Ilma tuoksuu sateelta ja mätäneviltä lehdiltä. Mätänevät lehdet liiskaantuvat ruskeaksi muhjuksi jalkojen alla kun kävelen Sainsburysta 12 munan kenno kainalossani. Sainsburyssa olen käynyt myös ottamassa flunssarokotuksen (täällä voi tehdä niin, että kävelee lähimarketin yhteydessä olevaan apteekkiin, jossa istuttavat ahtaaseen lastulevyseinäiseen komeroon ja puolalainen apteekkari tuikkaa flunssapiikin olkavarteen ja käskee istumaan viisitoista minuuttia ulkopuolella siltä varalta että tulee allergiakohtaus, ja sitten tönötän klaffituolilla ja seuraan kun lapsiperheet huutavat toisilleen että pitäisikö sitä kolaa ostaa vai ei).
Tämän marraskuun yhteydessä torin laitaan ei ole kasvanut mandoliinipuuta, vaikka mistä minä toisaalta tiedän kun en ole jaksanut raahautua keskustaan moneen viikkoon. Istun sohvalla kuten niin monena muunakin päivänä, ja neulon joululahjahuivia Ruskeasilmäisen äidille (olen neulonut hänelle jo sukat ja ranteenlämmittimet joten seuraavaksi pitää varmaan tehdä joku saatanan peitto ja aloittaa sen neulominen tammikuussa). To do -listalla on viisitoista asiaa, joista olen viimeisen viikon aikana saanut viivattua yli vain kolme, ja nekin olivat ne helpoimmat. Kuuntelen Mozartia jos se vaikka jotenkin aktivoisi aivojen synapseja, eikös Mozartilla pitäisi olla sellainen vaikutus? Marraskuussa on valmis kokeilemaan vähän kaikkea, varsinkin kun koko ajan väsyttää, ulkona on sairaalloisen harmaata ja Netflixin paskimmatkin jouluelokuvat jo katsottu. Välillä raahaudun töihin myymään lippuja tai lageria rasittaville keski-ikäisille miehille ja kaipaan sitä halloween-esityskeikkaa, jonka yhteydessä sain huutaa luvan kanssa rasittavien keski-ikäisten miesten naamaan että PIDÄ NYT SAATANA SE TURPASI KIINNI ja siitä vielä maksettiin.
Haluaisin, että pyydettäisiin töihin johonkin, missä sattumalta olisin ihan törkeän hyvä, vaikka en tietenkään ole missään törkeän hyvä, kun ei ole koskaan ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä tulla törkeän hyväksi jossain. En edes sohvalla huokailussa ja Netflixin katselussa, kun sekin alkaa aina muutaman päivän jälkeen tuottaa näppylöitä leukaan.
Britanniassa kaikkeen annetaan ohjeet. Parsapussin kyljessä lukee että parsa ensin huuhdellaan ja sitten sitä keitetään hellalla 4-5 minuuttia. Mikroateriaa kehotetaan mikrottamaan varmuuden vuoksi kahdeksan minuuttia ja sen jälkeen vielä tarkistamaan, että ruoka varmasti höyryää (en tiedä mikä ei kahdeksan minuutin jälkeen höyryäisi). Valokuvakehyksessä sanotaan, että jos sitä ei osaa ripustaa seinälle, pitää “seek competent advice”. Silti tätä maata saavat johtaa sellaiset private school-pellet, jotka varmaan laittaisivat mikroaterian leivänpaahtimeen ja valokuvakehyksen seinään niittipyssyllä ja sitten syyttäisivät leivänpaahdinta ja niittipyssyä kun meni pieleen.
