One million dollars

Löydän välillä sähköpostin luonnoskansiosta asioita, jotka olen kirjoittanut joskus vuosi sitten, ja jättänyt julkaisematta. Tässä seuraavassakaan ei ole mitään pointtia, mutta julkaisen sen silti, että saan sen pois ajelehtimasta. Olen kirjoittanut sen residenssissä ollessani. Kuten havaita saattaa, olen käyttänyt aikani taiteellisesti sivistymiseen.

--

Matkustaessani yritän aina käydä museoissa, mutta vitriineissä lojuvat kivet ja puunkappaleet jättävät minut kylmäksi. Sen sijaan saatan seistä minuuttikaupalla halvaantuneen oloisena tuijottelemassa hillohyllyjä Broughton Roadin Tescossa ja hypistellä maustepurkkeja lammasmainen hymy kasvoillani.

Toinen matkailusuosikeistani on paikallisten tv-kanavien selaaminen. Ja niitähän residenssiasunnon digiteeveessä riittää, melkein 900 kappaletta. On hääkanavia ja fitnesskanavia ja islam-kanavia ja parisenkymmentä kristittyä kanavaa, ja koko liuta sellaisia, joissa kyllästyneen näköiset nuoret naiset verkkosukkahousuissa hiplaavat itseään samalla kun puhuvat puhelimeen.

Yksi kanavista näyttää vuorokauden ympäri japanilaistyyppisiä kilpailuohjelmia, joissa hypitään järjettömien esteiden yli, ja lopulta aina pudotaan mutaan tai veteen. Kilpailijoilla on elävä mustekala päässään tai he ovat pukeutuneet koulutytöiksi tai kiinalaisiksi taikureiksi, ja rikkovat päällään kasan tiiliä tai karjuvat kameralle ninjan lailla ennen koitokseen lähtemistään.

Paras näistä ohjelmista on tietenkin Takeshi’s Castle, jonka kaikki haasteet vaikuttavat happotripillä keksityiltä. Takeshin lavasteet on tehty aaltopahvista ja vaahtomuovista ehkä parissa tunnissa, ja kilpailijoita jallittavien ohjelma-avustajien puvut on haettu japanilaisesta halpahallista. Takeshi’s castlessa on riippusilta, jota pommittaa kaksi mariachi-muusikoiksi puettua avustajaa, ja karaoke, jossa vaaleanpunaiseen mustekala-asuun pukeutunut näyttelijä ruiskuttaa mustetta liian kehnosti laulavien kilpailijoiden päälle. 
 
Challenge-kanavan ohjelmistossa on myös japanilaistemppuilujen amerikkalaistunut versio Wipeout, jossa muistetaan korostaa joka käänteessä, että tässä olisi nyt mahdollisuus voittaa one million dollars! Jos kilpailija pääsee yli tästä esteestä, hän on taas askeleen lähempänä one million dollars! Joku heistä saattaa tänä iltana voittaa one million dollars!
 
Juuri tämä on Wipeoutin ongelma, ja tekee siitä väkinäisen ja kaavamaisen. Takeshin kilpailijat eivät ole tulleet voittamaan miljoonaa dollaria. En itse asiassa edes muista, mikä ohjelman pääpalkinto on (ehkä siksi, ettei kukaan koskaan voita sitä). He ovat tulleet hölmöilemään ja putoilemaan mutaan meidän iloksemme sen takia, että fanittavat ohjelmaa ja jollain kieroutuneella (japanilaisella) tavalla nauttivat siitä, että saavat kimmota vesilammikkoon vaahtomuovijäniksen teilaamana. Suurin osa heistä ei pääse alkumetrejä pidemmälle, eivätkä he sitä tavoittelekaan. He tulevat paikalle karatepuvuissa ja baseball-asuissa ja sekoilevat labyrinttien läpi hymy huulillaan, ihan siitä riemusta että saavat olla osana jotain niin älytöntä.

(Toivottavasti. Mistä minä tiedän, jos heidät on pakotettu siihen aseella uhaten.)