Bloggaamistahti tiivistyy deadlinejen lähestyessä. Tähän lienee monta syytä:
1. lämmittelen kirjoituslihaksiani
2. välttelen sen kirjoittamista, mitä pitäisi
3. runollinen ripulointi on keino pysyä järjissään, kun maailma on kutistunut siihen, että aamulla kävelen Meadowsin poikki ja tulen kirjastoon tahkoamaan deadlineja; tuijotan viitoskerroksen ikkunoista kaihoissani Pentland Hillseille lankeavaa aurinkoa ja käyn Sainsburysta ahdistuksissani suklaata ja halpaa laatikkosushia; lähden takaisin kotiin keskiyön maissa (hyvällä tuurilla yliopiston kirjastokissa odottaa portailla ja antaa silittää itseään) ja kävelen Meadowsin poikki ja keitän yhdeltä yöllä riisiä koska en keksi muutakaan ja menen nukkumaan muutamaksi tunniksi, koska homeen hengittämiseltä en kykene enempään.
Costan cappuccino maistuu tupakansavulta (ehdotuksia blogiyhteistyökumppaneiksi: kaikki paikat, jotka tarjoilevat kahvia; Edinburghin matkailunedistämisseura; Ceilidh Club; Valium), tai sitten olen jo alkanut hallusinoida tuijotettuani tietokoneen ruutua pari viikkoa. Sanat eivät putoile paikoilleen. Kävelen tokkuraisena Morningsiden Farmer's Marketin läpi, ja siellä yrttejä myyvät, multakouraiset, järkeviin maalaisvaatteisiin pukeutuneet ruskettuneet miehet vetävät puoleensa magneetin lailla - heidän elämänsä vaikuttaa niin konkreettiselta, ja haluan karata heidän kanssaan maaseudulle kasvattamaan lipstikkaa. Mielellään juuri nyt, ennen kuin ensi viikon neljä deadlinea kosahtavat omaan mahdottomuuteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti