Silloin tällöin menen tavaratalon parfyymiosastolle ja suihkutan vasemman ranteen sisäpuolelle CK Onea. Se tuoksuu yhdeksänkymmentäluvulta.
Se tuoksuu Manic Street Preachersilta, Blurilta, yläasteelta ja farkkuhaalareilta. Se tuoksuu päiväkirjoilta ja My So-Called-Lifelta ja välitunneilla pelatulta ristinollalta ja yksipuolisilta ihastuksilta. Se tuoksuu American Beautylta ja Trainspottingilta ja siltä tunteelta kun käveli yksin pimeällä kotiin ja tiesi, ettei tässä maailmassa kukaan ymmärtänyt (paitsi ehkä jotkut fiktiiviset henkilöt, kuten MSCL:n Angela, turvallisesti kaukana fiktiivisissä maailmoissaan).
Se tuoksuu niiltä iltapäiviltä, jolloin ainoa vaihtoehto ei äkkiä ollutkaan kävellä suoraan koulusta kotiin, vaan pysähtyä jonkun kanssa syömään berliininmunkki tai hampurilainen.
Hetken voin kuvitella olevani vielä siinä vaiheessa elämää, kun suurin osa siitä tuntui olevan edessä (havahtumatta siihen, miten voimakkaasti se silloin oli nimenomaan käynnissä; miten sen kirpeästä mausta saa nytkin kiinni niin helposti, miten kaikki tuntui olevan räikeämmän väristä, todellisempaa).
Onko yhtä voimakkaita kokemuksia enää saavutettavissa; onko kaikki tunne-elämykset koettu kolmeenkymppiin mennessä, ja kaikki sen jälkeen ovat vain enemmän tai vähemmän kalpeita toisintoja edellisistä?
Jos olisi jokin tapa kietoa kätensä kaupungin ympärille ja painaa se rintakehäänsä vasten -
niin, olisin kai tehnyt sen jo.
On olemassa vain sopivankokoisia artefakteja – postilaatikoita, lyhtypylväitä, magnoliapuita – joita voisi syleillä, noin niin kuin teoriassa.
Muotoilen nämä lauseet päässäni kävellessäni Edinburghin katuja ja toivon, että niiden olemassaolo riittää välittämään tunteeni kaupungille.
Koska huonoimpinakin päivinä,
flunssaisina, tuulisina ja sateisina päivinä kun halvat sateenvarjot kääntyvät kadunkulmissa ympäri kuin meduusat, väsyneinä päivinä kun meinaan kävellä auton alle koska vuosikausien liikemuistini katsoo edelleen oikeanpuoleisen liikenteen suuntaan, yksinäisinä päivinä kun en puhu edes Tescon myyjälle koska käytän itsepalvelukassaa,
on se edelleen kotini.
Ja tämä on kirjoitettu johonkin niin syvälle, ettei sitä ole sieltä pois kirjoittaminen,
ainakaan ennen kuin minä niin sanon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti