Vuosikysely 2023

En ole tehnyt blogin perinteistä vuosikyselyä sitten vuoden 2016, mutta tämä vuosi on ollut niin repaleinen ja hämmentävä, että nyt! On aika tehdä se taas, jo pelkästään oman mielenrauhani vuoksi. Vaviskaa!

Mitä teit vuonna 2014 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?

Kävin minigolfaamassa ja neuvottelin suuremman palkan.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi?

En tehnyt. Kai meistä kaikki ovat vuoden 2020 jälkeen oppineet, ettei vuodelle kannata manata mitään?

Missä maissa kävit?

Suomessa. Oli aikomus mennä Saksaan, mutta aikomukseksi se jäi. Suomessakin oli kyllä ihanaa; tammikuussa kävelimme puhtoisella järven jäällä talviauringossa ja söimme laskiaispullia, kesäkuussa olimme ystäväni mökillä, jonka viereiseen järveen ystäväni oli istuttanut toinen toistaan kauniimpia lumpeenkukkia. Ehkä Skotlannin ylämaat lasketaan erilliseksi maaksi? Sinnehän ei edes kulje posti samaan tapaan kuin muualle Britteihin. Istuimme esitysten välisellä tauolla Fort Williamissa opettajanhuoneessa, jonka suurista ikkunoista avautui käsittämätön näkymä vuorille, olisikohan ollut Ben Nevis tai sinnepäin. Keski-ikäinen camp miesopettaja haukkui ex-poikaystäväänsä ja sanoi, että ylämailla asuminen oli “a little bit of a lifestyle choice”. Kylällä oli muutama vuosi sitten ollut tasan yksi vaatekauppa, josta kaikki kävivät ostamassa vaatteensa, ja näyttivät toistensa klooneilta. Nyt ei ollut enää sitäkään. 

Piipahdin myös pikaisesti Ruotsissa tapaamassa sukututkimuksen kautta löytämääni pikkuserkkua. Lusikoimme kalakeittoa painostavassa hiljaisuudessa heidän virheettömässä valkoisessa saaristohuvilassaan. Meillä ei ollut mitään yhteistä. 

Mitä haluaisit vuodelta 2024 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2023?

Vähemmän intensiivisiä (mutta kuitenkin palkitsevia) töitä, jotka eivät joka jumalan kerta johtaisi loppuunpalamiseen. Olisi kiva myös löytää edes pari paikallista taiteilijaa, joiden kanssa voisi luuhata kahviloissa ja valittaa taiteen tekemisestä kuin kunnon boheemi ikään. 

Vuoden suurin saavutuksesi?

Selvisin esityskiertueesta tyytyväisenä ja ehjin nahoin. Esiinnyimme yli 4000 lapselle, ja sain heistä suurimman osan nauramaan. 

...ja suurin epäonnistuminen?

En saanut oikein mitään valmiiksi. Ei ollut ylimääräistä aikaa, ja sitten kun oli, en muistanut mitä olisi pitänyt saada valmiiksi. 

Kärsitkö vammoista?

Näin keski-ikäisenä ei mene viikkoakaan, ettei jokin uusi nivel muljahtaisi pois paikaltaan.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Loopin korvatulpat, joita kolme ihmistä tuli minulle erikseen suosittelemaan selvästi havaittuaan, että olen aina jonkinasteinen hermoraunio. Emaloitu valurautapata, jossa olen valehtelematta tehnyt jonkinlaisen muhennoksen vähintään joka toinen päivä. 

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

Esityskiertueparini Elliellä ja minulla oli sanaton yhteisymmärrys siitä, että ylämaiden läpi ajaessamme oli oikein ja suotavaa pysähtyä tien varteen levikkeelle vaikka viiden minuutin välein ottamaan valokuvia maisemista. 

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

Vuokranantajan, joka on päättänyt myydä asuntomme. 

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Kaikenlaiseen random tavaraan, jonka kuvittelin tuovan mielenrauhaa. Ostin mm. Etsystä yhdeksänkymmentälukulaisen pelikortin, jossa on Michael Stipen kuva.

Mistä innostuit eniten?

Muhennosten tekemisestä. Näin tehdään hyvä muhennos: suikaloidaan (ei kuutioida) sipuli ja kuullotetaan öljyssä emaloidussa valurautapadassa. Mukaan paistumaan ripotellaan rosmariinia ja timjamia sekä yksi veitsen lappeella rikki mojautettu valkosipulinkynsi tai kaksi. Sekaan kaadetaan ruokalusikallinen balsamiviinietikkaa ja pari ruokalusikallista tomaattipyrettä, kiehautetaan. Sitten lisätään vettä, liemikuutio ja halutut juurekset ynnä proteiinit. Annetaan kiehua kypsäksi.

Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2023?

Vastaus on tosi basic, mutta varmaan Käärijän Cha Cha Cha. (Kävimme katsomassa Käärijää livenä Glasgowssa. Joku yleisöstä antoi hänelle kympin setelin.)

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Surullisempi. Vuosi on ollut raskas, ja syksy kurja. 

...rikkaampi vai köyhempi?

En halua katsoa tilin saldoa. Veikkaan, että plus miinus nolla. 

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

Harrastavani jotain kivaa. En ole harrastanut mitään vuosikausiin. 

...entä vähemmän?

Viisikymmentuntisia työviikkoja. 

Miten aiot viettää/vietit joulun?

Leivoin mince pieseja, jotka räjähtivät, ja joulutorttuja, jotka eivät. Ajoimme perinteiselle stressantuneelle joululounaalle Ruskeasilmäisen vanhempien kotiin. Sitten ajoimme takaisin, söimme goudajuustoa ja katsoimme Muppet Christmas Carolin.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

The Bear, Poker Face, Fisk, Deadloch, Munkkivuori. 

Mikä oli paras lukemasi kirja?

Pitäisi varmaan tehdä joku Goodreads-tili, että muistaisin yhtään mitä olen lukenut. Luin Ida Rauman Hävityksen, Antti Nylénin Häviön, Liv Strömquistin Peilisalissa ja Antti Järven Minne katosi Antti Järvi? Niistä pidin. En lue kirjoja loppuun ellen pidä niistä. Luen nykyään vain suomeksi, kun koko muu elämä on ihan tarpeeksi englantia täynnä. 

...entä musiikillinen löytö?

Kuuntelin Stinakon valtavan hyvää Ghostina-albumia repeatilla koko tammikuun. 

Mitä halusit ja sait?

Tilaisuuksia esiintyä lapsille. Töitä muutenkin, mutta AT WHAT COST

Mitä halusit, muttet saanut?

Taiteilijaresidenssin. Lomaa; sellaista lomaa, jossa makoillaan jossain porealtaassa eikä ajatella mitään. 

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Kaurismäen Kuolleet lehdet oli mainio. Jouluna katsoin Ernst Lubitschin Shop Around the Cornerin, joka oli kaikista elokuvahistorian opinnoista huolimatta mennyt aiemmin kokonaan ohi. Siinä oli niin hyvää dialogia, että välillä vähän hihkuin sohvalla.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Heräsin puoli seitsemältä, koska meillä oli kolme esitystä putkeen aberdeenilaisessa koulussa. Sitten pakkasimme lavasteet pakettiautoon, ja menimme prameaan ranskalaiseen kahvilaan, jossa söin kolme macaron-leivosta. Ajoimme rannikkoa alas Stonehaveniin, majoituimme keskinkertaiseen kiertuehotelliin ja söin jonkun mukiinmenevän kala-annoksen merenrantapubissa. 

Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?

Nämä ovat keski-ikäisiä ja kapitalistisia vastauksia, mutta: että olisi omistusasunto (eikä tarvitsisi stressata siitä, että tulee heitetyksi ulos kodistaan) ja enemmän rahaa (että voisi välillä ihan rehellisesti pitää lomaa). 

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2023?

Gender-confused kauluspaita-core.

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?

Tämä kysymys olettaa, että pysyin järjissäni. No se auttoi, että aina välillä pyydettiin mukaan pubivisaan. 

Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

Hmm. Ehkä joku Joe Lycett?

Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?

Nykyäänhän on ikään kuin MISTÄ VALITA. Toryt toki tekevät joka viikko jotain helvetin dystooppista, mutta nyt Suomen uusi hallituskin liittyi tähän joukkoon. Käynnissä on lisäksi niin monta kansanmurhaa, etten pysy enää kärryillä. No niin nyt pitää taas mennä vähäksi aikaa makaamaan lattialle

Ketä kaipasit?

Suomen ystäviä, aina.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?

En tiedä tutustuinko moneenkaan uuteen ihmiseen, mutta tutustuin läheisemmin muutamaan vanhaan.

Mitä opit vuonna 2023?

Kiristämään kuormaliinan. Senkin kyllä jo unohdin.

Joulumaa

Talven aurinko roikkuu matalalla, mutta roikkuu kuitenkin, kuin alaoksan kultainen joulupallo. Leith on aamusta hiljainen. Liikkeellä ovat lisäkseni vain harmaantuneet terrierit ulkoiluttajineen ja puista viimeisiä pihlajanmarjoja napsivat mustarastaat. Joen vesi on korkealla. On ollut tarkoitus laittaa oveen joulukranssi, mutta en ole saanut aikaan, ja nyt on jo liian myöhäistä, kaiketi. 

Joulumielen joudun repimään tonttuna esiintymisestä. Häpeilisin tonttuna esiintymistä, jos siitä ei maksettaisi paremmin kuin monesta muusta työstäni. Olen myös havainnut, että tätähän muutkin esiintyjät näköjään tekevät tähän aikaan vuodesta: meidän tontuistamme moni tonttuilee kolmessa muussakin paikassa, ja joulupukit ovat varattuja seitsemän päivää viikosta. Siispä olen lakannut häpeilemästä, ja sen sijaan pukeudun punaiseen kerrastoon ja vihreään tonttulakkiin ja hymyilen raivokkaasti joka ikiselle lapselle, joka saapuu joulumaahan. 

Ruskeasilmäinen ajaa minut viikonloppuaamuisin ulos kaupungista. Ajamme ohi peltojen, joilla kellertävät lampaat mutustelevat huurteista ruohoa, ja lopulta peltojen keskellä olevalle maatilalle, jonne joulumaa on rakennettu. Britit eivät oikein tunnu pääsevän selvyyteen siitä, asuuko joulupukki pohjoisnavalla vai Lapissa, joten maatilan pihamaalle sirotellut piparkakkutalot ja lumiukot eivät viittaa mihinkään tiettyyn.   

Minä olen tonttuapulaisena joulupukin majassa, missä lapset lopulta saavat tavata pukin kasvotusten. Joulupukin majassa on feikkitakkatuli, joulupalloja pullisteleva kuusi ja kullanhohtoisia joulupaketteja, joiden sisällä on tyhjää. Lapset tulevat hermostuneina alahuuli väpättäen ja he tulevat innokkaina tasajalkaa hyppien. He ovat tietenkin olleet kilttejä koko vuoden. Lahjalistat heillä on valmiina. Tämän vuoden hittituote tuntuu olevan jonkinlainen hajustettu vesipullo, johon laitetaan esimerkiksi mansikantuoksuisia kiekkoja, joita haistelemalla nautittu vesi sitten maistuu mansikalta (ilman lisättyjä kaloreita!). 

