Jälkiä jättämättä

Tädin kerrostaloasunto on myynnissä. Täti on kärrätty palvelutaloon, tai miksi niitä nykyään nimitetäänkään, ja hänen asuntonsa on skalpeerattu. Selaan Etuoven kuvia, ja muistan viiltävän tarkasti, vaikka asunto onkin nyt pelkkä kuori. Tuossa oli arkkupakastin, ja arkkupakastimen yllä seinällä ristipistotyöt: kaksi joutsenta, punainen mökki. Tässä huoneessa oli tammiviiluinen koko seinän peittävä kirjahylly, jossa oli Mannerheimin kuva, tai ehkä sittenkin Kekkosen. Sohvapöydän kansi oli lasia ja sen alla vieri vieressä kolikoita, jotka herättivät minun lapsenhimoni: miksi rahoja ei voinut ottaa sieltä pois, niillähän olisi voinut ostaa Nopsa-kulman kioskilta merkkareita muovipussiin. Mutta tässä taloudessa asiat pysyivät paikoillaan: ristipistotyöt, Kekkosen/Mannerheimin kuva; sohvissa muovisuojukset, joiden kanssa ne olivat saapuneet huonekaluliikkeestä. 

Täti leipoi tupakeittiössä pullaa, johon laitettiin tuplasti voita ja sokeria. Tuossa keittiön vieressä oli pöytä, jonka ääressä minä joskus lusikoin vastentahtoisesti mykykeittoa, ja myöhemmin kasvissyönnin myötä pitkäjyväistä riisiä, johon täti oli laittanut pussillisen hernemaissipaprikaa. Tuossa parvekkeen oven edessä oli keinutuoli, ja en voi olla täysin varma, mutta näitä kuvia katsoessani kuulen korvissani myös kaappikellon painostavan tikityksen. Tuossa oli serkkuni huone, se oli täynnä Aku Ankan taskukirjoja, joita hän keräsi. Kokoelma oli vaikuttava, se eteni numerojärjestyksessä ykkösestä eteenpäin. 

Jäljellä asunnossa ovat alkuperäiset 70-luvun kaakelit, keittiökaappien kömpelön pyöreät puunupit, ja joukko hirvittäviä kattolamppuja: plafondi, kristallikruunu, pulleavatsainen posliinilamppu jonka kupuun on maalattu keltaisia ruusuja. Yritän zoomata kuvaan olohuoneen seinästä nähdäkseni, onko siinä jäljet niistä saatanan ristipistotöistä, kuten aina uumoilin. Tämä koti edusti minulle nuorena ummehtuneisuutta ja estyneisyyttä, ja kuvittelin tietysti että tästä täydellisin symboli olisivat seinälle jähmettyneet joutsenet, joiden alla seinän maali olisi vielä alkuperäisen värinen. Ja toden totta, kun zoomaan kuvaan: siinä ne ovat, heleän valkoiset suorakulmiot oikeilla paikoillaan. En voi uskoa, että dramaattinen mieleni on kerrankin ollut oikeassa. 

On outoa ajatella, että joku toinen tulee muuttamaan tähän asuntoon. Mutta toisaalta; tässä asunnossa eletty elämä oli niin pieni, että ehkä se on jo aikakin korvata jollain muulla. Tätini ja hänen miehensä elivät kutistettua elämää. He olivat "mitähän naapuritkin ajattelisivat" -ihmisiä, "aika erikoista"-ihmisiä, "ei kai siitä tarvitse mitään numeroa tehdä"-ihmisiä. He jemmasivat kolikoita sohvapöydän lasin alle, ja tädin mies antoi tädille viisikymmentä markkaa viisikymmentävuotisjuhlien järjestämiseen, koska ei kai siitä tarvitse mitään numeroa tehdä. Sain heiltä vuosikausia joululahjaksi Valittujen palojen vuosikerran, vaikka en todellakaan lukenut Valittuja paloja. Mutta eivät he olleet sellaisia ihmisiä, joita toisten ihmisten luonne olisi kiinnostanut. He kuokkivat maata sota-aikana ja sota-ajan jälkeen he jatkoivat maan kuokkimista, ostivat 70-luvun elementtitalosta kaksion ja pitelivät loppuikänsä elämänsä raameja paikallaan. Kuulin tätini miehen sanovan yhteensä ehkä kymmenen sanaa. Ei hän varmasti paha ollut, eikä tätinikään. He vain eivät osanneet elää toisenlaista elämää, koska mistä heille olisi siihen ohjeet annettu. 

Tädin mies on jo kuollut, ja tätikin tulee haihtumaan. Joku tulee muuttamaan tähän kerrostalokaksioon ja repimään pois sen lattialistat, vaihtamaan puiset keittiökaapistot melamiinisiin, maalaamaan seinältä peittoon ristipistotöiden aaveet, poistamaan eteisen katosta plafondin, jonka alla minäkin olen seissyt laittamassa takkia päälleni helpottuneena siitä, että voisin lähteä tästä painostavasta ilmapiiristä vittuun. Oman kotini ilmapiiri ei ollut mikään turvasatama, mutta ainakaan se ei ollut luutunut paikoilleen. 

Vaikka he asuivat tässä asunnossa viisikymmentä vuotta, ei siinä olohuoneen seinän vaaleita laikkuja lukuunottamatta näy minkäänlaisia elämän merkkejä. Tätini mies olisi tästä varmaan ylpeä; hän jätti sohvien muovisuojukset kiinni juuri sen takia, etteivät sohvat vaan kuluisi. Että kaikki säilyisi. He ovat kadonneet jälkiä jättämättä.