Asioita, joita näen lauantaina:
- Corstorphine Hillillä pusikosta yhtäkkiä vastaan juokseva viidentoista koiran lauma: terriereitä, spanieleita, hämmentyneen näköinen pieni shar pei, liehuvaharjainen vanhaenglanninlammaskoira ja perää pitävä huolestuneena kaikkia paimentava labradorinnoutaja
- Sadanviidenkymmenen moottoripyöräilijän letka, joka ajaa parlamenttitalolle itsenäisyyttä kampanjoidakseen, suuret Skotlannin liput pyörien perässä liehuen; perää pitämässä jeeppi, jota koristaa myös Katalonian lippu ja jonka katolle kiinnitetyistä kaiuttumista raikaa lujaa Scotland The Brave
- Vanha nainen, joka ajaa mobility scooterilla Sainsburysiin, päässään punainen silinterihattu josta sojottaa suuri punainen sulka, jalassaan bootsit, ja päällään punainen leopardikuvioinen takki.
Leith on aamupäivän aikaan kaunis. Aurinko kurkistelee pilvien välistä, osuu tummuneisiin hiekkakiviseiniin. Printworksin terassilla istuu huopahattuinen mies tweedtakin kaulukset ylös käännettyinä ja polttaa tupakkaa. Leithin rakennukset näyttävät vielä siltä mihin ne on alunperin tarkoitettu; riisutuilta verrattuna keskustan vanhoihin pytinkeihin, joista jokainen on sliipattu luksushotelli tai ginibaari.
Leithissä on koruton Assembly Rooms ja vanha bussivarikko; jonkun rakennuksen seinästä hilseilevä maali paljastaa että paikalla on aikanaan ollut rautakauppa. Koruttomilta näyttävät vastaantulevat ihmisetkin, jylhiltä, kirveellä veistetyiltä.
Syksy on havahtunut: on viimein sellaisia lehtikasoja, jotka voi riemukkaasti potkia ympäri jalkakäytävää. Lochendin lammen joutsenenpoikaset ovat kasvaneet isoiksi. Illat pimenevät, tuulenpuuskat kaatavat roskapöntöt yöllä nurin ja ketut käyvät levittelemässä jätteet jalkakäytävälle. Samhuinn lopettaa lokakuun. Kesä menee lepäämään ja Cailleach huutaa vanhan kaupungin yli talven alkavaksi. Minä noudatan kutsua ja menen päiväunille.
