Count yer blessings

Paljon on näitä pakotetun tekemisen päiviä. Istuskelen koulun kirjastossa lykkäämässä kirjoittamista milloin milläkin tekosyyllä: jos lukisin tämän yhden käsikirjoituksen, noin niin kuin inspiraatioksi, hakisin kupin kahvia, noin niin kuin inspiraatioksi, lukisin Guardianin viikonloppuliitteen, noin niin kuin inspiraatioksi. Viidennen kerroksen ikkunoista näkee miten kaatosade alkaa ja vasaroi Meadowsia armottomasti.

Suunnittelen lomaa Suomeen. Palaaminen on alkanut arveluttaa - ei siitä totutusta syystä, paikalleen juuttumisen pelosta, vaan lähinnä tulehtuneen ilmapiirin takia. Tekisi mieli ottaa jotain hartioista ja ravistella, että haloo, mitä helvettiä siellä oikein tapahtuu. Mitä on tämä väkivallan lietsonta, idiotismi, muuttuvan yhteiskunnan edessä takajaloilleen nouseminen. 

Enää ei pelkästään vituta, vaan alkaa jo pelottaa. 

Siunaukset on laskettava sieltä, mistä saa:

* Kirjastokissa odottaa illalla yliopiston kirjaston kynnysmatolla ja antaa silittää itseään. Miten paljon olen tätä tarvinnut...!

* Istun Canongaten Starbucksin ikkunapöydässä, kun ohi kulkee suloinen mies - hänen katseensa osuu minuun ja hän hymyilee - jatkaessaan matkaa hän kääntyy vielä kahdesti katsomaan taakseen ja hymyilee. 

Vuoden todennäköisesti ainoa action, mutta otetaan sieltä mistä saadaan, perkele.

* Grassmarketilla pyöräriksan kyydissä istuva mies yrittää epätoivoisesti lyödä high-fiveja ohikulkijoiden kanssa, mutta nämä eivät huomaa häntä. Minä huomaan. Läimäisen voitonriemuisesti käden hänen kättään vasten, mistä hän ilahtuu niin paljon että ryhtyy laulamaan There She Goesia.

* Vanhan kaupungin kapeat kujat ovat autioituneet yöksi; niissä palaa kellertäviä valoja, seinistä nousee höyryä.

* Olen kirjoittanut käsikirjoitukseen tuubaa soittavan liftaavan nunnan. NO REGRETS

* Ystävän kuusivuotias lapsi on kehittänyt kyltin, jota voi "näyttää ihmisille kun ne tekevät hyvää".

Paperissa lukee

GOOD

PEOPLE

GOOD