En vaadi onneen paljoa – paitsi silloin kun
vaadin, eli lähes aina – mutta joskus riittää se, että vanha mies hymyilee
kadulla ja katsoo silmiin, ihan silkkaa kohteliaisuuttaan, ravistaa vähän
yksinäisyyden verhoa syrjään. Lähtökohtainen oletukseni maailmaa kohtaan on se,
etteivät ihmiset perusta minusta: tuollainenkin kierosilmä, mikä lie
nuorisorikollinen. Vastakkaiset kokemukset yllättävät aina.
Tuulee, niin kovaa kuin nyt Skotlannissa on tapana.
Kirjoittelen, tuskin residenssin arvoisesti. Ei näistä ole esseiksi tai
kolumneiksi, tällaisista repaleista. Yritän lähinnä selvittää itselleni, mikä
maailmassa hankaa vastaan.
Ostan Guardianin ja leikin olevani paikallinen.
Ostan punnalla kimpun narsisseja ja laitan ne maljakkoon. Sytytän kynttilöitä
ja makaan kokolattiamatolla selälläni. Vähitellen sydämenlyönnit kuuluvat kaasukaapin
hurinan yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti