07-29T23:21:00.000+03:002023-07-29T23:21:11.628+03:00Kriittinen massa<div style="text-align: left;"><span id="docs-internal-guid-59422b0e-7fff-d68a-bdb9-aa786b5ac14b"><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">Heinäkuu: melkein ohi. Kesä: melkein ohi. Kävin Suomessa. Makasin pari päivää keuhkoputkentulehduksessa nukkuen ja yskien, oli juhannus, kaikki meni minulta ohi. Arlandan lentokentältä ostin liian karvasta salmiakkia, jonka nimi oli </span><span style="font-style: italic; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">salt skum</span><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">. Kävin Helsingin Pridella, selvisin Esplanadille asti ennen kuin kengät kastuivat ja niistä kuului joka askeleella </span><span style="font-style: italic; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">tsihhh,</span><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"> ja pakenin kahvilaan. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ennen lähtöä kävin Mall of Triplassa ja pyörin siellä ympyrää kuin maalainen. En löytänyt Prismaan, opastekylttien hyödylliset opasteet olivat luokkaa "downtown". Tämä ei tietenkään ole mitenkään originelli huomio. Triplaa pilkattiin muistaakseni joka ikisellä foorumilla sen syntyvaiheessa, ja nyt tuohtumus on laantunut ja ihmiset suunnistavat sokkelossa kuin natiivit, paitsi minä, joka olen aina myöhässä kaiken suhteen. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Helsinki alkaa muistuttaa Abu Dhabia - kaikki toiminta keskittyy kauppakeskuksiin, joita rakennetaan jatkuvasti lisää. Ehkä se on ilmastonmuutoksen edessä järkevää, ajattelen kyynisesti; Abu Dhabissakin paikalliset viettivät kaiken vapaa-aikansa ostareilla, koska ne olivat ainoita ilmastoituja paikkoja, mikä 45 asteen helteessä on tervetullutta. Tämä kai Helsingissäkin on edessä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Triplassa on pieni galleriana toimiva liiketila, jonka seinille on ripusteltu valokuvia. Tällaisiin paikkoihin galleriat kai nykyään päätyvät, läpeensä kaupallisiin, jonkinlaisena savuverhona kaupallisuudelle: mutta tämähän on monikäyttötila, eikä mitään kapitalismia! Kyyninen tällaisen toiminnan suhteen ei sovi olla, koska edistys ja innovaatio ja nykyaika. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="background-color: white; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Koska olen kuitenkin homeinen boomer, minua R-kioskin viereen puserrettu hämärä galleriatila vähän masentaa. Miksi? Siksikö, että taiteelta on mennyt valta? Ei kai sellaista koskaan ollutkaan, ja kesyjen maisemavalokuvien paikka on tuskin koskaan ollut mikään anarkistien valtaama taidepurkutalo. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="background-color: white; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta ainakin taidetta on helpompi ottaa vastaan kun siltä ei valtaa tilaa joku NRJ:n soittolista ja kasvoseerumia markkinoiva soundtrack. Haluaisin idealistina uskoa taidetilojen puhtauteen samalla tavalla kuin kirjastojen demokraattisuuteen: tätä varten ne on tehty. Erikseen on sitten alikulkutunneliin kahdelta yöllä maalattu muraali, jolla on oma arvonsa, koska se varastaa epätilaa käyttöönsä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="background-color: white; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kauppakeskuksessa taiteelle myönnetty käpyinen liiketila on juuri sitä: myönnytys. Tule nyt ripustamaan ne jonniinjoutavat valokuvasi tänne seinälle, mutta älä kuvittele mitään muuta. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Palaan Triplasta Skotlantiin ja menen sunnuntaina Ocean Terminaliin. Curious Seed-tanssiryhmällä on avoimet harjoitukset, joita minä käytän hyväkseni koska kaltaisillani köyhimyksillä ei ole tanssimattoa tai ylipäätään tilaa liikkua. Curious Seedillä on. He ovat saaneet kauppakeskuksen toisesta kerroksesta käyttöönsä entisen liiketilan. Tila on kaksikerroksinen, yläkerrassa on työpöytiä ja keittiö. Alakerran lattialle on levitetty tanssimatto, toisella puolella huonetta on rivi pikkuruisia kopperoita. Mietin, mitä ne ovat alun alkaen olleet, sovituskoppeja ehkä? Nyt niihin on viritelty taidetta, yhdessä palaa sininen hehkulamppu.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ocean Terminal oli ehkä joskus vuosituhannen alussa vetovoimainen kauppakeskus, mutta nyt se on Leithin perukoille unohtunut ja nukkavieru kolhoosi, ja myös markkinavoimat ovat joutuneet sen myöntämään. Siksi Curious Seedillä on halpa toimitila, siksi gallerioita on siroteltu kauppakeskukseen useampi, ja alakerrassakin on jokin joutava museo, jossa roikkuu vanhoja valokuvia alueen kalastajista. Entistä Debenhamnsin tavarataloa hallitsee nyt suuri epäkaupallinen tila, jossa kokoontuu sirkuskoulu, virkkauskerho, vuokralaisten liitto ja sekalainen joukko muita toimijoita. Sunnuntaina siellä harjoittelee Tinderbox-orkesteri, jonka kakofoninen äänivalli vyöryy tanssitilaan ja koko muuhun kauppakeskukseen. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">Ocean Terminal on kauppakeskuksena nykyajan näkökulmasta niin epäkiinnostava ja vanhanaikainen, että sen on vanhojen liiketilojen tyhjennyttyä täytynyt antaa periksi epäkaupalliselle toiminnalle. Kaiken maailman kirpputorien ja hörhöyritysten määrä on saavuttanut jonkinlaisen kriittisen massan, jonka ansiosta tilasta on tullut omituinen, mielenkiintoinen. Sen asiakaskunta ei ole enää pelkästään kuluttavaa luokkaa.</span><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"> Tavalliset ostarit, kuten keskustan St James ovat itsestäänselvästi kuluttamisen paikkoja. Niissä joutuu häpeään jos ei kulje kauppakassi kourassa, täytyy piilotella sitä, että tilaan tulee vain käyttämään vessaa. Enhän minä pelkästään pissille tullut! Oli itse asiassa tarkoitus poiketa myös John Lewisissa ostamassa villalankaa, katsokaa!</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">Yksi galleriatila kauppakeskuksessa on myönnytys. Useampi galleriatila on suorastaan vaarallinen. Mitä tahansa saattaa tapahtua. Tässä on tällainen entinen kauppa, miksei siellä voisi olla vaikka <a href="https://theedinburghreporter.co.uk/2022/06/a-new-pianodrome-for-edinburgh-will-be-unveiled-this-week/">amfiteatterillinen vanhoja pianoja</a>? Voisiko tähän tyhjään liiketilaan rakentaa pienoisrautatien? Miksi ei? Kauppakeskuksen käyttäjänä joudun miettimään miten olen tässä tilassa, jos minulta ei edellytetä kuluttamista. </span><span style="background-color: white; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;">Vaikka en olisikaan menossa virkkauspiiriin vaan Bootsiin hakemaan hammastahnaa, tunnen silti itseni anarkistiksi: meilläkin on tässä tilassa valtaa! Kaikenmaailman tyhjäntoimittajilla ja luopioilla! </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Liminaalia tilaa Ocean Terminal ei vielä ole. Siihen vaadittaisiin kauppakeskuksen hylkääminen ja tyhjentyminen, jolloin se olisi niin kaukana alkuperäisestä tarkoituksestaan, että siitä tulisi pelkästään epätila. Ocean Terminal on jonkinlainen kolmas tila. Kuten Leithissä muutenkin, siinä elävät rinnakkain vanha ja uusi maailma, vähän vaivaantuneesti ja toisiaan vasten hangaten, mutta elävät kuitenkin.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Utopioita ei tietenkään ole luotu kestämään, ja Ocean Terminalin vanha osa aiotaan purkaa jo syksyllä. Meille on lähetetty tästä kirje kotiin. Siinä lupailtiin kliinisten havainnekuvien myötä uusia visioita, siis kuluttajille. Sosiaaliset tilat varmaan heivataan helvettiin tavoitteessa korjata häpeäpilkku ja tehdä siitä taas houkutteleva. Curious Seed ei tiedä miten monta kuukautta he vielä saavat pyörittää epäkaupallisia työpajojaan. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta hetken altavastaajilla on ollut valta, eivätkä he sitä unohda. </span></span></p><div><span style="font-family: Georgia; font-size: 12pt; font-variant-alternates: normal; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space-collapse: preserve;"><br /></span></div></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-45306171842766139812023-04-13T21:20:00.002+03:002023-04-13T21:20:31.180+03:00Limbo<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Pihlajiin on puhkeamassa lehdet, mutta minä ehdin hädin tuskin huomata ne, koska vaellan vain töihin ja töistä takaisin kuin limboon juuttunut haamu. Juon aamulla kitkerän mutteripannukahvin että saan itseni ovesta ulos, menen kahdeksaksi tunniksi vääntelemään naamaani lapsille ja höpisemään tuulivoimasta, ja sitten istun puoli tuntia bussissa takaisin kotiin ja tuijotan ulos mitään näkemättä. Bussissa on aina tunkkaista ja kuski kaahaa huolettomasti niin että päämme kolisevat bussin ikkunoihin ja joku köhii jatkuvasti takanani kuin keuhkotautinen, mutta silti bussissa istuminen on päivän paras osa, koska se merkitsee että työpäivä on ohi ja saan olla hetken pois päältä.<br /><br />Töissä on pakko olla koko ajan päällä, kuin puhelin, en voi hetkeksikään kääntyä seinään päin ja pyöritellä silmiäni että <i>voi saatana</i>, koska sen saattaisi nähdä lapsi tai hänen keskiluokkainen, paheksuva vanhempansa joka on maksanut siitä että on tuonut jälkikasvunsa tiedefestivaaleille heitä sivistääkseen. Täytyy hymyillä, ja täytyy innostaa, ja täytyy projisoida äänensä huoneen perimmäiseen nurkkaan että siellä istuvat aratkin lapset kuulisivat, miten tuulen työntövoima pyörittää tuulimyllyn siipiä. <br /><br />He nauravat uskollisesti niissä kohdissa, joissa kuuluu nauraa, he tökkivät pienillä likaisilla käsillään sinitarraa kiinni puutikkuun ja painavat tusseja pahvia vasten niin voimakkaasti, että niiden kuitukärjet ovat päivän lopussa levinneet muodottomiksi. Minun kärsivällisyyteni heidän epäpätevyytensä edessä uhkaa loppua: etkö sinäkään saatana kuunnellut että puutikku on tarkoitus tökätä tähän koloon! Mutta eiväthän he aiemmin ole sitä tehneet, maailmassa lähes kaikki on heille ensimmäinen kerta, ja minä käytän esiintyjänlahjani siihen että selitän heille mukamas kärsivällisesti kaiken, uudestaan ja uudestaan. <br /><br />Festivaalia on jäljellä enää pari päivää, mutta vapaata en saa sittenkään. Menen saman tien kiertämään maata pakettiautolla ja taas: vääntelen naamaani lapsille, esitän heille pölvästiä, joka ei ymmärrä maapallon ja auringon suhteesta yhtään mitään ennen kuin vastanäyttelijäni sen minulle kertoo, kaatuilen lavalla (sitä lapset rakastavat, ja kaiken tieteellisen aurinkopuheen jälkeenkin se näyttää olevan ainoa asia joka jää heidän mieleensä, koska tiedefestivaaleilla he muistavat minut joskus kahdenkin kuukauden takaa ja sanovat: sinä olit meidän koulussa ja sinä kaatuilit lavalla! You were being quite silly!) ja sitten pakkaamme lavasteemme pakettiautoon ja ajamme seuraavaan kylään, ad infinitum. Kaatuilen ja hymyilen ja innostan, mutta itseäni en jaksa enää innostaa mihinkään. <br /><br />Olen loputtoman väsynyt tässä limbossa pyöriessäni enkä jaksa ajatella tulevaisuutta; olen loputtoman keski-ikäinen enkä jaksa ajatella sitä, että kaikki mahdollisuudet maailmassa ovat tarjolla vain minua puolta nuoremmille. Heille on mentorointiohjelmia ja harjoittelupaikkoja, keski-ikäisille pelkästään lämmintä kättä ja saavuttamattomia vertailukohtia: tiesitkö, että Tolkien kirjoitti Hobitin 45-vuotiaana! <br /><br />Menestysromaanin ehtisi vielä aloittaa, mutta kuka tietää ehtisikö sitä enää lopettaa; Tolkienillakin oli varaa palkata taloudenhoitaja ja istua päivät kirjoittelemassa. Water of Leithin uhkaavan näköinen kyhmyjoutsen pyöriskelee joen pinnalla kun läheisen tukiasunnon asukas heittää sille leipää. Joutsen ei ehdi; lokki on aina röyhkeämpi ja nopeampi, se syöksyy alas ja sieppaa leivänkantin joutsenen ja liejukanan ulottuvilta ja lentää tiehensä. Röyhkeät pärjäävät, väsyneet jäävät veden pinnalle pyörimään. Pihlajiin on puhkeamassa lehdet, eikä se merkitse mitään, vaikka joskus se merkitsi, mutta tänä keväänä en ehdi miettiä sitäkään. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-32698856188647463462023-02-11T20:37:00.000+02:002023-02-11T20:37:32.003+02:00Bunkkeri<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Rakastan Terminator 2 -elokuvaa, mutta en erikoistehosteiden tai Arnold Schwarzeneggerin tai edes Linda Hamiltonin lihaksikkaiden käsivarsien takia. <br /><br />(Linda Hamiltonin käsivarsista Terminator 2;ssa on kirjoitettu kokonaisia <a href="https://chnm.gmu.edu/aq/arnold/arnoldwebpages/intersext.htm">esseitä</a>, ja sen arvoiset ne toki ovatkin. Hamiltonin esittämä Sarah Connor on odottanut, ja vetänyt leukoja odottaessaan. Hän on valmistautunut työntämään miehet tieltään, kun sen aika on. Minäkin haluan Linda Hamiltonin käsivarret, sen voin tunnustaa. Ne ovat käsivarret, joilla voisi lyödä natsia turpaan, mutta ennen kaikkea ne ovat käsivarret, joita miehet eivät uskalla lähestyä.)<br /><br />Käsivarret aside - rakastan Terminator 2:ta sen kohtauksen takia, jossa mielisairaalaan lukittu Sarah Connor pääsee pakenemaan Meksikon aavikolle. Siellä hänellä on maan alla piilopaikka, johon hän on kätkenyt aseita, vettä ja vaatteita pahan päivän varalle. Kaikki tämä odottaa unohdetussa, hiekan peittämässä bunkkerissa. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Mielisairaalasta paettuaan ja aavikolle päästyään Sarah Connorista tulee taas Sarah Connor. Sairaalassa hänen tarinoitaan maailmanlopusta ei ole uskottu, häntä ei ole kunnioitettu, hänet on vain sidottu lepositeillä sänkyyn. Miehet ovat vähätelleet häntä. <br /><br />Aavikolla hänestä tulee jälleen ihminen. Hän näkee kaiken. Tuho ja tuleva maailmanloppu ovat totta, toisin kuin sairaalan vähättelevät miehet ovat hänelle uskotelleet. Hänen maan alla piilossa nukkunut elämänsä on odottanut häntä. Hän istuu väsyneenä hiekkaisella aavikolla reisitaskuhousuissaan ja maihareissaan polttamassa tupakkaa ja on vihdoin itsensä. <br /><br />Fantasioissani minullakin on jossain aavikolla elämä, joka odottaa minua hiekkaan kätketyn luukun alla. Siellä kukaan ei tunne minua. Kukaan ei vaadi minulta mitään. Voin luoda itseni uudestaan, koska en ole kytköksissä mihinkään. Minulla on kerrankin kontrollia asioiden yli, koska minulla on sekä konekivääri että piilopaikka. <br /><br />Sarah Connor näkee unta. Unessa hän näkee verkkoaidan takaa itsensä leikkikentällä. Mutta leikkikentän Sarah Connor onkin naisellinen. Hänellä ei ole reisitaskuhousuja tai aavikosta tomuista naamaa. Hänellä on mekko ja kreppiraudalla kiharretut hiukset ja hän leikkii lapsensa Johnin kanssa autuaan tietämättömänä tulevasta pahasta. Aidan takana jumissa oleva Sarah Connor yrittää varoittaa ihmisiä, mutta tietämättömät ihmiset eivät kuule hänen huutoaan. <br /><br />Sitten maailma räjähtää. Räjähtää leikkikenttä lapsineen, räjähtävät linja-autot, räjähtävät kaupungin kadut ja karusellit. Tulipallo vyöryy maailman yli ja aidan takana jumissa oleva Sarah Connor ei voi maailman loppumiselle mitään ja palaa karrelle, kuten palavat kaikki muutkin.<br /><br />Maailmanloppu ei todellisuudessa tule näin äkkiä. Se loppuu salakavalasti ja vähitellen, ei räjähtämällä. Tässä maailmanajassa meistä moni on yhtä aikaa verkkoaitaa epätoivoisesti riuhtova reisitaskuhousuinen Sarah Connor, joka yrittää varoittaa ignorantteja vaarasta, ja leikkikentällä uneliaana leikkivä kiharahiuksinen Sarah Connor.</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Leikkikentän feminiininen Sarah Connor ei tiedä nurkan takana odottavasta maailmanlopusta. Hänellä jää aikaa koristautua, kihartaa hiukset. Mutta minä samaistun aavikolta todellisen itsensä löytävään Sarah Connoriin. Hän ymmärtää mikä on olennaista. Poninhäntä, reisitaskuhousut, lippalakki, maailman pelastaminen.</span><br style="font-family: georgia;" /><span style="font-family: georgia;"><br />Kun hän pakenee aavikolle, pakenee hän samalla maailman vaatimuksia siitä, miten naisen tulee itseään toteuttaa. Sille on jo liian myöhäistä, hän ymmärtää.<br /><br />Ei minulla ja Sarah Connorilla tietenkään mitään yhteistä ole. Hänen täytyy pelastaa maailma. Minun motiivini hinkua aavikolle ovat itsekkäämmät: ettei kukaan vaatisi minulta enää mitään. Haluan ajatella pelastavani maailman, mutta todellisuudessa ostan juustoa ja uuden vohveliraudan, jota en tietenkään tarvitse. <br /><br />Vallankumouksellisinta tietenkin on, että Sarah Connor tulittaa ja taistelee koko elokuvan läpi välittämättä miehen katseesta, miehen hyväksynnästä. Hänellä on tärkeämpääkin ajateltavaa. (Voisiko nainen elokuvassa joskus olla välittämättä miehen katseesta, vaikka maailma ei olisikaan loppumassa?) </span></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Terminator 2:n vaihtoehtoisessa lopussa terminaattorit on eliminoitu ja ajassa hypätään vuosia eteenpäin. Vanha Sarah Connor istuu samalla leikkikentällä, jonka hän on aiemmin nähnyt unessaan. Maailmanloppu on peruttu ja Sarahin lapsi John on nyt keski-ikäinen isä, joka leikittää tytärtään liukumäessä. Leikki-ikäinen lapsi ei tiedä pimeästä tulevaisuudesta mitään.<br /><br />Minusta se on vähän pettymys. Johnista on tullut keskiluokkainen kauluspaitaan pukeutuva heteroidylliä toteuttava isukki, ikään kuin tämä olisi jokin default-tila, johon kaikki solahtavat jos horisontissa ei väijy välitöntä vaaraa. Vanhalla Sarah Connorillakin on päällään koruja. Hänestä on tullut taas äiti, mikä aiemmin on ollut hänelle jonkinlainen sivuseikka. Todellisuus ehkä odottaisi häntä aavikolla, uumenissa maan alla. Mutta aavikolle hän ei enää mene.<br /><br />Leikkikenttä on heteronormatiivisuuden valtakunta. Siellä kauluspaitaiset ja kukkamekkoiset perheet toteuttavat elämää tavalla, jonka perussuomalaisetkin hyväksyisivät. (Kun se maailma Sarahin unessa räjähtää, ei se liikuta minua oikein millään tavalla.)<br /><br />Minun todellisuuteni on trauman värittämä todellisuus, joten haluan uskoa että se on jotenkin validimpi kuin leikkikentän tasapaino ja toivo. Tiedän, ettei kumpikaan näistä vaihtoehdoista ole sen todellisempi. Mutta niin kauan kuin joudun taistelemaan vähätteleviä miehiä vastaan, lohduttaa aavikon Sarah Connor minua enemmän. Elokuva antaa marginalisoiduille fantasian, jossa aseet ja käsivarret - guns and <i>guns</i> - tarjoavat todellista, välitöntä valtaa sortajien yli, koska sellaista meillä ei koskaan todellisuudessa ole. <br /><br />Arnold Schwarzeneggerin T-800 oppii elokuvan aikana tunteista ja ihmisyydestä. Pehmentyneen, uudelleenohjelmoidun Terminatorin kohdattuaan Sarah Connor on toiveikkaampi. “Jos kone voi oppia ihmiselämän arvon, ehkä mekin voimme”, hän pohtii. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta kone ei ole erehtyväinen. Kone ei ole laiska, eikä sulje silmiään loogisuuksilta. Ihminen muistaa elämän arvon vain ohikiitävissä hetkissä, lähinnä meren rannalla. Sitten hän jo distraktoituukin, ostaa juustoa ja vohveliraudan. Ei meillä toivoa ole, ainakaan riittävästi. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ajatus maanalaisesta bunkkerista lohduttaa minua. Jos ei ole muuta, jos kaikki toivo on jo mennyt, on edes bunkkeri.</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta ehkä ajattelen näin kaikesta. Ehkä jos muuttaisin Pariisiin, kaikki muuttuisi. Ehkä jos muuttaisin New Yorkiin, kaikki muuttuisi. Ehkä siellä, piilossa maan alla, ullakolla, viemärissä, odottaisi jokin todellinen minä. Ehkä se olisi odottanut siellä koko ajan, että voisi pelastaa minut itseltäni. <br /></span><br /></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-20103591449464449202022-12-23T17:57:00.001+02:002022-12-23T17:57:46.497+02:00Lintuaura<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Jostain syystä kun tähän aikaan vuodesta hikoilee toppatakissa jonottaen Tescon itsepalvelukassoille, alkaa kaiuttimista aina soida IT'S THE MOST WONDERFUL TIME OF THE YEAR, mille on pakko pyöritellä silmiä. <br /><br />Mutta pidän siitä, miten tähän aikaan vuodesta yritämme. On synkkää ja kylmää, ja tuntuu siltä että maailma yrittää tukehduttaa meidät alleen. Mutta naapuri laittaa oveen joulukranssin. Parvekkeelle viritellään viimassa kausivalot. Bussikuskeilla on räikeänväriset jouluvillapaidat. Joku on vienyt joenvarteen puuhun roikkumaan talipalloja. Glasgown kauneimmissa joululauluissa joukko lapsia ja erityisen vaivaantuneita esiteinejä esittää meille aikuisille Tonttujen jouluyön. <br /><br />Joskus täytyy yrittää. Aina - <i>aina</i> - olisi helpompi jäädä sänkyyn makaamaan, mutta minä pakotan itseni kävelylle, vaikka sitten lupailemalla että saat hakea kahvin siitä liian kalliista kahvilasta kotimatkalla. Kahta päivää enempää ei voi jättää poistumatta ulos ilman, että alkaisi liikaa käpertyä synkkien ajatustensa ympärille. Eivät ne taikaiskusta katoa, mutta ulkona on aina kaikkea distraktoivaa. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Innokas spanielinpentu. Viileän ilman tieltä käpertyneitä nokkosenlehtiä. Polulla asteleva liejukana (äiti on opettanut, että lintuja pitää kunnioittaa, ja siksi minäkin teeskentelen olevani huomaamatta liejukanaa ja kierrän sen liioitellun kaukaa).<br /><br />Aatonaatonaattona taivas on sininen. Matkalla kirjastoon kuulen hanhen huutavan ja katson ylös; suuri lintuaura lentää kohti pohjoista. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i>Meanwhile the wild geese, high in the clean blue air,<br />are heading home again.</i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Yksittäinen lintu vaihtaa paikkaa muodostelmassa, sitten seuraava. Ne jättäytyvät auran keskelle, hetkeksi huomion keskipisteeksi, ennen kuin valuvat taas laitamille, oikeille paikoilleen. Ne ovat liikkeessä, matkalla jonnekin. </span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Jokin on liikkeessä.</span></span></div><div><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-6254927444586121582022-12-16T18:05:00.000+02:002022-12-16T18:05:35.341+02:00Ketjukaruselli<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Joskus vuonna 2006 marraskuun loppupuolella astuin ulos junasta ja kävelin Kölnin tuomiokirkon kupeessa olevaan Starbucksiin. Se oli ensimmäinen kertani Starbucksissa. Olin tietenkin kuullut konseptista, mutta se ei vielä ollut rantautunut Suomeen. Barista oli ystävällinen, tilasin häneltä porkkanakakun viipaleen ja kamomillateen. Kahvilassa soi Starbucksin joululevy - silloin se oli vielä fyysinen CD-levy, jonka saattoi ostaa tiskiltä mukaansa - ja siellä oli hämärää ja tunnelmallista. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minulla oli Kölnissä vain muutamia tunteja ennen kuin olin taas jatkamassa junalla jonnekin muualle. Olin ollut Berliinissä, olin matkannut junalla Dresdeniin ja meinannut eksyä siellä metsään Salomonin kanssa, ja syönyt Dresdenin Neustadtissa valtavan falafel-käärön, jossa oli halloumia ja röstiperunaa. Ja nyt olin Kölnissä odottamassa junanvaihtoa. Olin ajatellut mennä katsomaan valtavaa goottilaista tuomiokirkkoa ja sen liepeillä pyöriviä joulumarkkinoita, mutta sitten istahdin Starbucksiin ja ymmärsin miten väsynyt olin, ja miten mukavan rauhaisaa ja lämmintä kahvilassa oli. <span style="background-color: white;">Sen monotoninen ylikansallisuus rauhoitti minua, ja joulusoundtrack oli sopivan lempeä. </span>Pysähtyminen tuntui yhtäkkiä paljon paremmalta idealta kuin mikään joulumarkkinoilla toikkarointi. Jäin sohvalle haarukoimaan hitaasti kakkuani enkä ole tähän päiväänkään mennessä käynyt Kölnin tuomiokirkossa.<br /><br />Kuusitoista vuotta myöhemmin olen Ocean Terminalin Starbucksissa ja taustalla soi vuoden 2022 Starbucks-soittolista, joka ei ole huono sekään, mutta siinä on tietenkin liikaa Michael Bubléa, jota vuonna 2006 ei vielä oltu keksittykään. Edessäni minulla on vain laimea musta kahvi. Nykyään osaan jo tilata sellaisen. Starbucksiin ja näihin muihin ketjuihin sisältyy kasa sääntöjä, jotka ovat osa heidän brändiään: juomien koot eivät tietenkään ole mitkään tavanomaiset small, medium ja large, vaan tall, grande ja venti. Tämän hankalan koodin selvittäminen on osa kaupunkilaistumista. Urbanisoitumisen riitti on suoritettu oikein, kun osaa tilata jonkin monimutkaisen grande-toffee-nut-latte-with-two-extra-pumps-and-soy-milk-to-sit-in -kyhäelmän ja muistaa vielä sanoa please. <br /><br />Minä tietenkin harjoittelen joka kerta päässäni ihan sen mustan kahvinkin tilaamista. Sosiaalinen ahdistus on sellainen; näissä kaupunkilaisissa keskiluokkaisissa tiloissa en mitenkään halua paljastua noloksi mehtäläiseksi, vaikka tiedänkin tietysti rationaalisesti ettei siihen kuole. Toissapäivänäkin sanoin hajamielisyyksissäni bussikuskille kirkkaalla äänellä että “KIITTI!”, eikä se edes nolottanut kovin paljon. <br /><br />Ocean Terminal on paikkana kovin erilainen kuin Kölnin vanha keskusta. Kauppakeskus avattiin kaksikymmentä vuotta sitten ja siitä lienee alunperin kaavailtu modernia yleisömagneettia, mutta se on nykyään varsinkin keskellä viikkoa autio ja nuhjuinen, ja sen käytävillä vaeltelevat vain Deliveroo-kuskit, Royal Yacht Britanniaa katsomaan tulleet turistit ja kotiäidit.<br /><br />Yritän hahmottaa, minne viimeiset 11 kuukautta ovat livahtaneet, kuin olisin ratkomassa suurempaakin mysteeriä. Selailen puhelimen muistiota, jos siitä vaikka olisi jotain apua. Siellä on lähinnä muistiin kirjoitettuja, ohimennen kuultuja repliikkejä - <br /><i><br />We're on the bus you fucking weasel.<br /><br />My pal Graham's a medium, do you wanna go see him? <br /><br />Sex or gender, if you're not going to fuck them, what does it matter? That's what Richard says. But I can't help but wonder. </i><br /><br />Viimeisen olen laittanut muistiin kahvilassa, jonne tallustelin marraskuussa aamuisen feldenkrais-tunnin jälkeen, ja salakuuntelin naapuripöydän kolmen kuusikymppisen miehen pitkää ja polveilevaa keskustelua sukupuolesta.<i> </i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i>"They're doing chat up lines, but this is a guy talking to a guy and you realise 'ah, they're your resident gays'. They're the young ones. It's a lot more fluid now. That's what it's about, fluidity."</i></span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Teinkö marraskuussa mitään muuta? Olin töissä kaksi viikkoa, ja olin niiden jäljiltä niin uupunut, että nukuin kaksi päivää yhtä soittoa, ja heräsin vain aterioimaan. <br /><br />Minne lokakuu hurahti? Olin Italiassa viikon, join siellä paljon euron hintaisia espressokupillisia ja sen jälkeen kai toivuin Italiasta, ei minkäänlaista muistikuvaa. <br /><br />Syyskuussa? Kuningatar kuoli; istuimme Dishoomin kellarissa juhlimassa festivaalitöiden loppumista ja tarjoilija tuli kertomaan meille huvittuneisuutta pidätellen, liioitellut vakavasti:<i> I have something important to tell you guys. The Queen has died</i>. Me hurrasimme, koska minä olin ennustanut tapahtuman viikkoa aiemmin. Sitten kaikki palasivat curryjensa ääreen. Henkilökunta kohautteli hartioitaan eikä oikein tiennyt mitä tehdä, mutta katkaisi sitten ravintolan taustamusiikin jonkinlaisena kompromissina. <br /><br />Vuosi on ollut kaoottinen ja uuvuttava. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Osaisinpa pysähtyä samalla tavalla kuin vuonna 2006 Kölnin Starbucksissa. Mutta jokin pohjavire elämässä on erilainen; to do -listat pitempiä, lähes loputtomia. Silloinkin kun vapaata aikaa olisi, en osaa tehdä sillä mitään. Haahuilen ympäri asuntoa ja teen pieniä asioita, joista tulee sellainen olo että olen saanut aikaan edes jotain: tyhjennän tiskikoneen, googlaan miten kasvislaatikossa tulleesta savoijinkaalista voisi tehdä hapankaalia, pyyhin pölyt peilistä, lähetän elokuvan kahden festivaalin hakuun. Napsautan lämmityksen päälle tunniksi, vaikka siitä tulee näinä <i>cost of living crisis</i> -aikoina lähes rikollinen olo. Laitan riisikakun päälle emmentalia, sekin on varmaan syntiä, juuston syöminen pitäisi lopettaa. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Maailma on hankalampi kuin 16 vuotta sitten. Silloin en tiennyt, että Starbucksia pitäisi boikotoida koska se ei maksa veroja, eikä kahviakaan pitäisi juoda koska se loppuu maailmasta. Minkään maailman kauppakeskuksiin ei tietenkään pitäisi mennä, koska se on pois paikallisilta pienyrittäjiltä, jotka ovat pandemian jäljiltä kuolemassa sukupuuttoon. Jouluna tekisi mieli vain syödä graavilohta ja katsoa Netflixiä, mutta lohi on kasvatettu kassissa antibiooteilla ja Netflixissä on transfobinen Dave Chappelle. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vaikka teoriassa voisin jo jäädä lomalle ja levätä, ei maailman epätoivo ja monimutkaisuus lakkaa kieppumasta pääni ympärillä kuin ketjukaruselli. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Onneksi vuoden 2006 minä ei tiedä tästä mitään. Hän syö kakkuaan Starbucksin sohvalla hitaasti ja laiskasti, ihmeen vallassa; niin moni asia on hänelle maailmassa uusi, niin yksinkertainen. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Unessa olen töissä yksityiskoulussa. Oppilaat sovittelevat vaatekaupassa kalliita taftimekkoja tanssiaisia varten ja puhuvat rakkaudesta myrkylliseen, kyyniseen sävyyn, kuin se olisi jokin liiketoimi. Minua alkaa itkettää. Olivia Colman - jonka tytär on samassa yksityiskoulussa - katsoo minua surumielisesti. Koska hänen silmänsä ovat niin lempeät, sanon hänelle <i>"I can't take this anymore",</i> ja hän tarttuu minua kädestä ja menemme molemmat oksentamaan vaatekaupan nurkassa seisovaan, marmoriseen lavuaariin. </span></div><div><br /></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-28318052324115588102022-06-09T13:00:00.001+03:002022-06-09T13:01:02.237+03:00Proteiinirahka<div style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: left;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="white-space: pre-wrap;">Tuomi kukkii, kukkivat angervopensaat ja pitkävartiset voikukat. Vaahtera pudottaa haaleanvihreitä kukintojaan kadunvarteen ja puutarhapöydille. Pispalan nykytaiteen keskuksen pihakatoksessa soittaa kolme miestä paksuista bamburuo’oista kasatuilla ksylofoneilla rytmimusiikkia. Katson, seisoskelen joukon reunamilla.</span><span id="docs-internal-guid-b8e80535-7fff-469f-1660-817ac89b4e82"><br /></span><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></span></div><div style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: left;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Olen ollut Suomessa yli kaksi kuukautta. On ollut pääsiäinen ja mämmi, takatalvi, vappu ja munkit, toinen takatalvi, ja sitten kuten aina, parissa päivässä nopeasti aukikeriytyen: kesä. </span></span></div><span id="docs-internal-guid-b8e80535-7fff-469f-1660-817ac89b4e82"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sanon “aina”, ikään kuin olisin muistanut. Olin unohtanut miten voimalla ja äkkiarvaamatta lehdet puhkeavat, saapuvat tervapääskyt. Olen ihmetellyt liian monta vuotta Skotlannin kesää, joka ei oikein koskaan ala. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ostan Pispalan pihakirppikseltä pienen Le Creusetin keramiikkakulhon, jolla ei tee mitään. Myyntimiehet istuvat aurinkotuoleissa ja kuuntelevat pattereilla toimivalta vinyylisoittimelta countrymusiikkia. Heidän pöydillään on myynnissä kaikenlaista houkuttelevaa antiikkitavaraa - emaliastioita, peltikylttejä, kuvankatselulaitteita - sellaista, johon helposti haksahtaisin ellen olisi taas kohta lähdössä takaisin matkalaukkuineni. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Paljon olin unohtanut. Tuomenkukkien tuoksun, lipputankojen narujen nakutuksen tuulessa, takatalven lannistavuuden. Ihmisten vihamielisyyden. Suomalaiset ovat vihamielisiä metrilakua jonottaessaan, kaupan kassalla, kirjastossa, sähköposteissaan; lenkkipolullakin he paahtavat kulmiaan kurtistellen ylös Pyynikinharjua hellyhansenit päällä.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Heitähän minä aikanaan pakenin, heidän vihamielisyyttään ja sitä, että olin itse muuttumassa samanlaiseksi. Pakenin harmautta ja ettei mikään koskaan muutu. Sitä, että synnyinmaa on vankila, jossa on pakko kärsiä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Maistelen mämmiä ja munkkeja kuuliaisesti, mutta eivät ne enää mitään tunnereaktiota herätä. En tiedä herättivätkö ennenkään, vai perustuiko kaikki vain jonkin rituaalin toteuttamiseen. Mutta nämä eivät ole enää minun rituaalejani. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Se on vähän pelottavaa. Minne tämä osa minuudestani on kadonnut? Kuvittelenko itsestäni liikoja? Olenko muuttunut sellaiseksi hirveäksi ulkosuomalaiseksi, joka koko ajan paasaa siitä, miten asiat ovat siellä toisessa maassa? (Olen.) </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Luulin, että täällä olisi helppoa olla, kuin solahtaisi vanhoihin vaatteisiin. Mutta olen kasvanut ulos vaatteista. Suomen puhumisen pitäisi olla helppoa, mutta puheeseeni putkahtelee anglismeja, ja puhun muutenkin kuin keski-ikäiset (mitä toki olenkin). Kaupassa käymisen pitäisi olla helppoa, mutta eihän kaupassa ole enää muuta kuin seitsemänkymmentä makua proteiinirahkaa ja seitsemän euron kasvisnakkeja. Television katsomisen pitäisi olla helppoa, mutta siellä on vain julkkiksia, joita en tunne, kilpailemassa asioista, joilla ei ole väliä. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minä ja Suomi olemme kuin pitkän tauon jälkeen tapaavat exät, jotka äkkiä tajuavat ettei heillä ole enää mitään sanottavaa toisilleen. Istumme vaivaantuneina kahvilan pöydässä. Yritämme nostalgisoida menneitä, mutta yhteiset muistotkin kolahtelevat onttoina välillemme paisuvaan kuiluun. Minä olen muuttunut ja Suomi on muuttunut eikä meillä tunnu enää olevan mitään yhteistä. Minä menen kotiin ja Suomi menee omaansa ja yllämme roikkuu mähmäinen melankolia. Minä en halua katsoa sitä kohti ja täytän aikani pelaamalla kännykkäpelejä. Suomi juo kaksi kossupaukkua ja kuuntelee Eppu Normaalia repeatilla tyhjyyteen tuijottaen. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En minä tänne enää kuulu. Enkä minä kuulu Skotlantiinkaan, mutta sen olen sentään valinnut.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sanovat, ettei itseään pääse pakoon, mutta eihän se totta ole. Olemme ainoastaan oppineet pitämään sitä raukkamaisena.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sankarillisempaa olisi sietää harmaat nurmikot, harmaat taivaat, kassajonossa tiuskijat, seitsemänkymmentä eri proteiinirahkamakua, hyssyttely ja selkääntaputtelu ja vakuuttuneisuus siitä että Suomi on tasa-arvon mallimaa,</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">sen sijaan että lähtisi.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Jos lähtee, "katsoo jossain vaiheessa peilistä kuitenkin se sama ihminen".</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta eihän hän sama ihminen ole,</span></span></p><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">koska hän on lähtenyt.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Voiko pysyvästi elää maanpaossa? Maanpako on välitila, mutta onko välitilassa eläminen sallittua jos se on helpompaa? Jos sillä voi ostaa illuusion siitä, että on vähän vapaampi?</span></span></p><div><span style="font-family: Arial; font-size: 11pt; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></div></span>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-57670394849331087892022-01-21T21:36:00.002+02:002022-01-21T21:37:22.936+02:00Napiton puoli<div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minulla on uusi kirjeenvaihtoystävä. Joskus yläasteella minulla oli kansainvälisiä kirjeystäviä Kanadassa ja Uusi-Seelannissa; viivyttelin heille vastaamista aina kuukauden, koska en keksinyt mitään kerrottavaa. Sitten kirjoitin parin sivun verran siitä, ettei minulla ollut mitään kerrottavaa, mutta heti kun olin saanut työnnettyä kirjeeni postilaatikkoon, aloin odottaa heidän vastaustaan kärsimättömänä. Nyt käy samoin. Odotan kirjeystäväni viestejä kärsimättömänä, ja heti kun saan vastattua hänelle pari päivää vitkuteltuani, jään levottomana odottamaan että hän vastaisi saman tien.</span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Uusi kirjeystäväni on pikkuserkkuni, joka on yllättäen ilmaantunut tyhjästä ja ottanut minuun yhteyttä sukututkimussivuston kautta. Hän haluaa laillani selvittää mitä Amerikkaan lähteneelle isosedälleni tapahtui.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Pikkuserkkuni on seitsemissäkymmenissä. Kirjoitan hänelle kuin 1950-luvun tyttökirjoissa: “olipa kiva kuulla sinusta!” ja “talvisin terveisin”, samalla kun lähettelen Messengerissä ystävilleni tuhnuisia meemejä. Tällainen kameleontti minusta on kasvanut; vanhojen vanhempien perheessä kasvaneena kulttuuriperimäni on silkkaa Eldanka-järven jäätä, samalla kun ikätovereiden kanssa on aina ollut pakko pysyä perillä siitä, mistä tällä hetkellä oikeasti puhutaan. Eihän kukaan halua ennen aikojaan kelkasta pudota.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Minulla on Michiganiin lähteneestä Laurista ne tiedonmurut, jotka olen onnistunut internetistä kaivamaan: näyttelijä ja näyttämönjohtaja, 1930-luvusta lähtien myös duunari (maalari, kaavoittaja, rautatieyhtiön matkatavarankäsittelijä), liikkunut akselilla Wisconsin-Michigan-New York-Illinois; ainakin jossain määrin aktiivinen amerikansuomalaisten työväenliikkeessä, kuollut 1960-luvulla.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Mutta pikkuserkullani on tarjota minulle kasvot. Hänen haltuunsa on päätynyt Laurin valokuvia sekä ukilleni osoitettu kirje.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Väestönlaskutiedot, puhelinluettelot ja kirkonkirjat tarjoavat vain faktoja, joilla voi yrittää hahmotella henkilön ääriviivat. Vasta kuvat ja sanat täyttävät nämä ääriviivat lihaksi.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Kysyn, voisiko pikkuserkkuni mahdollisesti lähettää minulle nämä dokumentit sähköpostitse. Yritän pidätellä innostustani, muotoilla tämän jotenkin hillitysti, sen sijaan että etsisin heti hänen puhelinnumeronsa ja soittaisin hänelle, luuriin huutaen: MISSÄ NE ON NE KIRJEET.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Kirjeet ja kortit tipahtavat sähköpostiini - mutta seitsemissäkymmenissä oleva pikkuserkkuni on liittänyt ne kolmensadan pikselin pikkuisina kuvakkeina, ja minä kävelen olohuoneessa ympyrää rauhoittuakseni. Haluan juosta Ruotsiin, mennä jyskyttämään hänen oveaan Tukholman saaristossa ja kysyä MISSÄ NE ON NE KIRJEET!</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Kirjoitan taas pinnistellyn hillityn viestin, jossa tiedustelen olisiko liitteitä mahdollista saada suurempina.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Ja nyt, melkein sata vuotta kirjeen kirjoittamisen jälkeen, avaan sähköpostin: Laurin kirjoituskoneella kirjoittamat tiiviit rivit ovat edessäni.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><i><div style="text-align: justify;"><i>“Jaa, tämä oma vointini. Se nyt on niinkun märkä palaa! Aamut ovat kirottuja. Ei tahdo päästä ylös ja kun pääsee, niin ottaa joskus monta tuntia, ennenkuin voi kävellä sivistyneen, suoraselkärankaisen eläimen tavalla. Aamupäivillä kuin Simpanssi, tai Orancutangi - - - iltapäivisin kuin ihminen, joka on jo muutamia miljoonia vuotta sitten oppinut suorassa kävelemisen jalon ja korkean taidon. No, taitaa se hiljalleen hävitä tuokin väärässä kävelemisen miljoona-vuotinen perintö, ellei tämä talvi taas tempaa päinvastaiseen suuntaan (kuten viime talvena) ja paiskaa kokonaan kävelemättömäksi ja raajattomaksi matelija-luokkaan kuuluvaksi lisko-eläimeksi tai joksikin muuksi menningäiseksi.”</i></div></i><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Hän on hellyyttävä “rometiisin” ja köyhyyden väsyttämä, kaljuuntuva nelikymppinen mies. Hän haikailee Floridaan, missä kaikenlaiset nivelsairaudet ovat tuntemattomia, <i>“jos vaan olisi tässä millä mällätä”</i>. Hän pyytää vähän häpeillen veljeltään lainaksi rahaa, koska 120 dollarin kuukausituloilla eläminen on haastavaa.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Talvi tempoo minuakin suuntaan jos toiseen. Selaan ilta toisensa perään työväenliikkeen historiikkeja, kaupunkihakemistoja, passiluetteloita. Yritän täydentää kaiken, mikä jää kirjeiden ja postikorttien ja faktojen väliin. Tuijotan Laurin kuvia - toisessa hän näyttää pullaposkineen vähän minulta, tai sitten haluan vain kuvitella niin - ja toivon näkeväni hänen silmissään jotain, vastauksen kysymykseen jota en osaa edes esittää. Mutta eiväthän valokuvat mihinkään vastaa. Ne vain antavat kasvot jollekin, minkä kohdalla oli ennen pelkkää sumua.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Ja ehkä se kysymys, johon todella haluan vastauksen on se, miksi tuijotan hänen silmiinsä ilta toisensa jälkeen.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Olen toki lähestymässä keski-ikää, ja siihen kai kuuluu tällainen pakonomainen juurten tutkiminen (olen samanikäinen kuin isosetäni kirjettä kirjoittaessaan, yhtä nivelvaivainen). </div></span><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta miksi minä en pakkomielteisesti kaivele tietoja vaikka toisesta isosedästäni, jolla sentään oli kaksi olympiamitalia voimistelusta? Hänestä on Wikipedia-artikkelikin, toisin kuin Michiganiin kadonneesta isosedästäni, jonka viimeisistä vuosista kukaan ei tunnu tietävän mitään (paitsi tietysti minä, niiden puhelinluetteloiden perusteella). </span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Ehkä siksi, että samaistun hänen prekariaatilta näyttävään uraansa enemmän kuin voimistelurekillä kieppuvaan suorittajaisosetääni. Lauri on laillani kimpoillut taiteellisen työn ja työläisyyden kanssa, tehnyt hanttihommia henkensä pitimiksi ja yrittänyt olla luova idealisti siinä sivussa. Enhän minä toki voi tietää, kokiko hän tämän suhteen minkäänlaista ristiriitaa. Ehkä 1930-luvun lama-aikoina oli onnekas, jos töitä ylipäätään oli.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Amerikansuomalaisessa työväenliikkeessä taide kuitenkin merkitsi jotain. Kaikilla työväenseuroilla oli omat näytelmäseurueensa, kuoronsa, viulunsoittokilpailunsa ja kirjallinen toimintansa. Nykyään työväenliike on kuollut, ja köyhät tekevät poteroissaan vain meemejä. Muuhun taiteeseen meillä ei ole varaa, eikä sisäänpääsyä. </div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">1930-luvulla amerikansuomalaisten taideriennotkin alkoivat kuihtua, ja työväenliike hajosi omiin ristiriitoihinsa. Sen viimeisetkin jäänteet kitkettiin mccarthyismin myötä. Isosetäni lakkasi tekemästä Wikipedia-artikkeleiden arvoisia asioita. Hän meni töihin hotelliin, ja sitten rautatieyhtiölle, jonka eläkejuhlaan hän osallistui vuonna 1952. Ehkä siellä tarjottiin kakkua.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Mutta kun hän palasi illanvieton jälkeen kotiinsa St Mary’s -joen viereen, kaihersiko hänen sisintään se, että hänellä oli joskus jotain muutakin kuin tämä työläisyys? Että joskus muinoin hän oli näyttämönjohtajana New Yorkissa? Että kerran hän roolissaan ampui vahingossa yleisössä istunutta miestä jalkaan, koska aseeseen oli eksynyt oikea luoti paukkupatruunan sijaan? Tuliko näistä muistoista miltei epätodellisia ja merkityksettömiä, koska niistä oli niin kauan aikaa?</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Vuonna 1926 hän kirjoitti veljelleen <i>“Kyllähän sitä minullakin on, paljonkin, tätä ‘luonnollista humoritajua’, mutta peijakas, se tahtoo väkisenkin karsiintua ja elämä tuntuu kääntävän väkisenkin napittoman puolensa päin ‘pläsiä’.”</i> Seurasiko tämä tunne häntä myöhemminkin? </div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Kokiko hän epäonnistuneensa, samalla tavalla kun minä koen? Oliko hänessä hivenenkään katkeruutta?</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Asteliko hän makuuhuoneeseensa ja asettui ikkunan eteen? Katsoiko hän puutalonsa ikkunasta merelle, samalla tavalla kun minä joskus katson, odottaen näkeväni siellä jotain?</div></span><span id="docs-internal-guid-a1bb5499-7fff-35d0-ee6c-205c37879439"><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></div><span style="font-size: medium;"><br /></span><br /></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-1809387745376897452021-08-01T22:49:00.000+03:002021-08-01T22:49:17.957+03:00Farkkutakki<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Roikun esitysten välisillä tauoilla Mian ja Harveyn kanssa. He ovat teoksen toiset esiintyjät, minua yli kymmenen vuotta nuorempia. He ovat nuoria ja energisiä ja viehättäviä ja puhuvat koko ajan toistensa päälle. He jaksavat vielä kolmen esityksen jälkeen lähteä keskenään baariin, samalla kun minä haluan vain katsoa Netflixiä vaakatasossa. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">He ovat kasvaneet erilaisessa asenneilmapiirissä. En tiedä mistä heidän taidekoulutuksissaan on puhuttu. Varmaan kaikesta edistyksellisestä ja valveutuneesta. Meillä puhuttiin kuivia postmodernismista ja poststrukturalismista, jotka olivat käsitteinä jo varmaan 2000-luvun alussa vanhentuneita. Sukupuolesta ja sen moninaisuudesta ei puhuttu. Valtasuhteista ei todellakaan puhuttu, niitä vain toteutettiin. <br /><br />Olen muistellut Noah Baumbachin <i>While We're Young</i>ia: Ben Stiller ja Naomi Watts ovat nelikymppinen pariskunta, Ben Stiller yrittää raapia kasaan dokumenttielokuvaa eikä halua hyväksyä että hänellä on nivelrikko, koska se on vanhojen ihmisten tauti. Heidän tapaamansa Adam Driverin ja Amanda Seyfriedin esittämät Bushwickissä asuvat hipsterit ajelevat fiksipyörillä ja tekevät artesaanijäätelöä. Heidän elämänsä vaikuttaa… elävämmältä; he näkevät vaivaa asioiden eteen, järjestävät spontaaneja katujuhlia ja kuuntelevat levynsäkin vinyyliltä.<br /><br />Tältä minusta tuntuu Mian ja Harveyn seurassa. He käyvät kaiken maailman cooleissa glasgowlaisissa queer-baareissa pandemiasta huolimatta, pukeutuvat huolettomasti shortseihin ja legginseihin, leikkaavat itselleen undercutin lähiöparturissa ja kuuntelevat Spotifysta obskuureja ukrainalaisia kappaleita joissa lesborakastavaisista toinen on kuolemassa syöpään.<br /><br />Harvey lukee kirjoja - tietenkin paperisia, samalla kun minä viittä kirjaa yhtä aikaa Kindlestä - ja on kovaääninen ja anteeksipyytelemätön. Mia kasvattaa intohimoisesti huonekasveja, siinä missä minä saan pari rönsyliljaa menestymään. Hän opiskelee seksuaalikasvatusta, ja lähettää esityksen tuottajalle sähköpostia jossa pyytää lisäpalkkaa siitä, että joutuu aina esitysten jälkeen raahaamaan esiintymisasunsa toimistolle, vaikka tähän menee ehkä 15 minuuttia. Hänen sukupolvensa osaa ottaa tilaa ja vaatia oikeuksia; minun taiteilijasukupolveni opetettiin kerjäämään ja anteeksipyytelemään ja ottamaan mitä sai.<br /><br />Heidän vaivattoman tuntuisesta energiastaan on helppo huumaantua, mutta sen vaikutuspiirissä oleminen on kuluttavaa: minun täytyy teeskennellä ymmärtäväni kaikki viitteet ja sanonnat ja meemit, koska he ovat nuoria ja olennaisia ja saavat sanoittaa maailman. Jos en ymmärrä jotain viitettä, on siinä se riski että vaikutan heti kelkasta jääneeltä ja seniililtä. Minun suuntaani liikettä ei koskaan tapahdu, koska minun sanontani ja viitteeni olivat ajankohtaisia joskus viisitoista vuotta sitten, mutta nyt niistä on parempi vaieta, koska ne ovat vanhan ihmisen horinaa. Jos erehtyy vertailemaan mennyttä ja nykypäivää ääneen, voi äkkiä olla <i>old man yells at cloud</i>.<br /><br />Ohjaajamme on minuakin vanhempi eikä edes yritä teeskennellä ymmärtävänsä meemejä, vaikka näenkin että hän selvästi haluaisi ymmärtää. Jossain vaiheessa on kai pakko hyväksyä pudonneensa kelkasta.<br /><br />Adam Driver soittaa Ben Stillerille Eye of the Tigeria, mihin Ben Stiller sanoo <i>“I remember when this song was just considered bad”</i>. Mialla on Space Jam-paita, vaikka ei hän Space Jamia ole edes nähnyt: minun sukupolveni huonoista elokuvista on tullut pelkkiä kulttuurisia viitteitä, joihin minulla ei enää ole omistusoikeutta.<br /><br />En tiedä missä vaiheessa jako korkea- ja matalakulttuuriin lakkasi nuorille taiteentekijöille olemasta. Heille Love Islandin katselu ja analysointi on arkipäivää. He eivät häpeä käyttää populäärikulttuuria työnsä lähteenä; kaikki materiaali on samalla viivalla, oli se sitten Dostojevskia tai Cardi B:tä. <br /><br />Kun minä opiskelin taidetta, Bachelorit ja Survivorit piti katsoa yksin salaa pimeässä olohuoneessa eikä niistä hiiskuttu kenellekään. Kaksikymmentä vuotta sitten rajat oli vedetty tiukkaan: matalakulttuuri oli kaikkea mitä televisiosta tuli, ja korkeakulttuurista piti erikseen mennä nauttimaan paikkoihin (teatteriin, oopperaan, kirjastoon). Internetiä ei vielä ollut samanlaisena kaiken läpäisevänä, demokratisoivana voimana. Kun kanssaopiskelijani turhautuneena mainitsi kaipaavansa musikaaleja, muistan vastuuopettajani tuhahtaneen “siitä vaan, jos haluaa <i>viihdettä</i>”. Viihde oli minun opinahjossani kirosana, johon ei saanut koskea pitkällä tikullakaan jos halusi jotenkin säilyttää uskottavuutensa taiteilijana. <br /><br />Mia ja Harvey ovat tietenkin kasvaneet maailmassa, jossa kaikki on tietokoneella tai puhelimessa: ooppera, Temptation Island, Tarkovski. Kulttuuri on demokratisoitunut, koska sen eteen ei tarvitse tehdä mitään erityisiä liikkeitä. Minä tunnen vieläkin syyllisyyttä siitä, että katson Drag Racea, ikään kuin se jotenkin turmelisi taidetta opiskelleet aivoni. Kaikkihan nykyään katsovat Drag Racea, ja nuoret taiteilijat varmaan analysoivat sen merkityssisältöjä samalla tavalla kuin Mia ja hänen kumppaninsa analysoivat Love Islandia kun katson sitä heidän sohvallaan. <br /><br />Minun päässäni kaikuu edelleen <i>siitä vaan, jos haluaa viihdettä</i>.<br /><br />Voiko ihmisiin löytää todellista yhteyttä sukupolvikuiluista huolimatta?<br /><br />Minä voin tehdä heidän kanssaan yhteistyötä, mutta eivät he voi koskaan tehdä minun kanssani samalla tavalla yhteistyötä, koska he tietävät etten ole relevantti. He ovat 29-vuotiaita ja he saavat sanella kulttuurin lait. Ei tähän mitään tuomitsevaa liity. He tietävät sen samalla alitajuisella tavalla, kuin minä kaksikymppisenä tiesin ettei 35-vuotias ystäväni ollut relevantti, koska maailma ei ollut tehty häntä varten. <br /><br />Minä voin yrittää roikkua mukana heidän keskusteluissaan, mutta en voi heidän laillaan käyttää huolettomasti legginsejä housuina, koska legginseissä ulos meneminen tuntuu edelleen siltä kuin olisin alasti.<br /><br />Hekin jo tietysti panikoivat siitä, että ovat kohta kolmekymmentä. Minä koin olevani ikäloppu jo kaksikymppisenä, ja sitten kolmekymppisenä, ja nyt nelikymppisenä. Vanhuuden kokemus näyttää olevan tällainen asia, jossa maalitolpat siirtyvät siirtymistään. Täältä käsin kaksikymppinen näyttää lapselta. Kaksikymppisenä nelikymppinen näyttää eläkeläiseltä. <br /><br />Ennen haaveilin siitä, että voisin adoptoida sateenkaarinuoria; he itkisivät keittiön pöytäni ääressä huonoja perhesuhteitaan ja hylätyksi tulemisen kokemustaan, ja minä silittäisin heidän hartioitaan ja syöttäisin heille kaurakeksejä.<br /><br />Mutta nyt tajuan, että eiväthän sateenkaarinuoret minua tarvitse. Heillä on Internet, ja toisensa. Itsehän minä olisin sitä keittiönpöytää ja lohduttajaa ja kaurakeksejä tarvinnut, mutta ei meillä 90-luvulla ollut kuin häpeä ja vaikeneminen. Mia ja Harvey eivät tule koskaan ymmärtämään, että minä olin vielä lukiossa kun homoseksuaalisuuteen yllyttäminen oli Suomessa laitonta.<br /><br />Ben Stiller jahtaa nuoruuden hehkua ja ostaa fiksipyörän ja lierihatun kun Adam Driver yllyttää. Lierihattu ei tietenkään tuo nuoruutta takaisin, ja Adam Driverkin osoittautuu vähän kusipääksi, kuten lähes kaikissa rooleissaan. <br /><br />Olen haksahtanut samaan ansaan kuin Ben Stiller. Olen juopunut nuorten kaaoottisesta energiasta, ja Mia on yllyttänyt minua ostamaan farkkutakin kirpputorilta. Se on mielestäni cool, mutta voi olla että kymmenen vuoden päästä näen sen vain säälittävänä eleenä yrittää sulautua joukkoon jota ei enää ymmärrä, ja johon tuskin koskaan kuuluikaan.</span><br /></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-28957541128916605922021-07-13T23:49:00.000+03:002021-07-13T23:49:10.057+03:00New new normal<p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">On kai jokin kuukausi. On kai kesä. On haparoivaa liikuntaa normaalia kohti. Kuulostelemme toistemme epämukavuusalueita kömpelösti: oletko valmis lähtemään kaljalle baariin, ai et, ehkä istumaan puistoon? Pienessä ryhmässä? Isossa? Miten isossa? Oletko valmis halaamaan, vai teemmekö sellaisen hankalan kyynärpäätervehdyksen? Miten meistä kukaan tietää mikä on turvallista? </span></p><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tarkkailen ihmisiä ja asetan heitä asteikolle sen perusteella, kuinka paljon he vaikuttavat palanneen entiseen: miten rentoja he ovat toistensa seurassa, miten vähän väistävät kadulla, miten huolettomasti sullovat käytetyt maskit taskuunsa. Junassa näen heistä kaikkein rennoimmat: identtisiin leopardihameisiin pukeutuneet teinitytöt, jotka ottavat kirkuen selfieitä ja antavat kertakäyttömaskiensa roikkua tekosyinä leuan alla koko matkan Glasgow'hun. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Teen pakotettuja askeleita kohti normaalia, koska ei ole vaihtoehtoa; olen käynyt hetken mielijohteesta koe-esiintymisessä (ei normaalia) ja saanut paikan esiintyjäryhmästä (ei todellakaan normaalia). Siksi istun junassa epämukavan monta kertaa viikossa kerryttäen sylkeä FFP2-maskin sisälle, että saisin sitten pukeutua kirkasväriseen lycraan ja mennä hämmentämään ihmisiä kävelykadulle. Vauvat katsovat kummallisia hahmojamme nonchalantisti; he eivät ole vielä oppineet mikä on normaalia ja mikä ei. Humalaiset heteromiehet provosoituvat ja tulevat huutelemaan, koska he paitsi tietävät, mikä on normaalia, kokevat myös oikeudekseen keskeyttää epänormaalin. </span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Olen äkkiä huoneissa, jotka pintapuolisesti tuntuvat samalta kuin ennen tätä kaikkea: istuskellaan studion lattialla verkkareissa, syödään lounassalaattia pakasterasiasta ja puhutaan taiteesta. Yritän teeskennellä ettei minua stressaa ollenkaan, vaikka todellisuudessa hätkähdän jokaista naurunremakkaa ja poden siitä syyllisyyttä. Pitäisi hillitä itsensä. Ei pitäisi levittää aerosoleja. Stressi ja kontrollointi ovat kasaantuneet tällaisiksi tiedostamattomiksi kerroksiksi kerrosten päälle, enkä tiedä milloin ne sulavat. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mia ojentaa minulle kätensä aina kun kävelemme esityspaikalle ja se tuntuu joka kerta vähän uhkaavalta, etäiseltä jäänteeltä vanhasta maailmasta. Joka kerta kuitenkin tartun siihen, koska en halua jättää häntä yksin. En halua kieltää häneltä tätä yritystä haparoida takaisin maailmaan, ihmisten luokse. Ja jos meistä molemmat teeskentelevät, että tämä hetki on turvallinen, voimme tuudittautua siihen uskoon; ei kai kaksi ihmistä kahdesta voi olla väärässä. Kun uhka on näkymätön, on säännöt kirjoitettava itse. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div></div></div></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-68145132445440933262021-04-10T19:59:00.001+03:002021-04-10T19:59:52.151+03:00Kiitos Candy Crush 2020-2021<p style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"> <span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Tällaisia kevätpäiviä kun koskee sekä niveliin että sieluun, eikä väsymys anna nostaa raajaakaan; voi vain maata sängyssä ja kuunnella podcasteja puolella korvalla, kohottaa välillä päätään katsoakseen lähtisikö jo nyt; ei lähde. Maailma alkaa aukoa oviaan - sen sijaan että ihmiset puhuisivat pandemiasta preesensissä, jotkut puhuvat siitä jo menneessä aikamuodossa - “pandemian aikana </span><span style="font-style: italic; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">oli</span><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"> vaikeaa kun --” </span></span></p><span id="docs-internal-guid-d678499c-7fff-67e2-c91e-5172e5132895"><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minä en vielä tällaista näe. Muut tuntuvat olevan riemuissaan siitä, että “normaali” palaa, minua kauhistuttaa enkä halua missään nimessä mennä kaatamaan tuoppeja rikkaille opiskelijoille pleksilasin takana kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Työpaikka lähettää pirteitä sähköposteja, joissa muistutetaan uudelleenkoulutusiltapäivistä ja työvuorolistoista ja turvallisuusmääräyksistä ja minä hikoilen, hikoilen, hikoilen.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Huhtikuussa maisteriopiskelijoita rangaistaan lukemattomilla deadlineilla. Olen tuijottanut projektinhallinnan esseetäni itkusilmin kunnes Ruskeasilmäinen ei ole enää jaksanut kuunnella huokailuani; hän on luvannut kirjoittaa esseen rakenteen ja minun tarvitsisi vain oikolukea teksti, enkä ole etiikan luennoista huolimatta edes pysähtynyt pohtimaan olisiko tämä moraalisesti oikein, ja suostunut. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Ruskeasilmäinen on kirjoittanut ensimmäiseen esseeversioon riskinhallinnasta kuvaillen jotain tapahtumaa, jonka riskikartoitus meni pieleen. </span><span style="font-style: italic; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">“A child died and nine were injured”</span><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"> hän kirjoitti, erilliseksi kappaleekseen, ja minä nauroin tämän lauseen melodramaattisuudelle, mutta nyt haluaisin ottaa työpaikkaani takinliepeistä ja ravistella ja sanoa että “A CHILD DIED!! AND NINE WERE INJURED!!”</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta ehkä olen näine pohdintoineni yksin. Tuskin niitä parikymppisiä ja perusterveitä ahdistaa baarin pleksilasin takana. Ehkä olen vain niin vanha, että olen alkanut tarkastella kaikkea vakavasti, perinnön jättämisen linssin kautta: ei kai tässä iässä enää ole tarkoitus vain sekoitella gin&toniceja keskiluokkaisille ellei ole tehnyt tietoisesti sellaista elämänvalintaa, mitä hyvää sekin maailmaan tuo? Mutta sitten katson myös ympärillä olevia 27-vuotiaita jotka osaavat Python-ohjelmointia ja somemarkkinointia ja omistavat sivubisneksen, ja minuun iskee pakokauhu: en tule koskaan saamaan heitä kiinni, olen kipeä ja väsynyt ja nivelvaivainen, enkä edes tarpeeksi tuottelias taiteilija. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Britannia on tuhonnut minusta sen vähäisen ihmisarvon tunteen, jota Suomessa työttömänäkin koin, ja nyt minua määrittelevät ainoastaan ansioluettelot ja niissä olevat aukot.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ruskeasilmäinen palaa päiväkävelyltä, jossa on nähnyt suuria rottia syömässä ihmisten jättämiä linnunsiemeniä, ja tuo minulle metsästä löytyneen taittuneen narsissin.</span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En katso työpaikkailmoituksia vaan pelaan putkeen 54 tasoa Candy Crushia. Kello on puoli kaksi yöllä mutta en voi lopettaa pelaamista, koska joku candy wizard on antanut minulle bonuslahjana kaikenmaailman makeispommeja jotka ovat voimassa vain puoli tuntia ja räjäyttävät kaiken menemään yhdellä pyyhkäisyllä, ja ajattelen että olisipa elämä näin vaivatonta. Ja tätäkin pitäisi hävetä, mutta kun makaan sohvalla ja räjäyttelen makeisia ajattelen äkkiä, että haistakaa vittu. Minusta ei enää tule normaalia enkä ala tehdä taulukkolaskentaa enkä Python-ohjelmointia enkä viraalivideoita. Minä en pysty mitään kokoaikaisia toimistotöitä koskaan suorittamaan ilman että raunioidun, ja entä sitten. </span></span></p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;"><br /></div></span><p dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;"><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ja jos keskiluokkaisilla on lupa ajatella näin ja he saavat ottaa virkavapaata “toteuttaakseen itseään”, niin saan kai saatana minäkin, duunari ja vaivainen. Ja jos taiteeni ei kerran apurahatahoille kelpaa - miksi kelpaisi, täällähän istuu esimerkiksi kustannusalan töissä peräti 12 prosenttia työläistaustaisia, eivät minun nukkavierut sisältöni heidän maailmankuvaansa istu - niin teen sitten sitä täällä jossain nurkassa, näkymättömissä, omissa oloissani. Muille se ei ehkä kelpaa, mutta minulle sen on kelvattava.</span></span></p><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: Arial; font-size: 11pt; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></div></span>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-88958087726140737252021-02-03T17:32:00.000+02:002021-02-03T17:32:57.778+02:00Dialogi<p style="text-align: left;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- <span style="white-space: pre-wrap;">Mitä tekisit, jos ei tarvitsisi huolehtia rahasta?</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="white-space: pre-wrap;">- </span><span style="white-space: pre-wrap;">Lepäisin, ainakin puoli vuotta. Menisin jonnekin, missä on lämmintä ja makaisin valkoisessa hiekassa vatsallani ja kuuntelisin Enyaa. Lukisin runoja ja joisin kookosvettä kunnes kyllästyisin kookosveteen ja sitten joisin kaljaa. En ajattelisi mitään. Olen ajatellut ihan liikaa. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Mutta tässä tarkoitettiin että mitä töitä tekisit. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Ei se ollut se kysymys. Kysyttiin, mitä tekisin. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Implikoituna oli kuitenkin se, että pitäisi tehdä töitä. Ei täällä voi vaan maata jossain hiekkarannalla mojitoja juoden. Kuka vanhuksetkin hoitaa. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- En minä ainakaan. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Olisi hyvä lakata ajattelemasta, että maailma on sinulle jotain velkaa. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Mutta en kai minäkään ole sille mitään velkaa. En minä tänne pyytänyt syntyä, näille räntäisille leveysasteille, eihän täällä edes kasva mikään muu kuin peruna, ja perunasta tulee ihottumaa. En minä valinnut tulla luetuksi jatkuvasti jonain heikompana sukupuolena niin, että uusiin tilanteisiin mennessä olen jo valmiiksi väsynyt. Ei minulta kysytty halusinko syntyä perheeseen jossa huudettiin eikä ollut varaa uusiin vaatteisiin, mikä ilmeisesti altistaa elinikäiselle stressille. Teen mitä on tehtävä, mutta ettäkö pitäisi vapaaehtoisesti hinkua jotakin toimistoja lakaisemaan? Totta kai minä haluan näissä hypoteeseissa vain maata rannalla. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Ei maailma ota sinun halujasi huomioon. Sillä tavalla ajattelevat vain etuoikeutetut ja hipit. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Tietenkin. Mutta on kuluttavaa olla vuodesta ja päivästä toiseen tähän lihaan sidottuna, ja tämän lihan olisi tarkoitus tuottaa jotain ja kuluttaa jotain ja tehdä jotain joka hetki, syntymästä asti. Minä huusin synnyttyäni kolme kuukautta putkeen, ja luulen sen johtuneen siitä että ymmärsin, mikä oli edessä. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Ei vastasyntynyt sellaista ymmärrä. Sinulla oli koliikki. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Ei kai koliikkikaan tyhjästä synny. Aloin stressata jo silloin, enkä ole lopettanut.</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Minä kuvittelin, että vastaisit tähän kysymykseen halulla ilmaista jotain. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Kaikki on jo ilmaistu. Jokaisella naapurillanikin on youtube-tili, jossa he levittävät saastaisia ajatuksiaan loputtomasti. Ei tässä sisällöstä ole puutetta.</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Ehkä sinulla on jotain muuta tarjottavana. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Mutta eikö tähänkin sisälly ajatus siitä, että on joku nälkäinen yleisö, jolle tuottaa? Eikö tällainen sisällön tarjoaminen ja vaatimus ole kapitalismia sekin?</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Sinä se haluat että kaikki vain istuisivat jossain turvekasassa tikkuja syöden eivätkä tekisi mitään. </span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Tehköön muut mitä lystäävät. Tässä maailmassa on riittämiin 29-vuotiaita, jotka tähän kysymykseen vastaavat että he tekisivät makrameesolmeilua ja hapankaalia ja huoneteatteriesityksiä lopun ikäänsä. Minä haluan kadota näkyvistä. Sitten kun kaikki on jo sanottu ja youtube-tilit suljettu ja makrameelanka loppu koko maailmasta, voin taas tulla esiin sieltä rannalta ja sanoa jotain.</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- Sanoa mitä?</span></span></p><p style="text-align: left;"><span style="white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">- En tiedä vielä. Mutta toivottavasti se on sen arvoista. </span></span></p>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-18833513605732589532021-01-12T22:09:00.000+02:002021-01-12T22:09:22.616+02:00The only continuous locality<div style="text-align: justify;"><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Kafka kirjoitti kahviloissa. Olen istunut yhdessä niistä kahviloista, joissa hän Prahassa asuessaan kirjoitti, edessäni valtava pikariin kasattu jäätelöannos. Minä ahmin jäätelöannoksen ja avasin </span><span style="font-family: georgia;">sitten </span><span style="font-family: georgia;">muistikirjani ja aloin kirjoittaa. Se tuntui oikealta. </span></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Kirjoitan lähikahvilassani, Century General Storessa, joka on niin hipster että siellä myydään kahdenkympin emalimukeja ja kolmenkympin kahvisuodatintötteröitä, jotka kaiketi ovat parempia kuin halvemmat, koska ne on tehty Japanissa. Minulla ja kahvilan omistajalla on vaivaantunut suhde, missä yritämme olla tuttavallisia ja rempseitä mutta jompikumpi päätyy aina sanomaan jotain outoa ja tökeröä. Sinne minä kuitenkin menen, tilaan mustan kahvin ja kirjoitan. </span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Tai siis tilasin ja kirjoitin, ennen kuin tuli tämä loputon lockdown. En edes tiedä onko koko kahvilaa enää olemassa, enkä ole halunnut tarkistaa. Ei tässä lisää masennuksen aiheita kaivata. </span></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Välillä kirjoitin Leith Walkin Starbucksissa. Siellä oli opiskelijoita pitkän pöydän ääressä baarijakkaroilla, muhkeat kuulokkeet päässä. Starbucksissa tilasin joko vihreää teetä tai tall decaf soy latten. Välillä kirjoitin Regentissä. Siellä oli koiria ja soi Abba ja kello viiden jälkeen pöytiin saapui vanhoja homopariskuntia, jotka saattoivat olla siellä rennosti. Regentissä tilasin punaviinin. Välillä yritin kirjoittaa Broughton Streetin Artisan Roastissa, mutta siellä kaikki kanssaihmisten keskustelut olivat niin keskiluokkaisia ja distraktoivia (<i>“I just ordered a case of crémant; it’s so much nicer than cava”</i>) ettei minkään muun kirjoittamisesta tullut mitään.</span></div><div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;"><br /></span></span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;">Eniten olen korona-aikana kaivannut kahviloita. Tuntuu kamalan etuoikeutetulta ja typerältä sanoa näin. Tietenkin kaipaan myös ystäviä ja säännöllisiä tuloja ja kykyä suunnitella elämää nenäänsä pidemmälle. </div></span></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><div style="text-align: justify;"><span style="font-family: georgia;"><span style="font-size: medium;">Mutta kahvilat ovat minun henkilökohtainen henkireikäni, auttava kädenojennus jonka voin antaa itselleni. Minua ahdistavat kodit ja sisätilat, joihin pitää olla jokin henkilökohtainen suhde. Niiden seinät kaatuvat aina lopulta päälle. Kahvilan seinät eivät voi kaatua päälle, koska siellä tullaan vain käymään, ja pois voi lähteä kun siltä tuntuu. Herman Kesten, wieniläiskahviloissa flaneeraaja, kirjoitti vuonna 1959:</span></span></div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span><blockquote><i><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">“In exile, the coffee house becomes house and home, church and parliament, desert and pilgrim’s aim, a cradle of illusions and a cemetery. […] In exile, the coffee </span><span style="font-family: georgia;">house is the only continuous locality.”</span></span></i></blockquote></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Minä olen <i>in exile</i> melkein jatkuvasti; sellaista ahdistus on. Kaipaan tätä ei-minkään-ja-kaiken paikkaa. Kahvilat ovat kuin leikkokukat; periaatteessa turhia, pelkän olemisen paikkoja. Joku kai sanoisi, että niin kirjastotkin. Mutta kirjastoissa pitää olla hiljaa ja kunnioittaa kirjastoa, koska se on hyvinvointiyhteiskunnan rakentama. Kahvila ei tällaista vaadi. Ne ovat ankean funktionaalisen luterilaisuuden vastakohta. Sen takia kai suomalainen kahvilakulttuurikin on sellaista että imaistaan suodatinkahvi ja hotkitaan pulla, nopeasti, tarmokkaasti. Sitten lähdetään menemään. Ei siellä istuta joutelehtimassa, hyvää työ- ja kylvöaikaa menee hukkaan. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br />Kahvila on sosiaalisuuden paikka ilman että tarvitsee olla sosiaalinen. Voi tarkkailla ihmisiä asettamatta näille minkäänlaisia vaatimuksia tai odotuksia. He tulevat ja menevät. Rakastan sitä, että voi valita: otanko kahvin vai teen ja millaisen, ja otanko sen kylkeen kakkupalan, tietenkin otan. Rakastan muistikirjan esiin kaivamisen rituaalia ja tekstiin tarttumista espressokoneen huristessa ympärillä tyynnyttävästi. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ehkä jäljittelen sellaista kuvitteellista idylliä, joka Steinilla ja Joycella ja Hemingwaylla oli Pariisin kahviloissa kirjoittaessaan, huoletonta tuntikausien lojumista ja ajatusten vaeltelua (jota keskieurooppalaisen kahvilakulttuurin ulkopuolella tuskin on) - luovuus tarvitsee kumppanikseen joutilaisuutta, koska ainoastaan tyhjään tilaan voi syntyä jotain uutta. Tällä hetkellä minkäänlaiseen tyhjään tilaan ei tunnu pääsevän kiinni edes meditoimalla tai puntteja nostelemalla. Kaikkea on liikaa. <i>Everything happens so much. </i></span><br /></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://pics.me.me/thumb_horse-ebooks-horse-ebooks-everything-happens-so-much-1-23-pm-jun-46733221.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="182" data-original-width="300" src="https://pics.me.me/thumb_horse-ebooks-horse-ebooks-everything-happens-so-much-1-23-pm-jun-46733221.png" /></a></div><br /><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-1843661293249050022021-01-02T17:05:00.002+02:002023-04-13T21:33:00.506+03:00Arse End of the Year<span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ensin on välipäivät, ja välipäivistä en pidä. Herään väsyneenä, jatkuvasti väsyneenä, koko vuoden väsymys tuntuu vyöryvän päälle yhden viikon aikana. Lämmitys menee päälle kymmeneltä, sitä ennen täytyy ehtiä käydä suihkussa, koska sitten tuntiin ei taas voi. Boileri hurisee yhteentoista, napsahtaa pois päältä ja sitten kylmyys alkaa taas hiipiä takaisin nurkkiin. </span><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-size: medium;"><span style="font-family: georgia;">Joulukuusenraatoja kannetaan kadunkulmiin muistuttamaan siitä, että on aika palata arkeen, vaikka en haluaisi; joulukuun ainoa lohtu ovat olleet erkkeri-ikkunoissa seisovat nelimetriset tuuheat kuuset, joita olen käynyt vakoilemassa </span><span style="font-family: georgia;">Ruskeasilmäisen kanssa </span><span style="font-family: georgia;">rikkaiden ihmisten kaduilla. Nyt ei ole niitäkään. Tammikuu jättää jälkeensä vain jätettä ja katumusta ja levottomuutta. Mutta vielä ei ole edes tammikuu. On välipäivä. </span><i style="font-family: georgia;">Do you have a word for that? The betweeny days? No, but I've heard it referenced to as the Arse End of the Year.</i></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Alice soittaa. Hän on löytänyt merenrannalta kuolleen hylkeen eikä ole raaskinut jättää sitä ympäristöviranomaisten armoille. Alice on palannut nylkemään hylkeen yöllä pimeyden turvin ja ottamaan talteen sen silkkisen, hopeisen turkin. Sheffieldiläinen eläintentäyttäjä on neuvonut häntä käsittelemään sen alunalla ja suolalla. Alice on ottanut mukaansa myös räpylät (niissä on suuret kynnet, näen kuvasta jonka hän lähettää minulle myöhemmin) ja sankollisen hylkeenrasvaa, jonka hän on käynyt kaatamassa vihamiehensä postilaatikkoon. Loput hylkeen ruumiista hän on työntänyt takaisin mereen. Tämä tuntuu jotenkin sopivalta tavalta hyvästellä vuosi 2020. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sitten on uusivuosi, ja uudesta vuodestakaan en pidä. Siihen sisältyy päivänä liikaa taikauskoa ja perfektionismia, joita en kuitenkaan kykene väistämään; pitäisi aukoa ovia keskiyöllä ja syödä niin ja niin monta rypälettä, heittää vanhat vaatteet menemään, nähdä vuoden ensimmäisellä kävelyllä juuri oikeanlainen lintu joka ennustaisi hyvää onnea, valaa tinasta rahaa sen sijaan että kuolemaa. Tällainen tekee minusta levottoman, ja koska muutenkin syyttelen itseäni ties mistä, en halua syyttää itseäni vielä siitäkin että olen vääränlaisen aamiaisen syömällä tuominnut koko vuoden epäonnistumaan. <br /><br />Vuoden vaihtuessa juon mustaherukkamehua ja katson Zootropolista. Leithin telakalla seisovien laivojen sumutorvet huutavat keskiyöllä kolme minuuttia. Se kuulostaa Roy Anderssonin elokuvan soundtrackilta, samalla jotenkin majesteetilliselta ja pahaenteiseltä. Naapuri karjuu parvekkeelta <i>happy new year!</i> ja minä palaan katsomaan Zootropolista. En tee yhteenvetoa viime kuukausista enkä anna minkäänlaisia lupauksia.</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En uskalla astua vuoden varpaille toivomalla siltä yhtään mitään. Asioiden perään haikailu tuntuisi nykyolosuhteissa naiivilta. Kuulen jo kyynisen line managerini nauravan epäonnistuneille suunnitelmilleni; hänen mielestään vuodet pilaavat juuri ne ihmiset, jotka julistavat että "tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä!", eikä hänkään, vanha ateisti, ole siis vapaa näihin päiviin liittyvästä taikauskosta. </span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Jos uskaltaisin toivoa, toivoisin että olisi valoisaa ja kevyttä, olisi lauluja, välillä sellaista naurua jonka aikana hetkellisesti unohtaa että mitään kärsimystä koskaan olikaan. Haluaisin edes kerran istua jossain kukkulalla ja katsoa kaukaisuuteen. Haluaisin jotenkin henkilöidä sitä kiikaroivaa puu-ukkoa jonka merimiessetäni veisti minulla ylioppilaslahjaksi ja jonka pohjaan on kaiverrettu</span></div><div><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /><i>olkoon näköpiirin takanakin avointa vettä </i></span><div></div></div><div><span style="font-family: georgia;"><i><br /></i></span></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-77106947260226996312020-11-21T15:58:00.002+02:002020-11-21T15:58:45.921+02:00Hashtag 2020<div style="text-align: justify;"><blockquote><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Olen väsynyt tähän vuoteen. Olen väsynyt lukemaan lehtiotsikoita jo kauan sitten; niiden tartuntanumerot ja superlatiivit eivät merkitse enää mitään, ja toiveikkaat rokoteartikkelitkin tuntuvat yhtä ontoilta. Kaupoissa käyminen on jo helpompaa kuin keväällä, mutta sitä sävyttää edelleen epäluuloinen kyräily ja ihmisten säikkyminen hyllyjen välissä. Olen väsynyt kaduilla lojuviin kertakäyttömaskeihin ja syömään hiivauutteelta maistuvia purkkinuudeleita huoneessani ja olen väsynyt tuntemaan jatkuvaa syyllisyyttä siitä relevantista koronataiteesta jota en ole tuottanut, koska joku muu kuitenkin on. Olen väsynyt videopuheluihin joissa tuijotan naamaani koko puhelun ajan enkä prosessoi mitään muuta, koska vastoin kaikkia odotuksia rakastan olla samoissa huoneissa ihmisten kanssa, ainakin jos huoneet ja ihmiset ovat oikeita. Kaipaan sellaista Suomen ystävällistä hämärää ja yötaivasta, johon lumi heijastaa kuulasta valoa, vaikka sellaista taivasta tuskin on enää edes Lapissa. Kaipaan äitiäni, jonka lonkasta on poistettu 54 niittiä ja joka opettelee kävelemään uudelleen ja yrittää kuulostaa puhelimessa urhealta. Tiedän, ettei hän ole oikeasti urhea, mutta tiedän myös että meidän molempien on kuulostettava urheilta koska tänä vuonna ei ole muuta vaihtoehtoa kuin teeskennellä hampaat irvessä ja sitten itkeä siivouskomerossa. Kaipaan tunnetta siitä, että voisin matkustaa periaatteessa minne tahansa vaikka en sitten koskaan matkustakaan, ja kaipaan kahviloissa istumista. Ehkä vielä joskus tulee aika, kun voin istua kahvilassa muistikirjan kanssa ja olla saamatta aikaan mitään ja se on sen päivän suurin huolenaiheeni. Mutta tässä synkässä, sateisessa ja eristäytyneessä marraskuussa se tuntuu olevan kovin kaukainen, epätodellinen ja utopistinen ajatus. </span></blockquote></div>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-87137246135288244342020-08-12T21:35:00.001+03:002021-08-01T22:53:31.274+03:00Influensseri<p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Nainen itkee hysteerisesti ja katsoo kameraan. <i>"Nyt tulis autenttinen suositus If vakuutusyhtiölle.</i> <i>Ihan superhyvää palvelua."</i></span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Hän pyyhkäisee hiukset kasvoiltaan räkää niiskuttaen. </span></p><p><i><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">"Mä toivon ettei kukaan ikinä joudu tällasiin paskajuttuihin missä mä nyt oon mutta... mutta If hoiti ihan sikahyvin, kiitos!" </span></i></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tämä on someinfluensserin Instagram-story. Siihen on tietenkin tägätty kyseinen vakuutusyhtiö. Seuraavassa tarinassa jo lenkkeillään metsätiellä ja rauhoitellaan, että kiitos kaikille viesteistä, ei tässä mitään hätää ole, ei siitä sen enempää. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Onko mitään milleniaalimpaa kuin oman kärsimyksen tuotteistaminen?</span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Instagramissa itkua tuhertavan influensserin verkkosivun alaotsikko on <i>"Raaka. Riisuttu. Rehellinen."</i> Rehellisyys on tietenkin hyvä brändi. Rehellisyysbrändin saavuttamiseen riittää se, että kirjoittaa verkkosivulleen olevansa rehellinen. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Joskus kymmenisen vuotta sitten yhteistyöpostausten nostaessa päätään ammattiblogikenttä painiskeli affiliate-sisällön eettisyyden kanssa. Onko moraalisesti oikein ottaa yrityksiltä tavaraa sitä vastaan, että sitä sitten hehkuttaa Internetissä? </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tätä pohdiskeltiin blogeissa jonkin aikaa, kunnes kaikki tuntuivat yhteisestä päätöksestä nyökyttelevänsä toisilleen, että ihan hyväksyttäväähän se on. Joku keksi, että jos postaukseen laittaa kursiivilla lisäyksen <i>"tämä on yhteistyöpostaus McDonaldsin kanssa"</i>, ei mitään moraalista vääntöä tarvitse enää käydä. Siinähän se lukee! Yhteistyön auki kirjoittaminen osoittaa, että olen ajatellut tätä asiaa. Olen avoin. Olen <i>rehellinen.</i> </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vauvan saaminen on tietenkin jo tuotteistettu, samoin asuntojen ostaminen. Loppuunpalaminen on tuotteistettu. "Paloin loppuun. Onneksi siihen auttaa yin-jooga! Ja kaikkein parasta on yin-joogata näiden Finlaysonin peittojen ja tyynyjen päällä."</span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Missähän vaiheessa ilmestyy ensimmäinen yhteistyöpostaus hautajaisista? "Mummo oli maailman ihanin ihminen ja rakastin häntä. Onneksi Hauta-Ahon Hautaustoimisto auttoi meitä suurimman surun hetkellä. Siellä olikin monenlaisia arkkuvaihtoehtoja! Tämä mahonkinen oli tosi kaunis, mutta ei tue brändiäni, koska se ei ole biohajoava. Päädyimme tähän koivupuiseen, FSC-sertifioituun arkkuun, jossa mummon on hyvä viettää ikuisuus. Arkku saatu blogiyhteistyönä." </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tai ehkä olen jo pudonnut kelkasta ja tällaiset päivitykset ovat jokapäiväisiä. Älkää helvetissä kertoko, jos ovat. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Miksei tämä sitten olisi eettistä? Onko se yhtään vähemmän eettistä kuin se, että minä sorrun taas tilaamaan Amazonista vitamiineja, tai syömään kanaa? </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Blogit liikkuvat hämärällä alueella. Ne ovat vieläkin jonkinlainen mysteeri, eivät edusta journalismia tai kirjallisuutta sellaisenaan. <span style="background-color: white;">Varhainen blogikenttä rakentui avoimuuden ja arjen jakamisen ympärille. Se oli pitkälti naisten dominoima maisema ja antoi alustan tuottaa sellaista sisältöä, jolle perinteinen journalismi ei tarjonnut väylää. Koska tämä sisältö perustui avoimuuteen, on bloggaamisen paikka ihmisten mielissä edelleen sama. </span>Ihmiset jakavat itseään ja itsestään. Tiedämme jollain tasolla, että he luovat samalla henkilöbrändiä, mutta koska blogialustojen alkuperäinen tarkoitus on ollut paljas rehellisyys, on henkilöbrändin ja ihmisen rajaa vaikea hahmottaa. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">En tiedä, mikä minua tässä eniten häiritsee. Oman persoonan myyminen ja muuttaminen kaksiulotteiseksi tuotteeksi? Olen aito, joten tämä verkkokaupassani myytävä saippuakin on aito, monin kerroin rehellisempi kuin mikään Alepasta ostettu tusina-Bliw? </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Bloggaaminen on automaattisesti itsen performointia, ja tasaisin väliajoin trendikkäästä "elämän epätäydellisen puolen" esittelystä tulee yhtä kuratoitua kuin salaattiannosten kuvaamisesta. Ei sotkuisen olohuoneen kuvan jakaminen ole rehellistä, samoin kuin dokumenttielokuva ei edusta todellisuutta. Rajaamalla tehdään valintoja. Tuon sukkakasan annan näkyä, mutta tuon banaaninkuoren rajaan pois. Ja laitetaan tähän nyt kuitenkin filtteri. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Samalla influensserit tietenkin harmittelevat, ettei heidän enää anneta olla inhimillisiä ja tehdä virheitä. Henkilöbrändillä pitää olla sekä oikeus tuotteistaa itsensä, <i>että </i>olla ihminen<i>. </i></span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Sisällön käsite on muuttanut muotoaan. Ennen sisältö merkitsi kykyä kirjoittaa ja reflektoida. Kuvan ja videon arkipäiväistymisen myötä sisältö merkitsee lähinnä kykyä brändätä. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Vedin aiemmin keväällä yläasteikäisille uratyöpajoja. Työpajan yhteydessä piti pohtia, millaisista ominaisuuksista joissain ammateissa saattaisi olla apua: lääkäri, insinööri, bloggaaja. Yksi pienryhmistä oli esittänyt bloggaajalle graafisen suunnittelun taitoa ja esiintymiskykyä. Ehdotin kainosti, että voisiko myös kirjoitustaidosta olla hyötyä? Ryhmä katsoi minua kuin vajaamielistä. <i>But all you have to do is post videos of yourself?</i></span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Niin. Minä olen tällainen menneisyyden jämä, luddiitti, itsepintaisesti juuttunut Web 1.0:aan samalla kun muut huitelevat jossain Web 200:ssa. Olenko vain katkera, koska olen istunut täällä naputtelemassa kaksikymmentä vuotta tällaisia epäjohdonmukaisia repaleita enkä ole saanut edes kuulakärkikynää sponsorilahjaksi? Kaksikymmentä vuotta sitten palkinnoksi riitti se huumaava ajatus, että tämän tekstin, minun ajatukseni, saattaisi nähdä <i>kuka vaan</i>. Ja nyt tietenkään kukaan ei näe, koska en ole jaksanut koskaan tuotteistaa mitään, varsinkaan itseäni. Minuuteni on sellaiseen liian pirstaleinen. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ehkä olen katkera. Tai ehkä olen vain hämmentynyt. Minulle bloggaaminen on aina ollut vain kirjoittamista, ja kirjoittaminen on aina ollut vain tapa jäsentää maailmaa sen kaoottisuudessa, ristiriitaisuudessa ja järjettömyydessä. Eihän kirjoittaminen siihen tietenkään auta. Se jättää maailman yhtä kaoottiseen, ristiriitaiseen ja järjettömään tilaan. Se tietenkin vähän lohduttaa, että olen edes kirjannut sen ylös. </span></p><p><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Mutta käteen siitä ei jää mitään, samalla kun toiset saavat kokonaisen pussilakanasetin. </span></p><p><br /></p>Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-29686468397198992262020-06-24T16:48:00.001+03:002021-08-01T22:54:47.790+03:00Mi manchi <span style="font-size: medium;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Olen joka yö unissani Suomessa. Olen Pohjois-Karjalassa ja yritän ostaa munakuppeja mutta rikon vahingossa matkamuistokaupan rappurallin, ja myyjä toteaa että <i>eipä tuo mittään</i>. Olen Helsingissä ja poltan tupakkaa järven rannalla. Olen Tampereella ja menen ostamaan räsymattoa. Olen jossain Keski-Suomessa ja pyöräilen kesämökille mutta polkupyörä alkaa yllättäen levitoida ja kesämökin avaimet putoavat taskustani. On kesä, ja sitten onkin jo talvi, ja katua juoksee vastaan puhuva possu, joka pyytää minut viemään tämän joulukuvaelmaan. <br /><br />Kuten kaikki suomalaiset, jotka yrittävät epätoivoisesti olla cool, kasvoin vihaten Suomea. Mutta nyt kun en ole päässyt maahan yli puoleen vuoteen enkä tiedä milloin seuraavaksi pääsen, kaipaan Suomea raastavasti, kykenemättä keskittymään mihinkään. Ihmisten jakamat kuvat aamuöisestä auringosta ja peilityynistä järvistä korventavat sisintä. Tieto siitä, etten voi noin vain lähteä, on tehnyt Suomesta äkkiä elintärkeän. <br /><br />Kyseenalaistan identiteetin käsitettä päivittäin (ei minulla riittävästi etuoikeuksia ole, että voisin olla kyseenalaistamatta). Sukupuoli, koulutus, kansalaisuus; mitkä näistä palasista ovat olennaisia, mitkä niistä esittelen toisille, miksi valitsen juuri ne. Voin analysoida minuuttani niin pitkään kuin lystään, mutta näköjään identiteettini ei kuitenkaan ole millään muotoa kokonainen, jos en pääse astumaan Suomen maaperälle vähintään kuuden kuukauden välein. </span><br />
<span style="font-family: georgia, "times new roman", serif;"><br /></span>
<span style="font-family: georgia, "times new roman", serif;">Ulkomailla asuminen on jatkuvaa epämukavuusalueen sietämistä ja näkymättömien sääntöjen kuulostelua: miten kussakin tilanteessa on toimittava ja puhuttava. Joskus tajuan rikkoneeni jonkin kirjoittamattoman säännön vasta viikkoja sen jälkeen kun olen sen rikkonut, ja sitten on taas kieriskeltävä häpeässä. Tämä tiedostamaton taakka kasautuu ja johtaa sellaisiin uupumuksen hetkiin, joina tajuaa olevansa ikuisesti ulkopuolinen ja vieraantunut. </span><br />
</span><div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br />Toisessa maassa lomaillessa tällaisesta arvailusta voi olla vapaa, koska turistin rooli antaa anteeksi ummikkouden. Mutta asukkaana on ponnisteltava sopeutuakseen joukkoon. On ostettava oikeus viedäkseen tilaa siellä, mihin ei ole syntynyt. Jatkuvasti kasvavaan syyllisyyden taakkaan lisättävä: en ole tarpeeksi hyvä maahanmuuttaja. En ole sairaanhoitaja, en tienaa tarpeeksi rahaa, en kerrytä eläkerahastoa enkä ostele autoja tai jalkapalloseuran vuosikortteja tai brittiläistä naudanlihaa.<br /><br />Koin aina Suomessa asuessani olevani ulkopuolinen, mutta nykyään huidon Suomen näkymättömien sääntöjen viidakossa menemään kuin vettä vaan; ne ovat <i>minun </i>näkymättömät sääntöni eikä minun tarvitse käyttää yhtään energiaa niiden arvailuun. Arvailijan rooli lankeaa Ruskeasilmäiselle, mistä minä olen salaa helpottunut: kerrankin hän saa kokea olevansa kömpelö kahvia ostaessaan. Välillä hän tulee R-kioskilta ylpeänä kahvi kourassaan onnistuttuaan kaupanteossa, ja välillä hän tulee sieltä vähän uupuneena, koska myyjä on sanonut jotain, mitä hän ei ole ymmärtänyt. Niin, niin, minä nyökyttelen. Sellaista se on, vieraassa kulttuurissa.<br /><br />Laitan kaihoisana Radio Suomen päälle, koska äiti kuuntelee aina Radio Suomea. Se tuo mukanaan sen painostavan klaustrofobisen tunteen, jonka saan myös lapsuudenkodissani, koska siellä mikään ei liiku, ei edes radion ohjelmavalitsin. Mutta ei tämä jäljitelmä tyydyttävä ole: siitä puuttuvat värit ja tuoksut ja äänet ja sellaiset olemassaolon kerrokset, joita en nykyisessä asuinmaassani ole kasvattanut.<br /><br />Italiaksi ‘kaipaan sinua’ on <i>mi manchi</i>. Kirjaimellisesti se tarkoittaa ‘puutut minulta’. Siltä se tuntuu. Jotain puuttuu. En tiedä mitä. Identiteetti ei antaudu täysin sanallistettavaksi, se pakenee sormien välistä kuin käärme tai vilkasliikkeinen jyrsijä.</span></div>
<div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-size: medium;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Uudesta asuinmaasta tulee väistämättä tärkeä, koska elää </span><span style="font-family: georgia, "times new roman", serif;">sen arkitodellisuudessa </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">koko ajan: minäkin ilahdun kun orjakauppiaan patsas sysätään Bristolissa satama-altaaseen ja j</span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">aan sosiaalisessa mediassa adresseja, jotka koskevat nimenomaan Britannian epäoikeudenmukaisuuksia. O</span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">len ollut täällä tarpeeksi kauan kokeakseni omistavani tästä todellisuudesta vähäsen. En minä voi siitä täysin ulkopuolinen olla, mutta en siinä koskaan täysin sisälläkään. Toinen jalka siellä, toinen täällä. </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-71006723149413032952020-04-30T17:20:00.001+03:002021-08-01T22:55:54.135+03:00Rutiini<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Tiistaina on hiljaista. Uuttukyyhky huhuilee naapurin parvekkeen uumenissa; se on tehnyt sinne pesän. Hautausmaata kiertävällä aidalla istuu nuori nainen kasvot aurinkoon päin, Buckfast-pullo kädessä. On kesä, luulen. Ei sitä ole kukaan julistanut avatuksi; puuttuvat yleiset kesän rituaalit, katusoittajat Meadowsilla, piknikit puistossa, ensimmäiset jäätelöt. Mutta aurinko on paistanut koko kuukauden. Normaalisti tuntisin tästä iloa; nyt se tuntuu vaativalta ja ivalliselta. </span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Kävelen Ruskeasilmäisen luo joka päivä samaa reittiä. Se on optimoitu reitti, seuraa sivupolkuja; riittävän hiljaisia, että voin siirtyä keskelle ajoväylää jos tulee tarve. Matkasta on muodostunut kuin huono tietokonepeli: vasemmalta lähestyy vanha nainen rollaattorin kanssa! Oikealta raskaasti huohottava hölkkääjä! Jalkakäytävän leveys on metri! Mitä teet!</span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Ruskeasilmäisen luokse ei pitäisi mennä, koska se on teknisesti ottaen karanteenisääntöjen vastaista. Minun olisi pitänyt kykkiä huoneessani kuusi viikkoa yksin, punnertaen ja riisikakkuja syöden. Mutta ei minulle ole sellaisia aivoja suotu, että selviäisin moisesta. Selviytymisstrategiaani kuuluu yhden ihmisen näkeminen. Jollain minun on pysyttävä hengissä. Jollain minun on pidettävä pääni edes kaulaa myöten pinnan yläpuolella, sen sijaan että korvat olisivat upoksissa joka helvetin päivä. Sitä paitsi Ruskeasilmäisellä on ruokaa, mihin minulla ei enää ole varaa kaikkien töiden kadottua. Hänellä on uuni, johon ruoan voi laittaa, mikä minun kymmenen neliön huoneestani myös puuttuu. </span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Siksi kävelen näitä päivittäisiä kävelyjäni. Kaikkihan meistä ovat hyviä uskomaan, että olemme poikkeus sääntöön. Ihmiset soveltavat social distancing -mandaatteja omiin tarpeisiinsa: hippipariskunta tasapainoilee puiston puiden väliin viritetyllä narulla, koiranulkoiluttajat seisoskelevat ringissä, ainakin suurin piirtein metrin päässä toisistaan; kadulle talon eteen seisahtunut nainen keskustelee ystävänsä kanssa, joka seisoo neljännen kerroksen ikkunassa. </span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">En minä heitä enää tuomitse mistään. Alussa tuomitsin jokaista kadulla kävelijää, sitten jokaista kadulle seisahtujaa, sitten jokaista puistossa istujaa. Nyt tuomitsen vain tuomitsijoita; tuotakin naamiokasvoista tuhahtelijaa, joka valokuvaa puistossa grillaavaa espanjalaisjoukkoa, kaiketi häpäistäkseen heidät myöhemmin sosiaalisessa mediassa. Hyvän tähden. Moraalisesta ylemmyydestä ei ole pulaa. Pelsepuuk ja Twitter ovat täynnä keskiluokkaisia moraalinvartijoita, jotka narisevat puutarhoissaan Pimms-lasi kourassa, että älkää menkö ulos! Pysykää sisällä vaan, tai hoitajat kuolevat! Onhan tämä siis tosi vaikeaa, Waitrosestakin oli kashmir-vessapaperi loppu, hashtag solidarity. Mielellään laittaisin heidät asumaan minun kävyn kokoiseen huoneeseeni kuukaudeksi syömään purkkinuudeleita. </span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">St Clair Streetin kirsikankukat olivat pari viikkoa sitten puhkeamassa, sitten ne puhkesivat, ja nyt ne jo irtoavat lumisateeksi tuulen mukaan. Voikukatkin ovat ehtineet pölypalloiksi. Kaksi keski-ikäistä naista nostaa camping-tuolit kerrostalon edessä olevalle nurmikaistaleelle aina kun aurinko näyttäytyy, ja aina he istuvat niissä riemukkaan näköisinä ja ravunpunaisina. Auringon tuntu iholla tekee minutkin hetkeksi onnelliseksi. Sitten tunnen siitäkin syyllisyyttä; eihän ulosmenon pitäisi näinä vakavina aikoina olla mikään huviretki, vaan puhtaan välineellinen, askeettinen rutiini. Tällainen minusta on tullut. Olen vakuuttunut siitä, että poliisi ajaa ohi minä tahansa hetkenä ja näkee minun nauttivan jostain. Eihän sellainen ole laillista.</span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Tämä päivittäinen rutiini on ainoa, joka minulla enää on. Kaikki muut ovat lentäneet ikkunasta ajat sitten. Kun karanteenin loppua ei ole näkyvissä, mitä minä johonkin päivittäiseen joogatuntiin sitoutumaan? Kuka tietää miten pitkään sitä pitäisi jatkaa, ja minulla on muutenkin tapana kyllästyä asioihin. </span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Aika on pitkä ja venyvä. Kuolema kolkuttelee uutisissa jatkuvasti, ja samalla tuntuu ettei mikään tule koskaan loppumaan, ainakaan tämä eristys. Pitäisi kyetä tiivistämään tällaisiin blogipostauksiin jotain totuuksia, mutta se tuntuu vaikealta, kun millään ei ole muotoa. Kirjoitan vain henkeni pitimiksi. Että saisin edes jotain valmiiksi. Että edes jollain olisi loppu. </span><div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Kuukauden auringonpaisteen jälkeen keskiviikko on äkkiä armollisen harmaa, enkä edes yritä selättää sitä. Se pitää minua hellästi otteessaan, ilman vaatimuksia: siunattu olkoon se päivä, kun riittää, että ilmestyn paikalle. </span><br /></div>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-84747808574019717762020-03-23T17:40:00.004+02:002021-08-01T22:56:21.223+03:00Mennen tullen <div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Tällaisina aikoina on vaikea kirjoittaa. Kaikki tuntuu yhtä aikaa merkitykselliseltä ja joutavalta. Päivät ovat niin pitkiä, että se mikä vielä aamulla oli dramaattista, on iltaan mennessä jo ehtinyt unohtua. Olen tehnyt päivälistan, johon olen kirjoittanut sellaisia asioita kuin “liikunta”, “kirjoittaminen” ja “ystäville viestintä”. Annan itselleni aina pienen tähtitarran kun saan yhden niistä tehtyä. Olen nostanut kannettavan tietokoneen ikkunalaudalle ja vietän päivät katsoen vuorotellen koneeseen ja kadulle. Viestin Ruskeasilmäiselle aina kun jotain tapahtuu: TUOLLA POLKEE PYÖRÄLLÄ MIES JOLLA ON KOIRA REPUSSA! TALON YLLÄ LENTÄÄ HIIRIHAUKKA! NAAPURIN VANHA HARMAA KOIRA ON ALKANUT NILKUTTAA! TIEN TOISELLA PUOLELLA MIES ON PESSYT IKKUNOITA JO KOLME TUNTIA! </span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<b id="docs-internal-guid-31738de4-7fff-3d83-6e76-4cd6804f3ecd" style="font-weight: normal;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Maailma on kutistunut tämän kadun kokoiseksi, mutta tällä kadullakin näyttää tapahtuvan paljon.</span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Päivien kuluessa olen ensin ilahtunut näistä vieraista. Sitten alan ahdistua heistä, koska he kulkevat tuolla huolettomina kylki kyljessä, ja sitten alan tuomita heitä, koska he eivät ole kotona karanteenissa. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span><span style="font-family: georgia; font-size: medium; white-space: pre-wrap;">Heijastelen tätä itseni kautta, kuten kaikki muutkin: minulla on astma, mikseivät he välitä vaan seisoskelevat puistossa pussikaljalla kylki kyljessä; eivätkö he ymmärrä että sellainen vie minut sairaalaan. Facebookissa hipit heijastelevat tilannetta sen kautta, että tällä on nyt selvästi jokin TARKOITUS, että minä voisin hiljentyä / tulla kokopäiväiseksi joogaopettajaksi / parantaa maailman energiatasoja. Marketeissa heiluvat kahdeksankymppiset varmaan sen kautta, että ei minun henkilökohtaista vapauttani näin voi rajoittaa, kuolen jos kuolen. </span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<b style="font-weight: normal;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Päivät ovat tuulisia, yöt kylmiä. Käyn kävelemässä aina välillä. En laula parvekkeella naapureiden kanssa, koska ei ole parveketta, ja naapuritkin tuntuvat olevan kiinnostuneempia ikkunoiden jynssäämisestä.</span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<b style="font-weight: normal;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Ruokahaluni olen jo menettänyt. En tiedä onko muilla köyhissä perheissä kasvaneilla samanlaista jatkuvaa alitajuista pelkoa siitä, että ruoka loppuu kesken: nyt sille tuntuu kerrankin olevan perusteita, koska viruspelkoiset massat ovat rohmunneet Sainsburyn laarit, enkä ole löytänyt kaupasta yhtäkään sipulia yli viikkoon. Kehoni jättäytyy säästöliekille; mistä minä tiedän, miten kauan minun on tällä yhdellä pastapussilla tarkoitus tulla toimeen? Lisäksi ajatus siitä, että menisin jaettuun keittiöön koskettelemaan patoja ja pannuja ja ovenkahvoja ja pesisin käteni kolmetoista kertaa siinä välissä, on uuvuttava. Seuraavat kuukaudet syön siis huoneessani mandariineja ja riisikakkuja. Kai silläkin pääsee kesäkuntoon. </span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<b style="font-weight: normal;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Illalla olen uupunut, vaikka en olisi tehnyt mitään suurempaa. Energiaa kuluu, kun joudun jatkuvasti olemaan ystävällinen kämppikselle, vaikka tällainen väkinäisyys riipii hermojani, enkä edes tiedä miten hyvin hän oikeasti pesee kätensä. Energiaa kuluu siihen, että katuja kävelee strategisesti: jos otan tämän sivupolun, on se yleensä hiljaisempi, ja sitten menen alas leveää Leith Walkia, jotta voin säilyttää riittävän etäisyyden ihmisiin (ja sitten kuitenkin törmään matkalla heihin, jotka eivät välitä). Kuluttaa uutisten seuraaminen ja myös se valinta, että päättää tietoisesti olla seuraamatta uutisia. Kuluttaa tämä jatkuva heilunta sen välillä, että kokee yhteyttä ihmisiin, koska sama tilanne koskettaa kaikkia, </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">ja että kokee olevansa heistä täysin erillään, koska näillä huolettomilla pussikaljoittelijoilla on selvästi täysin eri arvot kuin minulla. </span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<b style="font-weight: normal;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></b></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Puiston puihin on kuitenkin puhkeamassa lehtiä, vaikka kaikki muu maailmassa seisoo paikallaan. On keltaisia narsisseja, ja jotain sinisiä kukkia, joiden nimeä en tiedä, ja orava varastaa harakalta leivänpalan, ja jossain laulaa peipponen ja sille vastaa toinen peipponen. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span><span style="font-family: georgia; font-size: medium; white-space: pre-wrap;">Minähän menin toivomaan, että tänä vuonna olisi aikaa tehdä havaintoja. Nyt ei oikein muuta olekaan.</span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span><span style="font-family: georgia; font-size: medium; white-space: pre-wrap;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: georgia; font-size: medium;">Istun Ruskeasilmäisen olohuoneen lattialla. Aurinko laskee, ja puiden latvoihin laskeutuu pulleita sepelkyyhkyjä. Alakerran naapuri on avannut ikkunansa niin, että musta ja mustavalkoinen kissa pääsevät hyppäämään pihalle ja takaisin mielensä mukaan. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="font-family: georgia; font-size: medium; font-style: italic; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt; text-align: justify;">
<span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><span style="font-style: italic; font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">Kissa tulee ja menee</span><span style="font-variant-east-asian: normal; font-variant-numeric: normal; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;">, sanoo Ruskeasilmäinen.</span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span><span style="background-color: transparent; color: black; font-family: georgia; font-size: medium; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span><span style="background-color: transparent; color: black; font-family: georgia; font-size: medium; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span><span style="background-color: transparent; color: black; font-family: georgia; font-size: medium; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="font-family: georgia; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<span style="background-color: transparent; color: black; font-family: Arial; font-size: 11pt; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre;"><br /></span></div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-47694907728669559522020-02-23T22:49:00.003+02:002021-08-01T22:56:47.020+03:00Artificial <div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, "Times New Roman", serif; font-size: medium;">Olen ollut Abu Dhabissa viisi päivää ennen kuin herään rukouskutsuun puoli kuudelta aamulla. Se kaikuu hotellin vieressä olevan pienen moskeijan kaiuttimista melankolisena ja ajattomana. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, "Times New Roman", serif; font-size: medium;">Avaan paksut damaskiverhot ja katson tien toisella puolella seisovia pilvenpiirtäjiä. Autot ajavat bulevardia molempiin suuntiin taukoamattomana virtana ja tööttäilevät toisilleen. Mitään muuta ei oikein näykään. Tuntuu kuin olisin Dynastian jaksossa. Hotelli on 80-luvun aikakapseli: kaikki on mintunvihreää ja persikanpunaista ja vähän nuhruista. Jotenkin hotellissa jopa tuoksuu 80-luvulta, samalta kuin tätini kuopiolaisessa kerrostalokolmiossa tuoksui vuonna 1986. Hissien edessä seisoo menneisyyden jäänteinä tuhkakuppeja, joiden yllä muistutetaan, ettei tupakointi ole sallittu. Tuhkakupit on silti jätetty paikalleen. Mikään ei ole liikkunut. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Ehkä kaikki jätetään paikalleen, koska jotenkinhan historiaa on rakennettava. Kaikki tässä kaupungissa on tuoretta: pilvenpiirtäjät, ostoskeskukset, luksushotellit; modernia sillä tavalla kuin modernius 80-luvulla oli. Koko valtio on minua kymmenen vuotta vanhempi. Siitä puuttuu kaikenlainen vuosisatojen paino, minkä takia se minua varmaan kiehtookin. Arkaaisuus esitetään turisteille rituaaleina: heidät ajetaan jeepillä aavikolle, missä mies tanssii vatsatanssia lautasia tasapainotellen ja nainen tekee turistien käsiin hennatatuointeja, ja sitten poltellaan shishaa. Valkoinen turisti haluaa käsityksen siitä, millaista maassa todellisuudessa on, silleen aidosti, ja todellisuuteen kuuluu jonkinlainen käsitys jatkuvuudesta, historiasta, vuosisadoista. On paljon vaikeampi käsittää, että tämän maan tämänhetkinen aitous on muodostunut öljyrahoista. Aavikolla vatsatanssiva mies ja hennatatuointeja tekevä nainen ovat tuskin mitään paimentolaisia. He luultavasti asuvat jossain näistä lasi- ja metallikomplekseista, joiden katoilla on lautasantennit. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Tällainen menneisyyden performointi on hämmentävää, kun itse asuu kaupungissa, jossa historian kerrokset ovat näkyvissä. Ja kyllähän niistäkin tehdään teatteria turisteille, mutta ainakaan puitteita ei ole varta vasten rakennettu - ne on vain jätetty näkyviin. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Minä en tietenkään ole pelkästään turisti, vaan töissä. Tiedefestivaalin työpajassa puhun lapsille tekoälystä, articifial intelligence. Aloitan aina kysymällä <i>does anyone know what artificial means</i>? Jos kukaan ei viittaa, minä selitän, että <i>it means something manmade. Not natural. </i></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Esittäydyn jonkinlaisena keinotekoisuuden auktoriteettina, mutta festivaalialueen ulkopuolella keinotekoisuuden ja aitouden ristiriita vaivaa minua. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Abu Dhabin liepeillä oleva valkokupolinen moskeija, Grand Mosque, on valtava ja jäljittelee jonkinlaista ikuisuuden vaikutelmaa kuten mikä tahansa pyhä rakennus, mutta se on valmistunut vasta vuonna 2007. Parveilemme muun väkimassan mukana liukuportaita alas ostoskeskukseen - Starbucks, Costa, matkamuistopuoti - ja sitten ostoskeskuksen läpi kohti moskeijaa. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Turvatarkastuksen yhteydessä naiset - henkilökunnan naisiksi profiloimat - joko kehotetaan peittämään hiuksensa omalla huivillaan, tai viedään narikkaan, jossa heille annetaan hupullinen pitkähihainen polyesterikaapu. Sitten meidät johdatetaan toisiin liukuportaisiin, jotka vievät ylös moskeijalle. Sadat turistit parveilevat ulos kohti valtavia kupoleita ja marmoripylväitä. Joku pysähtyy koko ajan ottamaan kuvan jostain yksityiskohdasta. Ympärillä viuhuvat puhelimet ja selfiekepit. Venäläinen nuori nainen nojaa pylvääseen ja asettelee huppuaan kasvojen ympärille samalla kun ohjeistaa miesystäväänsä valokuvan otossa: oikealle, vasemmalle, alas. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Moskeijan valtavan marmorisen keskusaukion eteen on vedetty köysi, jota ei saa ylittää. Köyttä vasten on painautunut suuri joukko ihmisiä, joista kaikki yrittävät taltioida moskeijan tornit parhaalla mahdollisella tavalla, nauhoittaa muiston siitä että todella olivat täällä. Työtoverini A, jonka kanssa olen liikkunut koko päivän, pyytää minua ottamaan kuvan itsestään moskeijan tornien edessä. Hän kysyy minulta haluanko vastaavan, ja minä vastaan ehdottomasti ei: minua ovat aina ahdistaneet tällaiset monumenttien edessä poseeraamiset. En ymmärrä niiden tarkoitusta. En tiedä johtuuko se siitä, että yritän turistina tavoitella jotain tiedostavuutta ja katu-uskottavuutta, jossa tämänkaltaiselle mauttomuudelle pyöritellään silmiä, vai siitä että se tuntuu minusta jotenkin vieraalta ja ontolta. Mitä minä monumentin edessä seisomalla yrittäisin viestiä? Että olen käynyt paikan päällä? Kai minä sen muistan muutenkin?</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Kävelemme muun massan mukana kuuliaisesti, kuin Ikean käytäviä seuraten. Meille listataan faktoja: on maailman kolmanneksi suurimmat mauttoman näköiset kristallikruunut, maailman suurin persialaismatto. Matto kieltämättä näyttää mukavalta, mutta sen päällä emme saa kävellä, koska sekin on eristetty köydellä. Matolla seisoo yksi ainoa vakavan näköinen turvamies sukkasillaan, kädet puuskassa. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Emiraatit näyttävät elävän tällaiselle kilpavarustelulle: on maailman toisiksi korkein lipputanko, maailman nopein vuoristorata, maailman suurin vapaalentotunneli. Jos historiaa ei voi listata, täytyy kai turvautua johonkin muuhun mitattavissa olevaan.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Naiset sulautuvat identtisiksi ihmismassaan ja minua alkavat korveta heidän Handmaid's Tale -tyyliset anonymisoivat kaapunsa, samalla kun miehet kuljeksivat ympäriinsä huolettomina rumissa lippiksissä ja reisitaskushortseissa. Huivi alkaa painaa päätäni, tuntuu kuin muuttuisin näkymättömäksi; samalla haluan muuttua näkymättömäksi, hiljainen katoaminen tuntuu turvallisemmalta. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Samalla tämä tuntuu ylettömän valkoiselta näkökulmalta; miten minä en osaa kunnioittaa mitään perinteitä ilman että liimaan niiden päälle omaa hegemoniaani? Toiset kollegat tuntuvat suhtautuvan kaapuihin huolettomasti, heille ne ovat vain hauska kulttuurinen yksityiskohta. Minä yliajattelen taas kaikkea. Illalla hotellihuoneessa kiedon huivin pääni ympärille ja katson peiliin. Haluan nähdä näytänkö itseltäni vai sinne päin. En osaa sanoa. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Minua ahdistavat aavikkoperformanssit, joissa shishaa polttelevat turistit saavat pukeutua paikallisiin asuihin ja viettää hetken eksoottisessa etnisyydessä, josta voivat sitten ottaa mukaansa pintapuolisen muistikuvan. Mutta onko se sitten sen huonompi kuin minun kokemukseni huivin pitämisestä - yhtä lailla minä kirjoitan sitä oman kokemusmaailmani kautta. En tiedä katsonko tätä kaupunkia valkoisuuteni vai ulkopuolisuuteni läpi. En tiedä, mikä se ero olisi. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Etäisenä moskeijan kaiuttimista kaikuu <i>adhan</i>, ja vaikka kaikki muu tuntuukin ontolta ja keinotekoiselta, liikuttaa sen ääni minua samaan tapaan kuin kaikki pyhät paikat jollain tavalla. En tiedä mistä liikutun. Ehkä siitä, ettei adhania lauleta minua varten. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Myöhemmin Istun A:n kanssa kahvilassa, joka on niin hipster, että sen nimessä on prosenttimerkki. Se on kulttuurisesti hyvin kaukana hotellin ympäristön halvoista biryanipaikoista ja shwarma-kuppiloista, joissa kanakebab maksaa alle euron. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Hotellin kahvi on pahaa, kitkerää ja polttaa vatsaani, mutta juon silti kupillisen joka aamu kun pieni filippiiniläinen mies tulee kysymään haluaisinko hot drinkin. Prosenttimerkin kahvilassa on kauramaitoa ja single origin-papuja, ja flat white maksaa yli viisi puntaa, mutta tilaan sellaisen silti, koska länsimaalaiselle vieraassa kontekstissa oleminen on uuvuttavaa ja mikä tahansa tuttu tuntuu rauhoittavalta. Kahvi maistuu lohduttavalta. Tutulta. Etäisesti siltä, miltä muistan kahvin kotona maistuvan. Tällaisissa hetkissä olen erityisen tietoinen omasta valkoisuudestani. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">A:ta ketju muistuttaa Aasiasta, koska hän on viimeksi istunut saman ketjun kahvilassa Japanissa. A:n tavoite on asua joka mantereella, ja hän on jo päässyt aika lähelle. Istumme yhdessä kahvilan looseista, joiden lattialla on valkeaa kivimurskaa ja pienet kuparinhohtoiset sivupöydät. Viereisessä kopissa läppärillään istuu Rolex-ranteinen sheikki. Toisella puolella loosissa on expat-naisia - nimenomaan expateja, ei maahanmuuttajia - kuulen sen heidän hienostuneesta aksentistaan ja näen sen heidän polven alle ulottuvista virheettömistä vekkihameistaan. He ovat tulleet tänne näyttäytymään. Tämä on japanilainen kahvilaketju, joka jäljittelee länsimaalaisuutta tarjoilijoiden univormuista lähtien; heillä on pellavaiset lippalakit ja hienostuneet harmaat esiliinat. Länsimaalaisuus edustaa jotain tavoiteltavaa. Se on default-kategoria. Ehkä siksi ostoskeskukset ovat täynnä Dunkin Donutseja, Shake Shackeja, Five Guyseja. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Iltaisin menen hotellin kattoterassille teekupin kanssa auringonlaskun aikaan, kun moskeijalta soitetaan rukouskutsua, pilvenpiirtäjien valot vilkkuvat ja uima-altaan vesi liplattaa tuulenvireessä. Kaikki tuntuu elokuvalliselta, kuin se tapahtuisi jollekin toiselle. Ei tällaisella budjettimatkailijalla ole kokemuksia hotellin uima-altaista. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Hotellit ja niiden loputon anonyymius kiehtovat minua. Ihmisenä, jolla ei ole ollut pysyvää kotia pitkään aikaan, rakastan niiden väliaikaisuutta. Aamiaisella on kaikenlaisia eksoottisia vaihtoehtoja; otan aina idlejä ja sambaria ja tuoretta ananasta, joskus tilaan munakkaan, ja joka aamu otan sen helvetin pahan mustan kahvin. Minulle hotellit ovat liminaalitila, jonkinlainen pysyvän unohduksen paikka joissa päivät toistuvat aina samanlaisina. Tällainen epätila ei vaadi minulta minkäänlaisia toimenpiteitä identiteettini ylläpitämiseksi. Voin olla siellä kuka milloinkin haluan. Minuus ei ole hotellissa pysyvä käsite. Viimeistään siinä vaiheessa kun kirjaudun ulos, vaihtuu tilalleni joku muu, joka sitten ottaa haltuunsa huoneen 1004 ja täyttää sen omalla identiteetillään.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">En tiedä, miksi pidän hotellien keinotekoisuudesta, mutta muiden paikkojen keinotekoisuus vaivaa minua. Ehkä siksi, etteivät hotellit edes yritä tavoitella minkäänlaista aitouden vaikutelmaa. AirBnb:t minua vaivaavat enemmän: ne huutavat aitoutta mutta alkavat muuttua entistä enemmän hotellihuoneiden kaltaiseksi: seinillä on geneeristä taidetta ja huonekalut Ikeasta. Niiden aitous on jäljitelmää, kuratoitua; siirtolaissiivoojat tulevat kuitenkin lopulta pyyhkimään ne puhtaaksi ja resetoivat ne uudestaan nollatilaan edellisten asukkaiden jäljiltä.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">A vihaa hotelleja. Hänen mielestään mitään pahempaa ei olekaan kuin pliisu, mitäänsanomaton hotelli ja sen geneerinen buffetti, jossa on kolmen ja kahdeksan minuutin munia, minicroissantteja ja hedelmäsalaattia. Olemme kuin yö ja päivä: hän vihaa kermaa ja voita, minä rakastan kermaa ja voita; hänen unelmapäiväänsä sisältyy kilometrien päämäärätön kävely, minä viihdyn istumassa kahvilassa. Hän rakastaa vesipuistoja, minua ahdistaa ajatus siitä että rintani pullahtaisi esiin uimapuvusta jossain älyttömässä vesiliukumäessä. Hän rakastaa eksyä syrjäisille asuinalueille, minua stressaa jos en tiedä mistä saan seuraavan taksin takaisin. Hän haluaa kuvan itsestään moskeijan tornien edessä, minä kavahdan ajatusta itsestäni hymyilemässä väkinäisesti ikään kuin omistaisin koko moskeijan. Ikään kuin se kuuluisi minulle. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Meitä yhdistää kuiva huumorintaju ja se, että olemme molemmat queer maassa, jossa sellainen on laitonta. Se on jaettu todellisuutemme, jota meidän ei tarvitse yrittää artikuloida kenellekään ulkopuoliselle. Sen takia annan A:n raahata minua kaiken maailman päättömille kävelyretkille pölyisiin lähiöihin, samalla kun hän antaa minun ruikuttaa siitä, että sandaalit tekevät jalkoihini rakkoja. Tiedän, että “homoseksuaalisesta kättelystä” voi tässä maassa saada vankilatuomion. Se tuntuu epätodelliselta, mutta sen epämääräinen uhka leijuu silti hankalana ympärilläni, kuin joku tarkkailisi minua koko ajan. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Selaan Wikipedia-artikkelia oppiakseni enemmän maasta, jossa olen. Kaikenlaisesta laittomuudesta rangaistaan raipaniskuin: julkisesta suutelusta, alkoholin juomisesta, esiaviollisesta seksistä. Filippiiniläinen taloudenhoitaja on tuomittu 80 raipaniskuun avioliiton ulkopuolisesta raskaudesta. Naisia on kivitetty kuoliaaksi aviopuolison pettämisestä ja laitettu vankilaan näiden jouduttua raiskauksen uhreiksi. Tässä samassa kaupungissa, jossa minä juon margaritaa hotellin kattoterassilla devonilaisen homomiehen kanssa ja väittelen siitä mikä vaatekappale on kaikkein viehättävin. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Hotellin nurkan takana on Royal Gifts Collection. Se on paikallinen halpakauppa, jossa kaikki maksaa 1-10 dirhamia - näitä puoteja, joissa jokainen tuote on tehty Kiinan Yiwussa muiden maiden tarpeisiin. Menipä Royal Gifts Collectioniin mihin vuorokaudenaikaan tahansa, on se aina täynnä. Ihmiset edustavat kymmeniä eri kansalaisuuksia: intialaisia, pakistanilaisia, filippiiniläisiä, nigerialaisia. Kapeat käytävät tungeksivat väkeä, joiden ohi on vain määrätietoisesti tungettava, jos mielii katsomaan tussikyniä tai sandaaleja. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Royal Gifts Collectionissa on kaikkea. Chapatijauhoja, silmänrajauskyniä, lämpölaastareita, muovisia tiarapantoja, matkamuistoja, rukousmattoja, paistinpannuja, ihon valkaisuvoiteita, lastenkirjoja, t-paitoja joissa lukee sellaisia asioita kuin “BAD VIBES LIKING”, suitsukeastioita, pokaaleja, pussilakanoita. Käytävien keskellä istuu lapsia, niillä parveilee pariskuntia ja kokonaisia perheitä. Kaiuttimista raikaa vähän väliä vääristynyt, riivatun kuuloinen pajatus: <i>MEN’S DEPARTMENT SECTION 6! CUSTOMER SERVICE KITCHEN COUNTER! </i></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Jonotusjärjestelmässä ei tunnu olevan järjestyksen häivääkään. Kassoja on kymmenen, ja jokin niistä on umpimähkään valittava. Määräävä elementti on päättäväisyys. On vain sanottava “excuse me” ja tungettava röyhkeästi jonon ohi. Tilaa ei pyydetä, se otetaan. Pyörin jonosta toiseen holtittomasti, massan vietävänä. Sille antautumisessa on jotain oudon lohdullista.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Tavallisesti tällainen karuselli saisi minut hulluuden partaalle, mutta jostain syystä Royal Gifts Collection on minulle suurempi elämys kuin moskeija. Se ei ole mikään performanssi jota esitetään ulkopuolisille, enkä tule koskaan ymmärtämään sen tarpeetonta kaoottisuutta. Samalla ymmärrän universaalin halun juosta halvan tavaran perässä, koska kasvoin köyhässä perheessä ja muistan äitini käyneen samanlaisessa halpamarketissa jo 90-luvun alkupuolella ja ostaneen sieltä paketillisen teelusikoita, jossa luki “haarukkaita”. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Ja samalla kaikki Royal Gifts Collectionissakin on keinotekoista ja toistaa kuvitelmia siitä, mitä toisissa maissa halutaan, länsimaalaisuuden ideaa.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, "Times New Roman", serif; font-size: medium;">Keinotekoisia asioita: kahdeksan kilometriä pitkän rannan hiekka on tuotu Italiasta.</span></div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><div style="text-align: justify;">
Yhdellä saarista on luonnonsuojelualue, jolla on pelkästään vierasperäisiä lajeja.</div>
<div style="text-align: justify;">
Kaupungin vanhimman rakennuksen, 1790-luvun linnoituksen alkuperää on yritetty kunnioittaa, mutta senkin raamit ovat betonista. </div>
</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Linnoituksen museossa on meneillään kahviseremonia. Kahvihuone kopioi beduiinitelttaa: hämärä valaistus, palmunlehvämatto, seinänvierustaa kiertävät penkit; keskellä melamiinista tehty kahvikoroke jonka takana istuu kypsyyntyneen ja vakavan näköinen teinipoika. Hän selaa kyllästyneenä puhelintaan. Sitten seremonia alkaa ja hän laittaa puhelimen pois ja alkaa taas jäljitellä menneisyyden teinipoikaa. Hän paahtaa kahvipapuja, jauhaa ne morttelissa ja keittää messinkipannussa väsyneen nuoren naisen selostamana. Nainen kertoo meille mitä mausteita kahviin laitetaan, miten kahvipannun kylkeä kilistämällä viestitään naapureille että kahvi on valmista ja sitä saa tulla juomaan. Sitten se tarjoillaan meille länsimaalaisille pienistä posliinikupeista. Se ei ole ollenkaan niin kitkerää kuin kuvittelin ja siinä maistuu kardemumma. Vieressäni istuvan japanilaisperheen pieni suloinen tyttö ei perusta kahvista eikä sen kanssa tarjottavista taateleista. Hän juoksee huoneen toiseen päähän ja raottaa oviaukon edessä olevaa verhoa. Sen takana on loisteputkivalaistu henkilökunnan taukotila, jossa näen hyllyllä kahvinaisen käsilaukun. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Todellisuus on aina yhden oven päässä. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">A heittäytyy pitkäkseen nukkumaan prosenttimerkin kahvilan harmaalle sohvalle. Valveilla hän on sarkastinen, terävä ja hävytön. Unessa hän näyttää viattomalta, haavoittuvalta ja valtavan nuorelta. Hän luottaa minuun jo nyt sen verran että pystyy nukahtamaan samassa huoneessa. Festivaalityö on niin intensiivistä että se hitsaa ihmiset lähemmäs toisiaan lyhyemmässä ajassa kuin normaalielämässä. Vähän kuin lapsena kesäleirillä, kun vieraassa hirsimökissä nukkuminen maaseudun keskellä oli pelottavaa, ja haimme turvaa toisistamme ymmärtäessämme sen välttämättömyyden. Festivaalikollegoista tulee läheisempiä kuin arjen työkavereista, joita näkee joka viikko. Olen kuitenkin ollut tämän junan kyydissä niin monta kertaa, että tiedän kaiken olevan väliaikaista: arkeen palatessa taika haihtuu, ja ihmisten elämistä näkee vain ohikiitäviä otteita sosiaalisessa mediassa. A:sta tuskin edes tätä; hän vihaa kaiken muun lisäksi myös sosiaalista mediaa. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Yritän opetella hyväksymään epämukavan hetkellisyyden ja sen, että tämäkin kollega tulee vielä katoamaan omaan elämäänsä. Ei kai mitään sen aidompaa olekaan. Hän nukkuu sohvalla, ja muutamaa päivää myöhemmin kun saan migreenikohtauksen, hän taluttaa minut kädestä pitäen hotellihuoneeseeni, napsauttaa vedenkeittimen päälle ja tekee minulle teekupillisen, sammuttaa kaikki ylimääräiset valot, laittaa vesipullon molemmille yöpöydille ja käskee minua koputtamaan oveensa heti jos tarvitsen apua. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Georgia, "Times New Roman", serif; font-size: medium;">Silmissäni näkyy vain värivaloja ja usvaa mutta tässä hetkessä rakastan häntä ja hänen sumeaa hahmoaan.</span></div>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<br /></span></div>
</div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-59411423354313212502019-12-31T18:51:00.003+02:002021-08-01T23:04:49.763+03:00Joululounas<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Maastamuuttajien Facebook-ryhmissä kysellään aina välillä, että <i>mitä kaipaat Suomesta?</i> Ryhmissä haikaillaan sellaisia asioita kuin ruisleipää ja hiihtämistä ja savusaunoja. Minä kaipasin alussa keskuslämmitystä, taloyhtiöjärjestelmää ja Polar-juustoa. Kaikenlaiseen kuitenkin tottuu vähitellen. Cheddariin Polar-juuston sijaan. Siihen, ettei hanasta voi laskea kuumaa vettä lämmityksen ollessa päällä, koska lämmitys katkeaa saman tien. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Toimivaa postilaitosta kaipaan vieläkin, tai lähinnä sitä, ettei tilaamiani paketteja jätettäisi johonkin kynnykselle sateeseen tai narkkarinaapurin ronkittavaksi, tai vaihtoehtoisesti vietäisi viidentoista kilometrin päähän postikeskukseen joka on auki arkisin päiväsaikaan, ehkä. Suomesta on kuitenkin turhan ironista ikävöidä toimivaa postia viimeisten tapahtumien valossa.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Voimakkaimmin kaipaus aktivoituu juhlapyhien aikoihin tiettyjen rituaalien puuttuessa. Juhannuksena kaipaan sitä, että kaupunki autioituisi ja jossain olisi kokko. Vappuna kaipaan serpentiiniä ja työväenkulkuetta ja munkkirasvan käryä. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Joulun alla hingun hirveästi sellaista työpaikan tai koulun joululounasta, jossa on tahmeita laatikoita talouskeittiövuoista ja rasvainen kylmä kinkkuviipale ja vaaleanpunaista rosollikastiketta, josta joku aina luulee että se on jälkiruokaa. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Mikään ei oikein maistu miltään, paitsi haalealta vauvanruoalta ja etikalta. Kaikki sitä vihaavat, mutta samanlaisen hartauden vallassa se aina syödään, koska jos ei syö, ei joulu ala. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Brittien vastine lienee jokaisesta kulmakaupasta löytyvä Christmas lunch sandwich, johon on paketoitu koko jouluateria vehnäleivän väliin: kalkkunaa, kastanjatäytettä, karpalokastiketta. Ymmärrän sen olevan jonkinlainen talouskeittiölounaan vastine, mutta ei se samaa emotionaalista tehtävää minulle täytä. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Monelle suomalaiselle - ainakin blogikentän perusteella - brittijoulu tuntuu näyttävän jotenkin erityisen tunnelmalliselta. Ja miksei näyttäisi; kaikki ulkopuolelta katsottu vaikuttaa aina kiehtovammalta. Samat glitteriset joulupallot ne varmaan roikkuvat Stockmannillakin, mutta John Lewisin ikkunassa ne näyttävät jotenkin… luksuksemmalta. Samaan tapaan Ruskeasilmäistä kiehtovat suomalaiset jouluaaton hautausmaareissut ja joulurauhan julistukset. Hän on päässyt jo siihen pisteeseen, että liikuttuu kuullessaan Varpusen Jouluaamuna. </span></div>
<div style="text-align: justify;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">
<div style="text-align: justify;">
Mutta kyllä minäkin vielä viiden vuoden jälkeen jaksan innostua erkkeri-ikkunoissa tuikkivista nelimetrisistä joulukuusista. Ja niistä John Lewisiin ilmestyvistä, joka vuosi järjettömämmistä joulukoristeista (sardiinirasia?). Mince piet ovat jännittävämpiä ja parempia kuin joulutortut. Teen silti jouluksi molempia, koska rituaaleilla pitää lepytellä jumalia. </div></span></div><div>
<span style="font-size: medium;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"></span><br />
</span><div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Kun kävelen aatonaattona kotiin, oksentaa kaljupäinen mies Balfour Streetille ja jatkaa sitten jätesäkkien heittelyä roskalaatikoihin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä pysähdyn joogakaupan ikkunan eteen. Se on täynnä sellaisesta elämänvaiheesta muistuttavia esineitä, jonka olin kokonaan unohtanut. Jokainen niistä on jättänyt jonkinlaisen muistijäljen, järjenvastaisesti: eiväthän nämä mitenkään tärkeitä esineitä ole, mutta näköjään silti ovat, siihen tapaan kun aivot järjestelevät asioita tärkeisiin ja tarpeettomiin. </span></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">
</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">On minikokoisia hindujumalia messinkipatsaina ja thingsa-kelloja ja rukouslippuja ja tiibetiläisia suitsuketankoja. Rukousnauhat muistuttavat McLeod Ganjin katuja tallaavista vanhoista naisista, jotka pyörittelivät kuluneita puuhelmiä sormissaan mutisten <i>om mani padme hum; </i>nepalilaiset kirkkaanväriset huovat siitä, miten kylmä pohjois-Intiassa oli maaliskuussa, miten samanlaiseen huopaan kääriytynyt Kitaristi oli ostanut kannettavan öljylämmityslaitteen jota sitten raahasi mukanaan majatalosta toiseen; miten viikkojen kuluessa sää hiljalleen lämpeni, ja yhtenä iltapäivänä kun seisoin kahvilan katolla Jocastan kanssa ja hän videokuvasi minua tanssimassa, alkoi vuoriston takaa yhtäkkiä lepattaa valkoisia perhosia; satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia. </span></div>
<div style="text-align: justify;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<span style="font-size: medium;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">
<div style="text-align: justify;">
Tuntuu kuin tämä kaikki olisi tapahtunut toiselle ihmiselle, ja niin kai se tavallaan onkin. <i>The past is a foreign country; they do things differently there</i>.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jatkan Easter Roadin hautausmaalle, kun on kuitenkin joulu. Kun lähistadionin kotijoukkue Hibernian voitti jalkapallomestaruuden pari vuotta sitten, jättivät ihmiset ottelun jälkeen omaistensa haudoille joukkueen fanihuiveja. Vasta silloin ymmärsin, miten jalkapallo Britanniassa ihmisiä yhdistää. </div>
</span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Enää huiveja ei näy, ja suuri osa hautakivistäkin on jo kaatunut. Kukapa niistä huolen pitäisi. Ne ovat menneiden sukupolvien hautakiviä, unohtuneet ja aktiivisesti unohdettu. Täällä aattona ei viedä kynttilöitä mihinkään. Kuoleman ajattelu on briteistä vaivaannuttavaa, ja varattu lähinnä sellaisiin emotionaalisesti latautuneisiin erityistilanteisiin kuin oman jalkapallojoukkueen mestaruusvoitto. Lapsiakaan ei usein oteta mukaan isovanhempien hautajaisiin vaan viedään johonkin sukulaistädin luokse leikkimään pariksi päiväksi, ettei heidän tarvitse kohdata itkeviä ihmisiä ja katoavaisuutta. </div>
</span></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Minä muistan isotädin hautajaisista sen, että lautasella oli italiansalaattia ja serkkuni opetti minut taittelemaan servieteistä lootuksenkukkia. Tunnelma oli sekä harras että arkinen. Isäni hautajaisissa stressasin, läikyttäisinkö jotain valkoiselle paidalleni ja miltä näytin hameessa joka ei ihan istunut; kun on kasvatettu naisen rooliin, tarkkailee itseään ulkopuolelta jo 12-vuotiaana, vaikka kuinka olisi hautajaisissa. Arkku oli jotenkin mauttoman näköinen, vaaleansininen. Yritin väkisin sisäistää tilanteen lopullisuuden, mutta eihän asioita mitenkään väkisin sisäistetä; ne sisäistetään vahingossa, vuosia myöhemmin, kun seistään haudalla raivaamassa rikkaruohoja ja sanotaan puolihuolimattomasti <i>hei, isä</i>. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Hautajaisten tärkein opetus lapsille lienee se, että elämä on sotkuista: usein yhtäaikaisesti runollista ja banaalia.</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; font-size: medium;">Aurinko alkaa laskea. Mies työntää rivakasti vauvaa lastenvaunuissa hautausmaan läpi. Hän on selvästi halunnut ulkoilla, mutta ei ole viitsinyt lähteä puistoon asti. Minä poimin lehtikasasta suuren lehmuksenoksan ja laitan siihen kotona jouluvalot. </span></div>
<div style="text-align: justify;"><br /></div><div><div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: medium;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Kun käyn keskiyöllä suihkussa, jää vesihöyry leijumaan kylpyhuoneeseen pitkäksi aikaa. Se kieppuu ja pyörteilee kuin parvi kottaraisia, <i>murmuration</i>. Näen yksittäiset vesipisarat, mutta en kuitenkaan kykene tarkentamaan katsettani yhteenkään. Kuin tähtiin taivaalla, tai ihmisiin suuressa väkijoukossa. </span><br />
<br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Ilahdun siitä, että on aikaa tehdä havainto. Yritän muistaa, milloin viimeksi oli aikaa tehdä havainto. Olisipa ensi vuonna enemmän aikaa tehdä havaintoja.</span></span></div>
</div>
<div style="color: black; font-size: medium; text-align: justify;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8507456685229060154.post-39203645347733421572019-11-26T21:54:00.001+02:002021-08-01T23:03:35.575+03:00seek competent advice <div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Ilma tuoksuu sateelta ja mätäneviltä lehdiltä. Mätänevät lehdet liiskaantuvat ruskeaksi muhjuksi jalkojen alla kun kävelen Sainsburysta 12 munan kenno kainalossani. Sainsburyssa olen käynyt myös ottamassa flunssarokotuksen (täällä voi tehdä niin, että kävelee lähimarketin yhteydessä olevaan apteekkiin, jossa istuttavat ahtaaseen lastulevyseinäiseen komeroon ja puolalainen apteekkari tuikkaa flunssapiikin olkavarteen ja käskee istumaan viisitoista minuuttia ulkopuolella siltä varalta että tulee allergiakohtaus, ja sitten tönötän klaffituolilla ja seuraan kun lapsiperheet huutavat toisilleen että pitäisikö sitä kolaa ostaa vai ei). </span></span></div>
<span style="font-size: medium;"><b id="docs-internal-guid-bddc5d7e-7fff-1d93-705d-07e486d557d1" style="font-weight: normal;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span></b>
</span><div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Tämän marraskuun yhteydessä torin laitaan ei ole kasvanut mandoliinipuuta, vaikka mistä minä toisaalta tiedän kun en ole jaksanut raahautua keskustaan moneen viikkoon. Istun sohvalla kuten niin monena muunakin päivänä, ja neulon joululahjahuivia Ruskeasilmäisen äidille (olen neulonut hänelle jo sukat ja ranteenlämmittimet joten seuraavaksi pitää varmaan tehdä joku saatanan peitto ja aloittaa sen neulominen tammikuussa). To do -listalla on viisitoista asiaa, joista olen viimeisen viikon aikana saanut viivattua yli vain kolme, ja nekin olivat ne helpoimmat. Kuuntelen Mozartia jos se vaikka jotenkin aktivoisi aivojen synapseja, eikös Mozartilla pitäisi olla sellainen vaikutus? Marraskuussa on valmis kokeilemaan vähän kaikkea, varsinkin kun koko ajan väsyttää, ulkona on sairaalloisen harmaata ja Netflixin paskimmatkin jouluelokuvat jo katsottu. Välillä raahaudun töihin myymään lippuja tai lageria rasittaville keski-ikäisille miehille ja kaipaan sitä halloween-esityskeikkaa, jonka yhteydessä sain huutaa luvan kanssa rasittavien keski-ikäisten miesten naamaan että PIDÄ NYT SAATANA SE TURPASI KIINNI ja siitä vielä maksettiin. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;"><br /></span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Haluaisin, että pyydettäisiin töihin johonkin, missä sattumalta olisin ihan törkeän hyvä, vaikka en tietenkään ole missään törkeän hyvä, kun ei ole koskaan ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä tulla törkeän hyväksi jossain. En edes sohvalla huokailussa ja Netflixin katselussa, kun sekin alkaa aina muutaman päivän jälkeen tuottaa näppylöitä leukaan. </span></span></div>
<span style="font-size: medium;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
</span><div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<span style="background-color: transparent; color: black; font-variant: normal; font-weight: 400; text-decoration: none; vertical-align: baseline; white-space: pre-wrap;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: medium;">Britanniassa kaikkeen annetaan ohjeet. Parsapussin kyljessä lukee että parsa ensin huuhdellaan ja sitten sitä keitetään hellalla 4-5 minuuttia. Mikroateriaa kehotetaan mikrottamaan varmuuden vuoksi kahdeksan minuuttia ja sen jälkeen vielä tarkistamaan, että ruoka varmasti höyryää (en tiedä mikä ei kahdeksan minuutin jälkeen höyryäisi). Valokuvakehyksessä sanotaan, että jos sitä ei osaa ripustaa seinälle, pitää “<i>seek competent advice</i>”. Silti tätä maata saavat johtaa sellaiset private school-pellet, jotka varmaan laittaisivat mikroaterian leivänpaahtimeen ja valokuvakehyksen seinään niittipyssyllä ja sitten syyttäisivät leivänpaahdinta ja niittipyssyä kun meni pieleen. </span></span></div>
<div dir="ltr" style="line-height: 1.38; margin-bottom: 0pt; margin-top: 0pt;">
<br /></div>
Hhttp://www.blogger.com/profile/17548211296274959174noreply@blogger.com0