perjantai 28. helmikuuta 2014

Ohutta yläpilveä

Keskiviikkona naapurin vanha mies kopistelee persialaismattoa lippalakki päässä tuuletusparvekkeella, aamupäivän tiukka sumu on kertalaakista vaihtunut häpeilemättömään auringonpaisteeseen, veljellä on syntymäpäivä ja äiti on käynyt hakemassa kauppahallista säilykemandariineilla koristellun kakunpuolikkaan, ja minä olen ostanut edellisten päivien aikana niin monta lentolippua että meinaan sekavuuksissani ostaa yhden niistä kahteen kertaan.
 
Perjantaina on pilvistä, taittelen paperista tuohitähden, teen taas liian monta Buzzfeed-testiä kirjoittamista vältellessäni, ja saan viime tipassa yhden työn postiin. 
 
Mitä enemmän kirjoittaa, sitä vähemmän tuntuu, että osaa kirjoittaa. Hahmoni haahuilevat epämääräisten fiilistensä kanssa epämääräisissä maisemissa päätymättä minkäänlaisiin johtopäätöksiin. Miten ne osaisivatkaan, kun en minäkään. Kun yhden tekstin palauttaa, tulee taas masentavan ontto tunne siitä, ettei tehnyt taaskaan parempaa. Eikä varmaan seuraavallakaan kerralla. Eikä sitä seuraavalla. 
 
Mutta parin viikon päästä olen Skotlannissa (kotona, if you will), ja sekavan häkeltyneisyyden - overwhelmed at the sight of grace - lisäksi suren jo sitä, että joudun palaamaankin. Puoliksi tyhjiä ovat lasit, tämäkin, paitsi silloin kun ovat puoliksi täysiä, tai ihan vaan puolillaan.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti