Kadonneista tytöistä ja Monopolirasittavuudesta

Olen pitänyt kovin Sofia Coppolan tavasta kuvata tyttöjä ja tyttöyttä jonkinlaisen eteerisen raukean, eksyneen vaeltelun kautta. Tyttöys näyttäytyy Coppolan elokuvissa myös vähän vaarallisena: kuin suljettujen silmäluomien takana olisi jotain salaista, mistä tyttö ei vielä tiedä, ja katsojat vielä vähemmän. Uudessa Bling Ringissä tytöt tuntuvat kadonneen jonnekin. Hahmot tuntuvat tällä kertaa olevan onttoja; niissä on ehkä se sama eksyneisyys kuin aiemminkin, mutta se on etäännytetty coolin julkisivun taakse enkä saa siitä otetta. On oletettavaa, että huvikseen varastelevat teinit yrittävät täyttää jotain tyhjiötä, mutta siihen ei tarjota mitään syytä. En kaipaa mitään puolivillaista ja yksinkertaistettua alleviivausta nykymaailman hektisyydestä, mutta täysi selittämättömyys jättää henkilöt tyhjiksi ja passiivisiksi. Paitsi sen ainoan pojan, jonka roolia Israel Broussard näyttelee ihanan vähäeleisesti, pienillä katseilla. Ehkä Coppola on siirtynyt kuvaamaan poikia. 

Mietin elokuvan aikana myös sitä, miten huono sarjarikollinen olisin. Jos murtautuisin Paris Hiltonin kotiin ja pöllisin viisi tonnia seteleinä, jättäisin homman varmaan siihen. Kävisin ostamassa repun ja uudet Ecco Softit ja ukuleleen kielet. Olen se ihminen, joka voitettuaan 40 senttiä hedelmäpelissä ottaa kolikot ulos, koska on parempi pelata varman päälle ja lopettaa voitolla. 

Olen myös harvinaisen rasittavaa Monopolin pelaamisseuraa: käytän aikani siihen, että haalin hirveästi rahaa, enkä sitten käytä sitä mihinkään. Istun setelikasojeni päällä ja kerään Erottajan ohi kulkijoilta lisää massia. Peli loppuu vasta kun vastapuolen pelaajat kyllästyvät ja lähtevät kaljalle tai nukkumaan, koska minä en halua ottaa riskejä.

asiaan liittymätön kuva, koska nykyaika