it's (not) your fault

Ihmiskunta tuntuu tarvitsevan säännöllisin väliajoin viraalin eläimen jaksaakseen tässä rappion ja turmeluksen kurimuksessa, ja tämän hetken viraali eläin on Punch. Punch on emonsa hylkäämä japaninmakaki, joka kantaa mukanaan pehmo-orankia äidin korvikkeena Ichikawan eläintarhassa. Punch-videoiden fokus on tietenkin Punchissa, kun se surkean näköisenä raahaa virttynyttä leluaan eläintarhan betonisella lattialla. 

Minä sen sijaan mietin emoa, joka on ottanut hatkat. Tällaistahan luonnossa välillä tapahtuu. ”Ympäristössä, jossa ulkoinen stressi uhkaa selviytymistä, emot saattavat asettaa etusijalle oman terveytensä ja tulevan lisääntymisen sen sijaan, että jatkaisivat poikasen hoitamista” kädellisiä tutkiva Alison Behie sanoo. 

Joskus äiti ei jaksa. Ihmisäideille tällaista ei tietenkään sallita, vaikka heitäkin ulkoinen stressi uhkaa, ja häipyminen varmasti välillä houkuttaisi. Ehdotonta äidinrakkautta ei konseptina nykyään juuri kyseenalaisteta, mikä on toki patriarkaatille sovelias työkalu: jos äidin pohjimmainen luonne on rakastaa lastaan ehdoitta ja jatkuvasti, on tietenkin parempi että hän jää kotiin hoivaamaan työelämän tai politiikan sijaan, varsinkaan kun enää ei ole mitään yhteisöjä, jotka ottaisivat hoivaamisesta koppia. 

Mary Bronsteinin If I Had Legs I'd Kick You on paperilla kauhuelokuva, mutta kaikki kauhu teoksessa syntyy yksinomaan äitiydestä. Äitiys on kauhua. Linda huolehtii yksin sairaasta lapsestaan, kuskaa tätä sairaalaan hoitoihin, kuuntelee tämän nurkumista ja pelkoa ja valitusta. Sitten olohuoneen katto romahtaa sisään, ja äiti ja tytär joutuvat muuttamaan nuhruiseen motelliin, jossa Linda säätelee öiden läpi lapseensa kytkettyä ruokintaletkulaitetta. Tytär vaatii ja vaatii. Linda on jatkuvasti kiinni lapsessa ja tämän ruokintakoneessa, paitsi kun pakenee yöllä motellin takapihalle ketjupolttamaan ja juomaan viiniä pullonsuusta. 

Tästäkin hetkellisestä tauosta Lindan aviomies heti syyllistää: miten pystyit jättämään lapsen yksin? Mies on selittämättömällä, loputtoman tuntuisella työmatkalla ja sättii puhelimessa vaimoaan siitä ettei hän tee asioita, joiden pitäisi olla helppoja kenelle tahansa: korjauta se olohuoneen katto, vie lapsi sairaalahoitoon, käy ryhmäterapiassa. Eihän se niin vaikeaa ole?

Kukaan ei tunnu olevan Lindan puolella: sairaalan lääkärit, pysäköinninvalvoja, terapeutti, oma mies. Kaikki vaativat jotain: sairaalan lääkärit, omat asiakkaat, lapsi. Linda kävelee joka yö motellista lastaan pakoon kauemmas ja kauemmas. Pakoretket vievät hänet takaisin kotiin. Aukko olohuoneen katossa tuntuu kasvavan, ja sen pohjalla näkyy vain tyhjyys ja kauhu. Ehkä kyse on vain univajeen aiheuttamista harhoista. Ehkä aukon perällä todella on jotain sanoinkuvaamatonta, hirvittävää. 

 

Linda on pakotettu ryhmäterapiaan toisten sairaista lapsista huolehtivien äitien kanssa. Terapiassa toistellaan tyhjästi "its not your fault". Toiset äidit itkevät ja potevat syyllisyyttä, kuten kunnon äidin kuuluukin, mutta Linda ahtaa huoneen nurkassa donitseja suuhunsa kyynisesti tuhahdellen, koska hän tietää totuuden. Ehkä vika onkin sinun. Ehkä juuri sinä olet aiheuttanut lapsesi sairauden. Ehkä kaikki, mikä hänessä on vikana, on oikeasti vikana sinussa. Ketä muutakaan siitä voisi syyttää? 

 

Ilta-Sanomissa oli uutinen, jonka mukaan 24 vuotta kateissa ollut nainen oli äskettäin löytynyt hyvinvoivana naapuriosavaltiosta. Hän oli vuonna 2001 sanonut perheelleen lähtevänsä jouluostoksille ja jäänyt sille tielleen. Merkittävää oli, että nainen oli kieltänyt viranomaisia paljastamasta perheelleen nykyistä olinpaikkaansa. Se tuntuu ällistyttävältä valinnalta, lähes kielletyltä, tämä piiloon jääminen. Mutta tälläkin tavalla voi tehdä, makaki tai ihminen. Voi vain kävellä ulos. 

Mutta If I Had Legs on kauhuelokuva. Linda ei lopulta kestä ympärillään kiristyvää vaatimusten nyrkkiä, ja pakenee. Hän juoksee rannalle ja yrittää heittäytyä mereen. Mutta ei merikään häntä halua. Se sylkee hänet ulos kerta toisensa jälkeen, kunnes on vain jäätävä rannalle makaamaan ja odottamaan, että lapsi taas löytää hänet uusien vaatimusten kera. Sellaista ihmisäitiys on, ei siitä helpolla eroon pääse.