Aamurutiini:
put the kettle on,
flick the telly on (Frasier),
grumble grumble grumble,
piece of toast,
assessment of weather,
another cup of tea.
flick the telly on (Frasier),
grumble grumble grumble,
piece of toast,
assessment of weather,
another cup of tea.
Kyvyttömyyttä
orientoitua mihinkään (pitikö mun tehdä jotain? Mikä mun nimi on?).
Päätös: ulos olisi
varmaan hyvä mennä. Mutta mihin. Vanhaan kaupunkiin. Uuteen kaupunkiin.
Ruokakauppaan. Ostamaan uusi pipo, koska unohdin vanhan jonnekin Leithin
sataman ostoskeskukseen. Elokuviin? Teatteriin? Katsomaan stand up-komiikkaa?
Suorittamaan jotain, mikä kuulostaa matkailulta, ja mistä voi sitten kertoa
jälkeenpäin hyvällä omatunnolla?
Tuntuu, että jotain
pitäisi tehdä. Johonkin tarttua. Ehkä johonkin vanhaan, sen sijaan että aina
uuteen.
(Aloittamisen
helppous, valmiiksi saattamisen vaikeus – mihin kaikkeen tämä kytkeytyy, en
tiedä. Jos tietäisin, en kai istuisi tässä tekemässä uutta blogimerkintää sen
sijaan että kirjoittaisin valmiiksi jonkin niistä 26:sta keskeneräisestä
tekstistä, jotka kovalevyllä kuumottelevat.)
Oikeastaan haluaisin
vaan pistää lämmityksen päälle ja kääriytyä fleecehuopaan tähän sohvannurkkaan
ja miettiä asioita. Sillä tavalla kepeästi. Leijailla ajatuksesta toiseen, sen
sijaan että kyntäisin niiden perään kuokalla.
Ja niin on kello taas
ties mitä, ja televisiosta tulee taas jakso How I Met Your Motheria, enkä ole
taaskaan saanut tehtyä mitään, mistä jäisi jälki. Ihon alla on sellainen
levoton olo; ehkä pelkoa siitä, että en tule tekemäänkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti