KOTI 2 (lähestyminen)

Ystäväni Frank kehotti minua suhtautumaan kaoottiseen asunnonmetsästykseeni interaktiivisena esityksenä. Sellaisena, joita Todellisuuden Tutkimuskeskus nykyään järjestää: kohtaamista vaativana, vaiherikkaana, vähän painostavana sessiona, jossa toden ja performatiivisuuden rajat hämärtyvät.

 

Hyvä on.

Esityksen teema on koti.

Sen nimi on KOTI 2 (lähestyminen).

Tähän mennessä esityksen vaiheet ovat olleet seuraavat:

Viktoriaaninen Englanti: Tässä vaiheessa yleisön toiveikkuutta herätellään esittelemällä joukko viktoriaanisia porvarisasuntoja, joissa on konserttisalien kokoiset olohuoneet. Ajatus kodista saa positiivisia sävyjä: se mikä on aina ollut saavuttamattomissa, on äkkiä käsinkosketeltavaa. Käsitys luokasta menettää hetkeksi merkityksensä. Yleisö kuvittelee tietävänsä, mistä on kyse.

Hylkääminen: Yleisö saa kaikista viktoriaanisista porvarisasunnoista kieltävän vastauksen. Hylkäämisen kokemusta voimistetaan uusilla asuntonäytöillä, jotka muistuttavat pikatreffien ja työhaastattelun yhdistelmää. Tämä saa yleisön pohtimaan omaa kelvottomuuttaan.

Delirium: Esityksen kolmannessa vaiheessa esitys siirtyy homeiseen hostelliin, jonka jääkaapin takaseinään on muodostunut Titanicin hengen vaatinut jäävuori. Yleisö altistetaan homeelle, kunnes tämä alkaa menettää tajuntansa ja yskiä verta. Tämä herättää ajatuksia kuolevaisuudesta ja kehon väistämättömästä rappiosta.

Australia: Tapahtumapaikkana toimii toinen hostelli, joka on lavastettu Uudeksi Tyylikkääksi Hostelliksi. Näyttämölle saapuu neljä kuukautta ympäri maailmaa reissannut haiseva australialainen. Tämä lähtee parin päivän päästä, mutta korvautuu heti toisella haisevalla maailmaa kiertävällä australialaisella. Tätä toistuu viikon ajan. 

 

(Tätä osaa haluaisin yleisön ominaisuudessa hieman kritisoida, koska sen merkitys on jäänyt itselleni epäselväksi.)

 

Esityksen tähän vaiheeseen kuuluu myös yleisöä skeptisesti tarkkaileva parrakas hostellinomistaja, joka kommentoi hipsterkulttuuria näyttämällä väsyneeltä hipsterkulttuuriin, mutta olemalla silti sen vanki. Repliikki hostellin ukrainalaista työntekijää esittävältä näyttelijältä: "Hanna, don't be upset. It doesn't suit you; you're so small and beautiful." 

 

Tässä vaiheessa katsojan käsitys kodista on jo pirstaloitunut ja alkanut vaikuttaa etäiseltä ja saavuttamattomalta. Vaikutelmaa lisää asuntonäyttö, johon on ilmoittautunut 150 ihmistä.

Surrealismi: Tässä kohtaa esitystä lokaatio vaihtuu, ja yleisö siirtyy surrealismin henkeen lavastettuun hostelliin, jossa rumat puutarhatontut synnyttävät kauhun ja camp-huumorin konnotaatioita. Yleisö joutuu jakamaan hostellihuoneen kolmen Linda-nimisen henkilön kanssa, jotka puhuvat hyvin hiljaisella äänellä. Mukana on myös uskonnollisia sävyjä, joita synnytetään mm. soundtrackina toimivalla gospelmusiikilla. Näyttämölle astuu tässä vaiheessa hostellin omistajaa esittävä mies, joka painostavalla tuijotuksellaan pyrkii herättämään katsojassa tunteen siitä, että kaikki ei ole kohdallaan.  

 

Toivo (?): Yleisölle tarjotaan huonetta asunnosta. Asunnossa on tabbykuvioitu kissa, moottoroidut sohvat ja kotiteatteri. Yleisö ottaa tarjouksen vastaan hieman hämmentyneenä ja vastahakoisena, koska ei enää tässä vaiheessa usko kodin käsitteen olemassaoloon. 

 

Yleisö jää seuraamaan tilannetta sivusta vainoharhaisena ja skeptisenä.

Onko tämä väliaika?
Jatkuuko esitys, kun sen ainoa katsoja herää kahden yön jälkeen oksentamaan homeen takia?
 

Stay tuned.

(Huomioita katsojille: siirtymät esityspaikkojen välillä tapahtuvat kaatosateessa.)