Days of auld lang syne

Pudotan kuppiin pussillisen Tescon Scottish Blendiä (medium strength, perfect for Scottish water), kaadan kuuman veden päälle ja avaan triple chocolate chip cookiesit, vaikka ei varmaan pitäisi. Vastapäisen talon georgiaanisiin ristikkoikkunoihin syttyy valoja satunnaisiin muodostelmiin, joiden huomaan tuottavan lohtua. Yhdessä ikkunassa heijataan vauvaa käsivarsilla, toisessa katsotaan Voicea, kolmannessa nuorimies laittaa kiivaaseen tahtiin ruokaa. Tässä ikkunassa istun minä, kömpelöllä chenillesohvalla, juomassa teetä ja räpeltämässä blogimerkintää.

Paljon enemmän varmaan pitäisi.

Pitäisi olla parempi ja tuotteliaampi taiteilija. Meinaavat lopettaa taiteilijaresidenssit, osittain siitä käsityksestä, että taiteilijat käyttävät niitä lomailuun. Taiteilija ei arvatenkaan saa lomailla, mokoma hedonistinen laiskajaakko.

Rajojen vetäminen hämmentää minua: eikö toiseen ympäristöön hakeutumisen tarkoitus ole juurikin saada uusia virikkeitä – mikä kaikki tämän erottaa lomasta? Miten paljon saan lomailla, noin niin kuin numeerisesti? Onko Calton Hillille kiipeäminen ja maisemien edessä huokailu lomaa vai työntekoa? Ei kai kukaan voi kuvitella, että residenssien tarkoitus olisi jotenkin sulkea ulkopuoliset virikkeet maailmasta, lukittautua kammioon naputtelemaan Remingtonia, tai käydä yksinomaan muodostamassa kontakteja paikallisiin taiteilijoihin, jotka vastaavasti naputtelevat kammioissaan Remingtoneita?

Tätä tuskaillessani huomaan syöneeni jo kolme suklaakeksiä.

Sama vesi ei kulje sillan ali kahdesti, 

ja jos samaan paikkaan palaa eri ihmisenä, 

ei paikkakaan ole enää sama.

Olen siellä, missä olin vuosi sitten,

noin periaatteessa,

mutta haluaisin olla siellä, missä olin vuosi sitten, koska muistan olleeni onnellinen.

On siis niin, että on 

a) mielikuva menneisyydestä, jossa olin onnellinen, ja

b) mielikuva tulevaisuudesta, jossa tulen olemaan onnellinen

(hyvin satunnaisesti, silloin kun saan uskoteltua itselleni ansaitsevani moisen),

ja tässä hetkessä ainoastaan noiden kahden olotilan puute.

Kovin virtaavaa on aika, ja ihmisen tilat sen sisällä.