tiistai 19. kesäkuuta 2018

Ellen Something's Diner

Edinburghissa epätiloja pitää lähteä erikseen etsimään. Glasgowssa voi jäädä pois satunnaisella metropysäkillä ja löytää itsensä keskeltä teollisuusaluetta, jossa pyörii vain KFC:n pahvikuoria ja tyhjiä Lucozade-pulloja. Rypäs hylättyjä tehtaita, moottoritien alikulkukaista; sitten löytää taas asuintaloja, afrikkalaisia kahviloita, halal-lihakauppoja. 

Glasgow on pidäkkeettömän cool, yhtä pakottomasti ja nukkavierusti kuin Berliini oli joskus vuonna 1999. Se on keskeneräinen kaupunki - ei sellaisella modernilla tavalla, jossa kaikkialla on nostokurkia ja terästä ja lasia; enemmänkin niin, että pihalle on unohtunut kasa kattotiiliä vuonna 1992, eivätkä ne ole vieläkään liikkuneet mihinkään. 

Pahimmillaan se on sellainen rähjäinen baari, jossa kaikki muut tuntevat toisensa ja puhuvat omaa kieltään, ja itse on laittanut väärät kengät jalkaan.

Junassa nahkatakkinen mies selittää seurueelleen, minne heidän tulisi mennä syömään New Yorkissa. "What's the main road called? Aye, Broadway. You go to this place, Ellen... Something's Diner."

Ellen Somethingin Dinerissa on kuulemma tarjoilijoita, jotka ovat pukeutuneet kulta-ajan tähdiksi. "So Marilyn Monroe comes to your table, and she goes: 'would you like me to sing?'" 

Tarjoilijat ovat toiveikkaita näyttelijänalkuja, tietenkin. Minun mielestäni tämä kuulostaa New Yorkin surullisimmalta ravintolalta. Epätoivoiset haaveilijat esittämässä kuolleita idoleitaan ilta toisensa jälkeen. Tällaisen yllä leijuu mädän lihan ja dollareiden lemu Nämä nuoret lupaukset unohtuvat tusinaravintoloihin ja pukeutuvat näyttelijän kuoriin, kunnes heidän omat haaveensa eltaantuvat ja peittyvät hämähäkinseittiin, muuttuvat kuiskauksiksi. 

Seurueen nahkatakkinen mies ei tällaisia mieti. Hänen mielestään Ellen Somethingin Diner on viihdyttävä. It's a right laugh. Muut ihmiset ovat maailmassa häntä varten. Hän nauraa suureen ääneen omille jutuilleen ja johtaa keskustelua, siihen tapaan kuin keski-ikäiset miehet johtavat tilanteissa, joissa he ovat ainoa keski-ikäinen mies. Seurueen nuori nainen vaikenee, kun miehet ovat nahkatakkisen johdolla puhuneet hänen päälleen kyllin monta kertaa.

Nahkatakkiselle maailma näyttäytyy huvittavana, koska kaikki muut siinä on asetettu hänen viihteekseen, häntä palvelemaan. 

Tähän en kykene koskaan samaistumaan.

Joskus samaistuisin tähän mieluummin kuin kärsimykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti