Joskus käy niin, että tuntee olevansa yksin maailmassa.
Se on joko
- epätoivoista, karkeaa ja loputonta; kuin hiekkamyrskyssä tarpominen pelkkään t-paitaan verhoutuneena
tai
-
vaitonaista ja pehmeää, avaruudessaan lohduttavaa; kuin kiipeäisi
kukkulalle öiseen aikaan pelkkä kynttilä seuranaan ja tarkkailisi
edessään avautuvaa tuulen huojuttamaa ruohoaroa.
Tai sitten jotain näiden kahden väliltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti