Ärtynyt ja epämukava olo, kuin liian pienessä takissa; ihmiset ympärillä näyttävät hehkuvan syysinnostusta ja solahtavat vaivattoman oloisesti uusiin harrastuksiin, työpaikkoihin, kaupunkeihin. Oma elämäni on pysyvästi on hold -tilassa: en asu missään (kavereiden nurkissa), harrasta mitään (huokailua) tai käy töissä missään (välillä istun palavereissa, joissa mietin lähinnä mitä teen niissä).
Mikään ei oikein ala.
Mikään ei oikein lopu.
Jotkut pessimistisemmistä koivuista ovat jo kellastaneet valtaosan lehdistöstään, samalla kun toiset rehottavat vielä kesäisen vihreinä vieressä.
Ihmisistä toiset kulkevat villatakeissa ja kaulaliinoihin kääriytyneenä.
Sitten on se t-paidassa ja shortseissa vastaan pyöräilevä mies, joka huutaa ajaessaan että
viiskytkaks kesää oon täällä ollu, ja tää on kaikkein paras! 
Voi kiitos tästä päivityksestä! Täällä kohtalotoveri! Syksyt ei vaan sovi mulle. Tai siis nämä loputtomilta tuntuvat väitila-ajelehtimis-syksyt, kun ei oo enää opiskelua turvana, eikä vielä(kää) töitä eikä konkretisoituneita suunnitelmia elämälle.. ei oikeen mitään. Kurjaa siis meidän kumpaisenkin syksyn hankaluus, mutta lohdullista, että on kohtalotoveri. Ja kuinka osuvasti ja oudon kauniisti osaat pukea tän olotilan sanoiksi. Se on taito, hieno taito. :)
VastaaPoistaKaipaan opiskeluajan tiettyä selkeyttä, joka syntyy opintojen alku- ja loppuvuosien hahmottamisesta; opiskelun jälkeinen elämä on tällasta rajatonta ajelehtimista suuntaan tai toiseen. Ehkä meillä on täällä samassa veneessä useampi, ei vaan olla niin näkyvillä kuin ne innokkaat kansalaisopiston zumbakurssille juoksevat... Aika perustaa kerho? :)
VastaaPoistaOh yes, kolmas syysahdistuja ilmoittautuu! En kyllä osaa ilmaista asiaa noin runollisesti, mutta syksyllä tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Vaikka moni asia on elämässä hyvin, niin ne asiat, jotka ei ole, tuntuu syksyllä vuorenkorkuisilta. Mut onneksi stressin ja ahdistuksen alta löytyy ilon pohjavire, kun vaan muistaa istua alas ja hengitellä. Another day - just breathe!
VastaaPoista