Beatstar on mobiilipeli, jossa pitää näpytellä laulujen tahtiin. Kun olen pelannut peliä riittävän kauan, ei se anna minun jatkaa ennen kuin olen katsonut mainoksen.
(Minulla on pankissa 380 laulua, joiden tahtiin voin näpytellä kuin Dance Dance Revolutionissa, paitsi peukaloilla. Mutta 380 laulua ei riitä, janoan niitä lisää.)
Voisin toki tehdä kuin järkevä ihminen ja sulkea koko sovelluksen, mutta klikkaan mainoksia silti. Ne ovat usein demoja toisista mobiilipeleistä. Mainokset ovat tällaisia:
Nainen seisoo pellon laidalla. Pelidemo kehottaa liikuttamaan hahmoa lähellä seisovan suuren setelikasan viereen. Nainen poimii rahat selkäänsä. Sitten tulee liikkua viereisen pöydän luo, jonka uumeniin rahat katoavat, ja pöydälle ilmestyy kassakone. Pian paikalle jo ajaakin auto, josta tilataan kananmunia. Naisen tulee juosta pellolle, kerätä viikatteella maissintähkiä, kuljettaa maissintähkät kanalassa kykkiville kanoille, jotka välittömästi sylkevät sisuksistaan valtavia kananmunia, jotka nainen sitten poimii selkäänsä (epäkäytännöllistä!) ja kuljettaa pöydän ääreen.
Auto poimii ne kyytiinsä, viskaa pöydälle kasan rahaa, ja odottamassa onkin heti jo toinen auto, joka vaatii lisää kananmunia. Nainen juoksee taas pellolle, kerää maissit, syöttää ne kanoille, juoksentelee ympäriinsä valtava munatorni selässään jne. jne., ad infinitum.
Toinen esimerkki: pelaaja on töissä vastaanottovirkailijana hotellin respassa. Asiakas tulee valittamaan: huone vaatii siivousta. Vastaanottovirkailija juoksee huoneeseen ja pyörii siellä kunnes huone siivoutuu maagisesti. Hahmo juoksee takaisin tiskille ja asiakas heittää hänelle kasan seteleitä. Toinen asiakas on jo jonossa vihaisena: vessasta puuttuu paperia! Vastaanottovirkailija juoksee siivouskomeroon, poimii selkäänsä kasan vessapaperirullia ja juoksee vessaan täyttämään varannot. Takaisin tiskille, asiakas latoo tiskiin käteistä. Sama toistuu: huoneet on siivottava, vessapaperit on täytettävä. Vihaiset asiakkaat liittyvät jonon jatkoksi loputtomiin.
Näitä pelejä näyttää olevan lukuisia. Milloin ollaan töissä kahvilassa, ja asiakkaiden juomatilaukset on täytettävä. Milloin ollaan paistamassa hampurilaisia tienposkessa. Kun rahaa on kertynyt riittävästi, voi peleissä usein ostaa orjia keräämään salaatit ja tomaatit ja ruokkimaan lehmät, ettei niiden perässä tarvitse juosta itse.
Kenelle nämä kapitalismisimulaattorit on suunnattu? Minulle niistä tulee vain uupunut olo. Pellolla saa ravata loputtomiin, mutta asiakkaiden vaatimukset eivät koskaan lopu. He janoavat kananmunia kunnes minä en enää jaksa niitä heille tyrkyttää. Onko maailman toimistotekijöillä niin tylsää, että he saavat jotain kiksejä asiakaspalvelun larppaamisesta? Vai onko nämä tehty teini-ikäisille, että nämä voisivat jotenkin valmistautua onnettomaan tulevaisuuteensa Jungle Juicen tiskillä?
Pelin päähahmoilla ei koskaan ole kasvoja. Heillä on pää, mutta ilmeitä emme voi siitä lukea. Ehkä tämä on ollut liian vaikea pulma ratkaistavaksi pelisuunnittelijoille; tekeekö hahmo tätä ilokseen? Hymyileekö hän pelloilla ja hotelleissa ravatessaan? Eikö sellainen tuntuisi vähän irvokkaalta? Vai elävätkö hänen mielentilansa sen mukaan, miten hyvin hän pysyy työtehtäviensä tasalla - kyynelkarpalot valuvat poskia pitkin, jos asiakkaiden jono kasvaa turhan pitkäksi, ja jonon hälvetessä suu nousee virneeseen? Missään nimessä häntä ei voi jättää pysyvään surun tilaan, sellainen tuskin on näiden pelien tavoite.
Asiakaspalveluun keskittyvälle pelille kaikkein realistisinta olisi tietenkin laastaroida hahmon kasvoille sellainen lego-ukkoa muistuttava asiakaspalveluhymy. Sellaista mobiilipelejä pelaavien lasten kannattaisi harjoitella.
Kaikkein hämmentävintä kuitenkin on, että pelaan nämä saatanan demot läpi joka ikinen kerta. Voisin vain tuijottaa pellon laidassa seisovaa naista passiivisesti ja odottaa pakollisen ajan, jonka jälkeen mainoksen saa skipata. Mutta en tee niin. Säntäilen adrenaliinipäissäni virtuaalisella maissipellolla ja kerään kymmenen metrin korkuisen kasan maissintähkiä selkääni samalla kun pyörittelen silmiäni, että "ei ole realistista!"
En tee tätä minkään taistelupelidemojen kohdalla, ainoastaan näiden työelämään sijoittuvien. Ehkä kapitalismi on juurtunut niin syvälle, että kun en ole töissä, tulee näistä tarpeeksi sellainen olo että täytän jotain tehtävää. Ehkä nämä pelit on lopulta suunniteltu meille työttömille.
Elän kuitenkin lopun aikoja, koska peliyhtiö on päättänyt kuopata Beatstarin kuun lopussa. Sen myötä katoavat absurdit pelimainokset, ja samalla katoavat 380 lauluani. Beatstar on ainoa asia, jossa olen hyvä. Nyt sekin viedään pois. Osaan näpytellä Dizzee Rascalin Stand up Tall:in vaikka unissani, ja se on helvetin vaikea, enkä voi nyt todistaa sitä enää kenellekään. En voi mennä työhaastatteluun ja harhauttaa heitä aukoista CV:ssäni sillä, että katsokaa! Tämä Prodigyn Firestarter on extreme-tason laulu, mutta minäpä surutta vetelen sen tästä menemään! Samanlaista taitotasoa voisin soveltaa vaikka tähän hotellin vastaanottovirkailijan toimeen, ja mainitsinko jo, että olen harjoitellut sitäkin --
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti