tiistai 7. heinäkuuta 2015

Opiskelija

Tiistai: herään kasvoille paistavaan aurinkoon, klassiselta veistokselta näyttävän kämppikseni aamusuihkuun ja siihen, etten saa henkeä.
 

Tästä on tullut elämää, hapenpuutteesta. Yritän pumpata keuhkoihin volyymia astmainhalaattorilla, turhaan. Keitän kupin teetä, vaihdan pari sanaa ruohonleikkureista ja Poliisiopisto-elokuvista klassiselta veistokselta (re: Le génie du mal) näyttävän kämppikseni kanssa. Yritän rekisteröityä kahdelle lääkäriasemalle, turhaan. Maksan bussin lompakon pohjalta löytyneillä hiluilla ja tulen yliopistolle piehtaroimaan kirjoittamisen kanssa. Teen Buzzfeed-testejä, joista tulee vetelä olo.

Maanantai: epäonnistuneen kirjoittamispäivän rauniot. Syön Rochellen kanssa chana masalaa ja aloo gobia pienessä loisteputkivalaistussa haalistuneessa intialaispaikassa, jonka ikkunassa on räikeitä värivalokuvia annoksista. Omistaja on vähäpuheinen pulska keski-ikäinen intialaismies, joka katsoo televisiosta Andy Murrayta Wimbledonissa samalla kun hänen veljensä (?) viskelee vihanneksia pannulle; 
kasviscurryt maksavat alle neljä puntaa, mikä saa epäilemään että niissä olisi jotain vikaa, 
mutta au contraire, 
hinta-laatusuhde lienee kaupungin parhaimpia.
Tämä on niitä currypaikkoja, joista ei kerrota kaikille, ettei se vaan pilaantuisi, ettei ujo intialaismies vaihtaisi pikeepaitaansa, lakkaisi katsomasta surumielisesti televisiota asiakkaita odottaessaan.


Puhumme Rochellen kanssa graduista ja lopputöistä, koska aihe polttelee molempien mieliä - miten järjetöntä on se, että maksamme itsemme kipeiksi tällaisesta tuskallisesta kokopäivätyöstä, johon ei ole tarpeeksi aikaa, josta ei saa palkkaa ja joka valtaa yöunet niin, että päivisin joutuu lääkitsemään itseään kofeiinilla ja currylla ja alkoholilla, minkä ansiosta on tutkinnon jälkeen ihan peeaa. 

Undergrad-opiskelijoille tarjoillaan kevään aikana ties mitä ilmaisia koiransilitysterapioita opiskelupaineisiin. Maisteritutkintoa sinnittelevät jätetään kesällä oman onnensa nojaan, ainoana lohtunaan halpa curry ja kirjaston vending machine, josta saattaa saada illalla suklaapatukan, jos on muistanut varata käteistä. 

Muistelen Guardianin artikkelia siitä, miten Ritalinin käyttö on yleistynyt Brittien yliopistoissa; opiskelun paineet koetaan niin koviksi, että ihmiset diilaavat jenkkiläisiltä opiskelutovereiltaan keskittymispillereitä, joiden avulla jaksavat tahkota esseen kasaan muutamassa tunnissa.

Ymmärrän houkutuksen. 

(Muistelen myös klassiselta patsaalta näyttävän kämppikseni kertomusta entisestä kämppiksestään, jonka piti saada essee kasaan yhdessä yössä ja tämä turvautui kokaiiniin, mikä näkyi lopputuloksessa mahtailevan itsevarmoina, mutta täysin perusteettomina argumentteina.) 

Yliopistolle on raahattu jostain päin eurooppaa ehkä kaksisataa esiteini-ikäistä leirikoululaista, jotka taistelevat kanssani kahvilassa kofeiinista, ikään kuin eivät näkisi, että minä tarvitsen sitä enemmän, kaksikymmentä vuotta heitä vanhempana ja liian monta deadlinea niskassa. 

Tätä kai aikuisuus paikka paikoin on. 
Tuntee itsensä samaan aikaan niin vanhaksi,
ja täysin kykenemättömäksi olemaan aikuinen.

2 kommenttia:

  1. Kolme viimeistä lainia!! Allekirjoitan täysin. Telinevoimistelijani julkaisi tänään videon, jossa telinevoimistelee jumalaisesti. Ilman paitaa. Tietysti. Missä sitä viiniä on saatana???

    VastaaPoista