Voisin tietysti päivitellä tätä keski-ikäisen äänenpainoilla, mutta turhaan minä jeesustelen: muistan varsin hyvin, miten pitkiä ja yksityiskohtaisia omat lahjalistani olivat. En todellakaan ollut se lapsi joka toivoo vain, että saisi “viettää aikaa läheisten kanssa” (ja eikö tämä muutenkin kuulosta vanhempien propagandalta?). Minä janosin tavaraa pakkomielteisesti. Selasin lelukuvastot hiirenkorville ja listasin niistä muovisammakot, barbiet ja meikkipäät. 

Tonttuna täytyy olla hienotunteinen. Jos lapsi toivoo vaatimattomasti hyppynarua, voin sanoa askarrelleeni niitä työpajassani koko viikon. Jos lapsi toivoo Nintendo Switchiä, on sanottava diplomaattisesti we’ll see what we can do. Olin itse juuri se lapsi, joka optimistisesti toivoi asioita, joihin meillä ei todellakaan ollut varaa. Uskoni joulun ihmeeseen oli niin kova. Joulupukki on köyhien perheiden lapsille ensimmäinen ovi pettymykseen, jota sitten myöhemmin elämässä tulee lisää laarikaupalla. 

Ehkä juuri vähävaraisuuden tiedostaminen teki lelukuvastojen ylenpalttisesta runsaudesta vielä houkuttelevampaa. Mikä olisi viettelevämpää kuin se, mitä ei voi saada? Idea itseni ympäröimisestä tavaralla tuntui myös jotenkin turvalliselta. Rikkaiden kodeissa näin paljon tavaraa, ja he vaikuttivat olevan turvassa, sillä tavalla kuin me emme koskaan olleet. Meidän maailmaltamme oli jatkuvasti vaarassa tipahtaa pohja. Päättelin tästä, että jos saisin lahjalistaltani sekä hyppäävän sammakon että meikkipään että ektoplasma-kummituksen, korjaisi se kaiken muunkin. 

Sain sammakon, mutta ei se tietenkään mitään muuttanut, korkeintaan hetkellisesti. Hajustettu vesipullokaan tuskin muuttaa keskiluokkaisen lapsen elämää mihinkään suuntaan. Keskiluokkaisille tekisi mieli kiukutella, että minulla sentään oli lapsena oikeus haluta, koska meillä ei ollut paljon mitään! Mitä joku tavarassa muutenkin kieriskelevä lapsi tekee jollain vr-laseilla? Mutta eihän haluaminen loogista ole. Se on kyltymätön riivaaja, ja sitä ilman kukaan ei koskaan saisi tehtyä yhtään mitään. 

Selailen erilaisia Joulupuu-tyyppisiä keräyksiä, joissa köyhien perheiden lapsille voi lahjoittaa rahaa tai tavaraa, ettei heidän joulunsa olisi niin onneton ja kurja (joulu on poikkeustila, jossa kurjuus korostuu: joka ikinen Prisman mainos muistuttaa meitä siitä, että nyt olisi oltava notkuva sillipöytä ja lahjakääreessä airfryer).

Klikkailen hyväntekeväisyyskohteesta toiseen, mistä tulee pakahduttava ja riittämätön olo: maailmassa on niin paljon puutetta ja epäoikeudenmukaisuutta, että vaikka minä lahjoittaisin kaksikymppiä joka ikiseen kohteeseen, ei se sillä lopu. Tarvitseeko minun kaksikymppistäni enemmän palestiinalainen sairaalan käytävällä potiloita intuboiva lääkäri, vai pedersöderiläinen viisivuotias, jonka perheellä ei ole varaa uusiin talvikenkiin? Mikä minä sen olen päättämään? 

Täytyy mennä taas hetkeksi makaamaan sängylle ja tuijottamaan kattoa. Joulukuusessa kiiltelee alakerran lahjakaupasta ostamani kultaisen ja sinisen kirjava silmä, kaiken näkevä. Totisesti, totisesti! Voisiko kaiken näkevä silmä kertoa minulle, miten kärsimystä tulisi mitata.