Year in Review

2013.
 

Liikaa:

kahvia,

viskiä,

kodittomuuden aiheuttamia komplikaatioita,

hapetonta, raskasta epätoivoa,

hajamielisyyteen kadotettuja esineitä,

valvottuja öitä (hyvässä ja pahassa),

brittiläisiä visailuohjelmia.

Liian vähän:
töitä,
rahaa,
taiteellisia inspiraatioita,
katsottuja elokuvia,

mielenrauhaa,
olkapäälle laskettuja käsiä jotka viipyisivät vähän kauemmin kuin hetken.

Sopivasti:

naurunaiheita,
uusia matkakohteita,
kohtaamisia Stephen Fryn kanssa (let's face it: en kestäisi enempää kuin yhden vuodessa),
kirjoitettuja kirjoja (let's face it: en kestäisi enempää kuin yhden vuodessa).

Kävelen Kolmatta linjaa kohti Hakaniemeä (mihin suuntaan on ‘Kolmatta linjaa takaisin’?) ja yritän sytyttää vuoden ensimmäistä savuketta, mutta tulitikut haipuvat toinen toisensa perään tuuleen (yrittääkö joku kertoa minulle jotakin?). Päivä on loputtoman harmaa, vailla alkua. Raskaat pilvimassat antavat yhtä paljon toivoa kuin Kelan vuoronumerot. Kaipaan Brittein saaria, missä vielä muutama päivä sitten paistoi aurinko, ukulelekaupan myyjät jammailivat keskenään Tanglewoodeillaan ja Mahaloillaan, miehillä oli kyynärpääpaikat tweedtakeissaan, Jubilee-linja ikuisesti korjattavana, nurmikko hieman mutainen, mutta kukat jo nupullaan. 

Britannia näyttää edelleen mielikuvissani Madnessin musiikkivideoilta, Monty Pythonin alkuajoilta, 70-luvun likaisilta väliväreiltä.

Joskus mielikuvat yhdistyvät todellisuuteen.

Silloin tuntuu kuin kävelisi fiktiossa. Se on yhtä aikaa tyydyttävä ja ontto tunne.

Usein mielikuvat eivät yhdisty todellisuuteen. Se on yhtä aikaa kaihertava ja ontto tunne. 

Helsinki on kolkko ja kahvilan valot himmeät. Lattialla tanskandoggi syö raksuja. Viereisessä pöydässä istuu yksinäinen mies ja juo olutta tyhjyyteen tuijottaen. Muissa pöydissä naputellaan älypuhelimia. Edessäni on pieni espresso (poltettua, kitkerää, rasvaista; sokeria lisättävä) ja yskänpastilleja. Kirjoittaminen on tahmeaa kuin ylämäkeen juoksu painajaisunissa, enkä silti halua mitään muuta. 

Tänä vuonna en aio hankkia lapsia enkä liittyä kulttiin enkä juoda yhtään vähemmän kahvia. En aio mennä salille, koska vihaan salia. En aio sivistää itseäni, koska en ole aiemminkaan. 

Aion kirjoittaa huonoja runoja ja olla välittämättä niiden huonoudesta, joka on joka tapauksessa vain toisten ihmisten kuvitteellisten reaktioiden heijastelua. Fuck that. 

Aion istua nurkkapöydissä katselemassa surumielisiä yksinäisiä miehiä, jotka juovat olutta ja pitelevät kättä suunsa edessä ja ajattelevat. 

Aion kuvitella, mitä he ajattelevat. 

Mutta mitään en lupaa.  

No sen lupaan, että kuuntelen nyt tämän kappaleen.