Otetaan riski

Palaan vielä uudenvuodenlupauksiin.

Näin on tehtävä:

on luvattava satunnaisia asioita, jotka ovat kaiken todennäköisyyden ulkopuolella.

Tähän tapaan:

Ryhdyn punkkariksi!
       Kirjoitan oopperan!
             Ostan nahkahousut!
                    Muutan Ruotsiin!
                          Flirttailen hammaslääkärin kanssa!

Sitten on unohdettava.

Tultava vuoden päästä katsomaan, miten kävi.

Who's with me.

End of an era

Selailen työpaikkailmoituksia. Haetaan seuraavia:

B2B-myyjä.

Vuoropäällikkö.

Ajanvaraaja.

Palveluedustaja.

Aarporaaja.

Näihin en kykene. Eikä kyllä otettaisikaan.

Lisää tutkintoja ei anneta eikä kaivata.

Nykyisissäkin tarpeeksi.

He kasvavat ohitseni, ajanvaraajat, henkilöstöpalvelijat,

tiedottajat, johtajat, arkkitehdit, mitkälie.

Minulla on tapana jäädä lähtöruutuun maleksimaan, ja olen tullut siinä välissä jo niin vanhaksi ettei Alkossakaan kysytä papereita.

Ja ehkä on niin, ettei elämäni tule onnistumaan.

Ehkä on niin, ettei minusta tule häntä, joka ajaa moottoripyörällään aavikolla ja tuntee olevansa elossa.

Eikä häntä, josta tehdään Imageen syvähaastattelu.

Eikä häntä, joka liikkuu huoneen halki niin sulavasti, että kaikki toiminta pysähtyy hetkeksi.

Eikä häntä, joka seisoo pilvenpiirtäjän katolla Stoli-pullo kourassa, rööki huulessa, hiukset tupeerattuna ampiaisenpesäksi (koska hän on fiktiota).

Eikä häntä, joka luo pelkästään ranteensa tai silmiensä tai leukaluunsa liikkeellä kokonaisia maailmoita.

Eikä häntä, joka omistaa elämänsä näyttämötaiteelle.

Lastensairaaloille.

Orankien hyvinvoinnille.

Aarporaamiselle.

Rahalle.

Rakkaudelle.

Tai edes häntä, joka tyytyisi vähempään.

Ehkä ei ole edes häntä, joka katsoisi silmiini ja näkisi niissä jotain enemmän, jonkin lupauksen lahjakkuudesta, josta minulla ei vielä ole tietoa: mentori, jedi, mystikko, pygmi, lentävä apina, holmesilaiseen dedusointiin (my word; I like it) kykenevä nero.

Minä tiedän ainoastaan miten luetaan metrokarttaa,

miten tarkkaillaan ihmisiä,

miten nähdään se sana, joka ei toimi lauseessa (jos kyseessä on jonkun toisen lause),

miten kiroillaan ponnekkaasti,

miten nauretaan unohtaen, että on rumat hampaat, joita ei pitäisi varmaan paljastaa,

miten itketään tupakka suupielessä,

miten laitetaan Joy Division liian kovalle kuulokkeisiin ja annetaan sen täysin kirkasotsaisesti upota siihen teini-ikäiseen osaan minuutta, joka tietää ettei missään ole toivoa vaikka on ehkä sittenkin, mutta mistä meistä kukaan tietää.

Ja ehkä on niin, että turvallisesta betonista rakennetun Hervannan katuja alkaa rummuttaa tammikuinen sade. Kello on kolme ja jossain ajaa joku autoa.

Autokuski ei ole mennyt nukkumaan.

Minä en ole mennyt nukkumaan.

On mariininvärinen yö, johon reikiä puhkovat vain loppiaiselta jääneet jouluvalot.

right answer

Tästä lähtien aina kun joku kysyy

"mistä sait idean tähän?"

tai

"miten tämä kohtaus syntyi?"

tai
"mitä sä tahdoit sanoa tällä?"
tai
"mistä tämä teos lähti?"

aion vastata

 Oli yö, ja olin kuunnellut liikaa Tom Waitsia

Year in Review

2013.
 

Liikaa:

kahvia,

viskiä,

kodittomuuden aiheuttamia komplikaatioita,

hapetonta, raskasta epätoivoa,

hajamielisyyteen kadotettuja esineitä,

valvottuja öitä (hyvässä ja pahassa),

brittiläisiä visailuohjelmia.

Liian vähän:
töitä,
rahaa,
taiteellisia inspiraatioita,
katsottuja elokuvia,

mielenrauhaa,
olkapäälle laskettuja käsiä jotka viipyisivät vähän kauemmin kuin hetken.

Sopivasti:

naurunaiheita,
uusia matkakohteita,
kohtaamisia Stephen Fryn kanssa (let's face it: en kestäisi enempää kuin yhden vuodessa),
kirjoitettuja kirjoja (let's face it: en kestäisi enempää kuin yhden vuodessa).

Kävelen Kolmatta linjaa kohti Hakaniemeä (mihin suuntaan on ‘Kolmatta linjaa takaisin’?) ja yritän sytyttää vuoden ensimmäistä savuketta, mutta tulitikut haipuvat toinen toisensa perään tuuleen (yrittääkö joku kertoa minulle jotakin?). Päivä on loputtoman harmaa, vailla alkua. Raskaat pilvimassat antavat yhtä paljon toivoa kuin Kelan vuoronumerot. Kaipaan Brittein saaria, missä vielä muutama päivä sitten paistoi aurinko, ukulelekaupan myyjät jammailivat keskenään Tanglewoodeillaan ja Mahaloillaan, miehillä oli kyynärpääpaikat tweedtakeissaan, Jubilee-linja ikuisesti korjattavana, nurmikko hieman mutainen, mutta kukat jo nupullaan. 

Britannia näyttää edelleen mielikuvissani Madnessin musiikkivideoilta, Monty Pythonin alkuajoilta, 70-luvun likaisilta väliväreiltä.

Joskus mielikuvat yhdistyvät todellisuuteen.

Silloin tuntuu kuin kävelisi fiktiossa. Se on yhtä aikaa tyydyttävä ja ontto tunne.

Usein mielikuvat eivät yhdisty todellisuuteen. Se on yhtä aikaa kaihertava ja ontto tunne. 

Helsinki on kolkko ja kahvilan valot himmeät. Lattialla tanskandoggi syö raksuja. Viereisessä pöydässä istuu yksinäinen mies ja juo olutta tyhjyyteen tuijottaen. Muissa pöydissä naputellaan älypuhelimia. Edessäni on pieni espresso (poltettua, kitkerää, rasvaista; sokeria lisättävä) ja yskänpastilleja. Kirjoittaminen on tahmeaa kuin ylämäkeen juoksu painajaisunissa, enkä silti halua mitään muuta. 

Tänä vuonna en aio hankkia lapsia enkä liittyä kulttiin enkä juoda yhtään vähemmän kahvia. En aio mennä salille, koska vihaan salia. En aio sivistää itseäni, koska en ole aiemminkaan. 

Aion kirjoittaa huonoja runoja ja olla välittämättä niiden huonoudesta, joka on joka tapauksessa vain toisten ihmisten kuvitteellisten reaktioiden heijastelua. Fuck that. 

Aion istua nurkkapöydissä katselemassa surumielisiä yksinäisiä miehiä, jotka juovat olutta ja pitelevät kättä suunsa edessä ja ajattelevat. 

Aion kuvitella, mitä he ajattelevat. 

Mutta mitään en lupaa.  

No sen lupaan, että kuuntelen nyt tämän kappaleen.

Kuinka selviydytään kunnialla

Pitää olla niin älykäs, että voi viitata asioihin tietämättä niistä tarpeeksi.

Pitää osata sanoa keskustelussa Bukowski ja tietää, 

minkä ympärillä pyöritään (dekadenssi), 

vaikka ei tietäisi Bukowskin etunimeä.  

Pitää olla jäämättä kiinni.

 

Pitää asettua rooliin, joka on riittävän likellä itseä, 

olematta kuitenkaan epäuskottavan paljon parempi versio.

 

On liikehdittävä huomaamatta. 

On istuttava alas ja ilmaistava, mitä tahtoo. On säilytettävä luja katsekontakti puhekumppaniin ja sanottava:

mittava (ei: iso),
nimenomaan (ei: just),
dissosiatiivinen ( ) 

 

Ja on poistuttava ovesta siten, että huoneeseen jäävät ihmiset jäävät odottamaan paluuta.

 

 

Nyt sytytämme kynttilän

Olen vaihtanut miljoonakaupungin 20 000 asukkaan suomalaiskylään, jossa on viisitoista kampaamoa ja yksi Alko; 6th Avenuen elintilastaan taistelevat määrätietoiset kävelijät Ruutanantien laidalta toiselle maleksiviin alakoululaisiin, joilla ei ole kiire mihinkään.

Juuri nyt en kaipaa suurkaupungin jatkuvaa aististimulaatiota kaikessa  narkoottisuudessaan. 

Uloshengityksen tila on suurempi. 

Kahviloiden vitriineissä on kelmuun käärittyjä tiikerikakkuja, eikä kukaan ota esille älypuhelintaan. Mantelimaitoon tehdyt chai lattet ja kireästi liikkuvat liituraitapuvut ovat jossain toisella mantereella.  

Päivät ovat solahtaneet rutiiniin, jonka eläkeläismäisestä yksinkertaisuudesta ei varmaan pitäisi innostua vielä tässä iässä: nukun liian pitkään, keitän tuhnuisena kahvit ja kirjoitan muutaman sata sanaa ähisten ja käsiäni väännellen. Käyn kirjastossa katsomassa, onko mitään uutta (ei ole), ja ruokakaupassa ostamassa yhden Haribon Piratos-rullan. Kävelen paluumatkalla hautausmaan poikki ja käyn kahvilassa juomassa pienen kermakahvin. Palaan laittamaan ruokaa, syön Piratokset, lämmitän pönttöuunin. Kirjoitan tuhat sanaa tai vähän päälle (paitsi nyt; marraskuu on ohi ja kaikki sanat - 50042 - on kirjoitettu, ja on vaikea kuvitella että niitä riittäisi yhtään lisää mihinkään, edes tähän merkintään). 

Kirjasto-kauppa-hautausmaa-kermakahvi -kierrosta on jäljellä enää pari päivää. 

Sitten lähden taas. 

Rullaan matkalaukun tielle, jossa sen heiveröiset pyörät kompastelevat hiekoitussoraan. 

Nousen bussiin, ja menen jonnekin, mistä ei ole vielä tietoa. 

(edit: I shall use this opportunity for gloating.)

The Completely Subjective Field Guide to New York for Myself

...Eli tee nämä asiat, jos joskus menet takaisin:

1) MoMa. Etsi yksi taideteos, joka linjaa tunteesi maailmaa kohtaan uudestaan. Seiso sen edessä vartti ja hengitä. Lähde pois.
 (Voit poistua kaupan kautta, mutta älä osta mitään, varsinkaan jäljennöstä siitä teoksesta, koska se ei koskaan tule vastaamaan alkuperäistä kokemusta).

2) Union Square. Hotdogeiksi puetut koirat. Shakkia pelaavat miehet. Lauma Hare Krishnoja, aina. Hae Whole Foodsista rasiallinen salaattia, koska pelkäät ravintoloissa tippaamista. Istu syömään sitä penkille, kun feissari tulee syyllistämään sinua siitä, että juot take away -kahvia, vaikka olisit voinut antaa nekin rahat Syyrian kodittomille. Itke vähän, koska olet itsekin koditon.

3) Strand Bookstore. Älä osta mitään (jos ostat, se on kuitenkin alle listahintojen, joten hyvä). Maleksi kattoon asti yltävien hyllyjen välissä ja bongaile villatakkeihin pukeutuneita söpöjä myyjiä, jotka intoilevat kirjoista, eivätkä huomaa sinua, vaikka olette selkeästi meant to be.

(3 1/2: Kadun toisella puolella on The Bean. Kahvi on todella kummallista, ehkä jopa helvetin pahaa. Mene silti joka päivä.)

 

(3 2/3: Saman tien voit käydä katsomassa 13th streetin Dog Gymin edessä, seisooko se vanha mies vielä lepertelemässä ikkunan takana hyppivälle chihuahualle.)

 

4) Doradon Grilled Fish Taco. Boom!

 

5) Babycakesin Salted Caramel Donut, tai kaksi eilistä cupcakea yhden hinnalla (gluteenittomia, mutta sivuseikka).

 

6) Brooklyn. Williamsburg. Hasidijuutalaiset pelaamassa Candy Crushia kännyköillään. Hipsterit, katutaide, Brooklyn Flea (älä osta mitään, paitsi ehkä misokeittoa, cool t-paita ja subway token 40-luvulta).

 

7) Rockefeller Plaza, koska tuntuu jotenkin siltä, että kuka tahansa julkkis voi tulla vastaan.

8) Tapaa Stephen Fry. Itke vähän.

9) Times Square. Hengitä, älä panikoi. Sitten: panikoi. Pakene metrolla.

10) Pysyttele yksi päivä sisällä, ja poistu ainoastaan hakemaan Targetista mikroateria. Sulattele kokemaasi. Vastusta halua lähteä suorittamaan matkailua. 
Kuuntele kaupunkia ikkunan takana. 
Yritä ymmärtää, mikä se on. 
Hyväksy, ettet ehkä koskaan tule täysin ymmärtämään.